Seurakuntavaalien vantaalaiseksi ääniharavaksi päätyminen vaati tänä syksynä ainakin lukuisten vaalimainosten ja Minigrip-pusseihin pakattujen tuikkukynttilöiden jakamista, kysymyksiin vastaamista ja tunnetut kasvot, jotka monelle symboloivat keskustelua homojen oikeuksista. Näin siitä huolimatta, että Johanna Korhonen kertoo olevansa väsynyt koko keskusteluun ja ”kaikenlaisiin seksuaaleihin”.

254 ääntä tuntuu Korhosesta hienolta saavutukselta. Yllättynyt hän ei kuitenkaan ole, koska ei ollut äänimääriä sen kummemmin miettinyt.

— Toisaalta jos olisin saanut tällä työmäärällä kymmenen ääntä, olisi harmittanut. Kahdeksan vuotta sitten olin ehdolla Kallion seurakunnassa ja sain 13 ääntä, hän kertoo.

Kampanjointi oli Korhoselle positiivinen kokemus. Sen aikana hän havaitsi kaksi keskeistä asiaa. Ensimmäinen oli se, että ehdokas joutuu pitäytymään perusasioissa: ihmiset halusivat kuulla, miten seurakuntavaaleissa äänestetään ja mistä valitut päättävät. Toinen havainto oli, että potentiaalisia äänestäjiä voivat olla ketkä vain.

— Kaksi noin 80-vuotiasta rouvaa tuli kertomaan, että he ovat äänestäneet minua. Iäkkäät ovat avarakatseisempia kuin uskommekaan.

Rukousta ja pysähtymistä

Johanna Korhonen luonnehtii itseään rivikristityksi, jolle ajatus Jumalasta merkitsee turvallisuuden tunnetta ja jolle seurakuntaelämä on tullut tutuksi erityisesti kirkkolaulua esittävässä Vox Silentii -yhtyeessä.

— Yhtyelaulu on minulle elämisen tapa, mahdollisuus pysähtymiseen ja asia, jossa on rukouksen tunnuspiirteitä. Minulle rukous ei ole pitkiä listoja asioista, jotka voisivat olla paremmin, vaan hiljaisuuden keskellä olemista.

Kirkko merkitsee Korhoselle ennen kaikkea toisia ihmisiä ja yhteisöä, jonka jäsen hän tahtoo olla. Se on myös instituutio, jonka hän odottaa puolustavan heikompia.

Toisinaan hän on joutunut puolustelemaan kirkkoon kuulumistaan.

— Jotkut ihmettelevät, miksi haluan kuulua samaan yhteisöön sellaisten ihmisten kanssa, jotka käyttävät suorastaan ruokotonta kieltä ja sanovat asioita, jotka loukkaavat ihmisyyttä ja perheeni olemassaolon oikeutusta. Toisaalta kirkossa on paljon ihmisiä, joiden kanssa olen erittäin mielelläni samassa yhteisössä.

Jäsenyyden puolesta puhuvat myös arkiset kokemukset kirkosta. Esimerkiksi kirkon lapsityöntekijät yltävät yleensä siihen, mihin kirkon perussanomakin kannustaa: ihmisten kohtaamiseen mutkattomasti ja tasaveroisesti.

Henkilöstöhallinto ykkösasia

Sen jälkeen kun Johanna Korhonen vuonna 2008 menetti juuri saamansa Lapin Kansan päätoimittajan paikan, hän on tehnyt sekalaisia opetus- ja kirjoitustöitä. Kun Tulkaa kaikki -liike pyysi Korhosta ehdokkaaksi seurakuntavaaleihin, hänen ei tarvinnut kauaa miettiä.

— Halusin lähteä mukaan tukeakseni liikettä. En ole kokousten ystävä, mutta siedän niitä riittävästi ja tunnen käytännöt.

Korhonen uskoo myös, että kun hänelle kerran on langennut ”vähemmistöasioiden päivystävän dosentin” rooli, kirkossa hänen asiantuntemukselleen voi olla käyttöä.

— Henkilöstöhallinto on asia, johon haluan vaikuttaa. Kirkossa ei ole aina noudatettu yhdenvertaisuuslakia ja joissakin seurakunnissa työntekijöitä on savustettu ulos syrjivillä perusteilla. Olisi tärkeää, että työntekijä voisi kokea, että luottamushenkilöt ovat hänen takanaan.

Siedätyshoitoa

Muun muassa Journalisti-lehden päätoimittajuus, ay-toiminta, lähteminen Keskustan sitoutumattomaksi ehdokkaaksi EU-vaaleihin, kirjan tekeminen Paavo Väyrysestä ja kiinnostus kirkolliseen vaikuttamiseen saavat pohtimaan, miksi Johanna Korhosta kiinnostavat isot instituutiot, joista on vaikea saada otetta.

— Ehkä minä sitten pidän hankalista konteksteista. Mielestäni ei kannata olla vain sellaisten kanssa, joiden kanssa on jo valmiiksi samaa mieltä kaikesta. Mieluummin menen kaiken keskelle kuin paheksun etäältä. Edistän asioita siedätyshoidon kautta. Jos voin vaikuttaa jonkun mielipiteeseen niin hyvä, jos en, niin en voi kuin todeta, että ainakin yritin.

Sisältä päin vaikuttamisessa on etua perusterveestä itsetunnosta ja Korhosen viljelemästä elämänviisaudesta, jonka mukaan mitä tahansa tekeekin, 30 prosenttia ihmisistä ei tykkää.

— Jos keskittyy vain muiden miellyttämiseen, ei voi tehdä mitään. Toivottavasti kirkon johtajatkin ovat nyt oppineet, että heiltä odotetaan suunnan näyttämistä ja selkeää johtamista, kannanottoja, joista kaikki eivät varmastikaan tykkää.

Johanna Korhonen Tikkurilan seurakunnasta valittiin kirkkovaltuustoon ma 15.11.