Helene Schjerfbeck on yksi Suomen rakastetuimmista taiteilijoista. Niinpä ei ole ihme, että kun hänen syntymästään on kulunut 150 vuotta, ohjelmaa riittää koko vuodeksi. Juhlavuoden ensimmäisessä näyttelyssä Villa Gyllenbergin taidemuseossa Helsingissä aiheena on henkisyys Schjerfbeckin taiteessa. Näyttelyn koonnut intendentti Nina Zilliacus kertoo, että jo ensimmäisen näyttelyviikon aikana pienessä museossa on ollut noin tuhat kävijää.

Kuulemansa palautteen perusteella hän arvioi, että yksi syy näyttelyn suosioon on sen teema. Vastaavaa näyttelyä Schjerfbeckin teoksista ei ole aiemmin koottu. Villa Gyllenbergiin henkisyysteema sopii luontevasti, sillä museon perustaja kauppaneuvos Ane Gyllenberg oli paitsi suuri Schjerfbeckin taiteen ihailija myös kiinnostunut henkisyydestä. Hän oli antroposofi ja vapaamuurari.

Villa Gyllenbergin yli 30 piirustuksen ja maalauksen kokoelma on Suomen suurin yksityisomistuksessa oleva Schjerfbeck-kokoelma. Monet juhlanäyttelyn teoksista ovatkin museon omia. Lisäksi lainaan on saatu maalauksia muun muassa Pohjanmaan museosta ja Riihimäen taidemuseosta.

Schjerfbeck on tunnettu naishahmoistaan, jotka näyttävät sulkeutuneen omaan sisäiseen maailmaansa ja henkivät rauhaa. Heillä on silmät kiinni tai he ovat täysin uppoutuneet siihen, mitä tekevät. Maria-maalauksen valkopukuinen nainen on selin katsojaan, kirjansa puoleen kumartuneena, Kotona-maalauksen äiti on syventynyt ompelutyöhönsä.

Nina Zilliacuksen mukaan Schjerfbeckin henkilömaalaukset ovat vapaita tulkintoja malleina olleista ihmisistä, ikään kuin Schjerfbeck olisi ulkonäön sijasta ollut kiinnostuneempi mallin sisimmästä olemuksesta.

— Tyypillisiä näille maalauksille ovat väriefektit kasvoissa. Ne nostavat kasvot irti taustasta, ja ihminen tulee esille, Zilliacus sanoo.

Metsänhoitaja Einar Reuter oli yksi Helene Schjerfbeckin mallina istuneista. Reuter oli taiteilijan ystävä ja tukija, joka auttoi häntä ensimmäisen yksityisnäyttelyn järjestämisessä.

Reuter liittyy myös näyttelyn kenties salaperäisimpiin maalauksiin, symbolistiseen tyyliin toteutettuihin Helteeseen ja Mustalaisnaiseen. Ne ovat surun kuvia. Schjerfbeck oli rakastunut 19 vuotta nuorempaan ystäväänsä, mutta pettyi katkerasti Reuterin kihlauduttua selvästi nuoremman naisen kanssa.

— Schjerfbeck murtui täysin. Hän ei maalannut pitkään aikaan. Hänen kirjeensä ovat varsin paljastavia. Luulen, että hän tuolloin tajusi jäävänsä yksin loppuelämäkseen. Hänellähän oli takanaan myös nuoruuden aikainen kihlaus, joka päättyi, kun englantilainen sulhanen purki sen, ilmeisesti Schjerfbeckin terveydentilaan vedoten, Nina Zilliacus kertoo.

Schjerfbeck käytti mallina myös äitiään, jonka kanssa hän asui yli 20 vuotta Hyvinkäällä. Zilliacuksen mukaan Schjerfbeckille oli luonnollista hoitaa äitiään tämän vanhuuden päivät. Äiti oli hänelle läheinen, eikä hän kokenut uhrautuvansa.

Hyvinkään-vuosina taiteilija kävi Helsingissä vain muutaman kerran.

— Toisin kuin joskus väitetään, kyse ei ollut eristäytymisestä. Hyvinkää oli halvempi ja rauhallisempi paikka elää ja työskennellä. Ei Schjerfbeck ollut erakko, kyllä hän tapasi ystäviään ja sukulaisiaan.

Taiteellinen lahjakkuus näkyi varhain, ja Helene Schjerfbeck aloitti taideopinnot jo 11-vuotiaana. 18-vuotiaana hän matkusti apurahan turvin Pariisiin. Koko 1880-luvun hän opiskeli ja työskenteli pääasiassa ulkomailla: Pariisissa, Bretagnessa ja St Ivesissä Cornwallissa.

Nuoruudentöistä, kuten Pariisin Salonkiin kelpuutetuista Lehtimajanjuhlasta, Toipilaasta ja Hautajaiskulkue Pont-Avenissa maalauksesta, näkee, kuinka suvereenisti Schjerfbeck hallitsi realistisen esittämistavan. Hän kuitenkin kehitti omaa tyyliään toisenlaiseen, viitteelliseen ja pelkistettyyn suuntaan. Monissa hänen maalauksistaan tausta on vailla valoa ja varjoa, toteutettu pelkkien väripintojen avulla.

Vaikka Schjerfbeckin myöhemmät maalaukset ovat näennäisen yksinkertaisia, monia niistä hän työsti kauan. Nina Zilliacuksen mielestä jotkut maalauksista ovat varsin radikaaleja. Schjerfbeck oli hyvin perillä aikansa kansainvälisistä virtauksista, ja se näkyi hänen teoksissaan.

Vuoden 1904 paikkeilla maalattu Katkelma poikkeaa tekniikaltaan muista näyttelyn maalauksista. Harras kasvokuva tuntuu hehkuvan samankaltaista kultaista valoa kuin jotkut vanhojen mestareiden teokset.

— Schjerfbeck oli nähnyt renessanssimaalari Fra Angelicon freskot Firenzen San Marcon luostarissa. Ne innostivat hänet harjoittelemaan uutta tekniikkaa. Hän raaputti ja hankasi maalipintaa, koska halusi maalauksensa näyttävän vanhalta ja kuluneelta, Zilliacus kertoo.

Schjerfbeck maalasi myös kristinuskosta nousevia aiheita, mutta ne ovat hänen tuotannossaan vähemmän tunnettuja. Hän teki jopa yhden alttaritaulun, Ylösnousemuksen Ruotsinpyhtään kirkkoon.

Muutamissa uskonnollisaiheisissa teoksistaan hän käytti mallinaan ihailemansa El Grecon maalauksia. Esimerkiksi Neitsyt Maria kuvaa yksityiskohtaa El Grecon maalauksesta Kreivi Orgazin hautajaiset.

Schjerfbeckin Ristiinnaulittu on Nina Zilliacuksen mukaan saanut vaikutteita El Grecon Kristus ristillä maalauksesta, jonka Schjerfbeck ilmeisesti oli nähnyt mustavalkoisena valokuvana.

— Schjerfbeck siirsi aiheen suomalaiseen maisemaan, silloiseen asuinpaikkaansa Tammisaareen. Maalauksen valkoisilla viivoilla hän kertoi kuvanneensa meren aaltoja.

Helene Schjerfbeckin äiti oli uskonnollinen, ja Zilliacus kertoo, että Schjerfbeck itsekin pohti uskonnollisia kysymyksiä, vaikka suhtautui kirkkoon varauksella. Vuonna 1929 hän kirjoitti Einar Reuterille: ”Minulle kristinusko on sellaista, joka voi parhaiten lähentää ihmisiä toisiinsa — tällä en tarkoita kirkkoa vaan sielua.”

Kautta taiteen historian asetelmamaalauksia on käytetty katoavaisuuden ja kuoleman kuvaamiseen. Myös Helene Schjerfbeckin viimeisinä vuosinaan maalaamia hedelmäasetelmia voi katsoa tämän perinteen valossa. Mätänevät hedelmät kertovat elämän kuihtumisesta ja lopun lähestymisestä.

Elämän rapistumista Schjerfbeck seurasi myös kuuluisissa omakuvissaan. Näyttelyssä esillä olevat viimeiset omakuvat ovat järkyttäviä haurauden ja hajoamisen kuvauksia.

— Schjerfbeckin omakuvien sarja on ainutlaatuinen. Hän kuvaa omaa vanhenemistaan ja kuoleman lähestymistä uskaliaasti, melkein kuin tiedemies, Nina Zilliacus arvioi.

— Elämänsä kaksi viimeistä vuotta Schjerfbeck asui kylpylähotellissa Tukholman lähistöllä Saltsjöbadenissa. Hänen kirjeistään käy ilmi, että hän oli yksinäinen ja surullinen. Hän ei jaksanut enää ulkoilla, mutta maalasi istualtaan. Viimeinen, hiilellä tehty omakuva valmistui vain vähän ennen hänen kuolemaansa.

• Henkisyys taiteessa — Helene Schjerfbeck 20.5. asti Villa Gyllengergissä, Kuusisaarenpolku 11, Helsinki. Avoinna ke klo 16–20, la–su klo 12–16.
• Schjerfbeck-juhlavuoden laajin näyttely, lähes 300 teosta, tulee Ateneumin taidemuseoon. Se on avoinna 1.6.–14.10. Lisäksi näyttelyitä on myös Pohjanmaan museossa Vaasassa ja Länsi-Uudenmaan maakuntamuseossa Tammisaaressa.