null Historiantutkija

Historiantutkija

Luukkaan evankeliumin kirjoittaja, perimätiedon mukaan lääkäri, lähestyi Jeesuksen tarinaa historioitsijan ottein. Hän käytti kirjallisia lähteitä ja silminnäkijöiden kertomuksia. Niiden pohjalta hän kokosi yhtenäisen esityksen. (Luukkaan evankeliumin 1. luku, jakeet 1–4)

Teologian tohtori, kirkkohistorioitsija Jenni Krapu, mitä ajattelet Luukkaan metodeista?

— Valppaan kirkkohistorian tutkijan tavoin Luukas kertoo tekstinsä alussa metodit, joiden varaan hän on tutkimuksensa tehnyt. Oman haasteensa tosin tuo se, että Luukas kertoo silminnäkijöiden kääntyneen "sanan palvelijoiksi". On siis oletettavaa, että he kertoivat tapahtumista kristinuskon kannalta myönteiseen sävyyn. Mielenkiintoista olisi tietää, miten tilanteita tulkitsivat ne ihmiset, jotka eivät kääntyneet.

Kuten Luukaskin aikanaan, tutkit lähihistoriaa. Millaisia lähteitä käytät?

— Luukkaan tavoin käytän tutkimusta tehdessäni sekä kirjallisia lähteitä että silminnäkijähaastatteluja. Haastattelut ovat mahdollisia, koska tutkin 1900-luvun kirkkohistoriaa.

Miten sovellat lähdekritiikkiä, kun on kyse silminnäkijöiden kertomuksista?

— Monesti haastatteluissa nousee esille asioita, jotka eivät paljastu kirjallisesta materiaalista. Tosin haastatteluissa tulee myös vahvasti esille niiden subjektiivisuus. Muisti voi tehdä tepposet. Kirjallinen materiaali saattaa kertoa tapahtumista aivan jotakin muuta kuin haastateltava. Ihminen yksinkertaisesti unohtaa paljon asioita ja pyrkii helposti harmonisoimaan muistojaan.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.