Hitaasti valuvat tunnit
Yksinäisyys on usein vieraana Hiljan luona.
Afrikkalainen musiikki kaikuu alaovella odottavasta muuttoautosta. Muutamaa kerrosta ylempänä on Hiljan kotiovi.
– Kaikki sanovat tätä aluetta slummiksi, mutta minä viihdyn täällä. Olen tavannut mukavia maahanmuuttajia tässä talossa. Heidän lapsensa ovat paremmin kasvatettuja kuin muut.
Seitsemänkymppinen Hilja kertoo pitkään lempitoimittajistaan radiossa ja televisiossa. He ovat ainoita ihmisiä, joita hän kohtaa päivittäin.
– Menen iltapäivällä pitkille unille ja valvon siksi aika myöhään.
Yksinäisessä iltayössä tutut radioäänet pitävät seuraa. Erityisesti Radio Suomen toimittajat saavat Hiljalta kiitosta.
Hänen viikoittain kohtaamiensa ihmisten joukko on suppea: taksikuski, satunnaiset naapurit, seurakunnan tukihenkilö, päivätoiminnan ihmiset ja kotisairaanhoidon henkilökunta. Diakoniatyöntekijä vierailee joskus. Lasten kanssa lähinnä soitellaan.
– Suurin osa arjen tukijoistani ja ystävistäni on kanssani viran puolesta.
Pitkinä yksinhuoltajavuosinaan Hilja tottui pärjäämään omillaan.
– Minusta oli itsestään selvää, ettei kukaan muu tee yhtään mitään. Nyt olen hölmistynyt siitä, että tarvitsen paljon apua. Siihen on ollut vaikea tottua.
”En löytänyt mistään mitään”
Muutama vuosi sitten Hilja romahti. Mielenterveyskuntoutujille tarkoitettu päivätoiminta lähistöllä loppui. Siellä Hilja oli käynyt oltuaan hetken aikaa psykiatrisessa sairaalahoidossa.
– Olen helposti masentuva ihminen, hän sanoo.
Päivätoiminta oli tärkeä osa Hiljan kuntoutumista. Kunnes ei ollut enää paikkaa, minne mennä.
– Tuijotin lähinnä telkkaria. En tavannut juuri ketään. Olin masentunut ja avuttomassa tilassa. En löytänyt mistään mitään, hän kuvailee silloisia tuntemuksiaan.
Masennuksessa vellomista kesti, kunnes lähistölle avattiin uusi päivätoimintapaikka. Siellä Hilja käy kolme kertaa viikossa.
Samoihin aikoihin kotiseurakunnan diakoni oli saanut vinkin Hiljasta. Hän ilmestyi Hiljan yksiöön ja järjesti tukihenkilöksi seurakunnan vapaaehtoistyöntekijän. Tukihenkilö käy noin kerran viikossa.
– Olemme käyneet laulamassa kauneimpia joululauluja ja katsomassa elokuvia. Viimeksi istuimme kaksi tuntia ja totesimme, että Suomen poliisilaitos ja puolustusvoimat ovat kriisissä. Olemme huomanneet, että mietimme usein ihan samoja asioita.
Paimenpoika ja paperikengät
Päivätoiminnassa parasta on, että samanikäisten naisten kanssa voi jakaa yhteisiä muistoja. He tietävät, millaista oli kulkea paperikengissä sotienjälkeisen materiaalipulan aikaan.
– Minulle on tärkeää saada vastakaikua toisilta ihmisiltä. Vähän aikaa sitten meillä oli yhteislaulutilaisuus. Laulettiin Paimenpoika-laulua, sitä jossa ”jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulastaan ja kiiruhdin karjateille”. Kerroin, että itkin lapsena, kun äiti lauloi tätä laulua. Pari muutakin ihmistä sanoi ihan samaa.
Myös kirjasto tuo sisältöä päivän hitaisiin tunteihin. Sieltä Hilja lainaa kiinnostavien ihmisten elämäkertoja. Viimeksi hän perehtyi Ingmar Bergmaniin vaikututtuaan elokuvasta Fanny ja Alexander.
– Bergmanin elokuvat ovat upeita, sillä niissä ei ole ollenkaan katkeruutta. On vain lämpöä. Kummasti ihminen voi päästä elämän läpi ilman katkeruutta.
Tällä hetkellä Hiljan elämän synkin varjo ei ole yksinäisyys, vaan lapsen mielenterveysongelmat.
– Hän saattaa soittaa monta kertaa päivässä ja kysyä, onko hän huono ihminen. Tuen lastani myös taloudellisesti. En tiedä, miten hän pärjää, kun kuolen.
Kaikkein kiitollisin Hilja on lapsenlapsistaan. Heidän kuvansa ovat vallanneet Hiljan olohuoneen seinien paraatipaikat.
– Elämä jatkuu.
Joskus se myös yllättää.
– Viime viikolla yksi lapsistani soitti ja sanoi, että rakastaa minua, että parempaa äitiä ei voisi olla.
Turpiin ei tulekaan
Hiljan perheessä ei puhuttu asioista. Sama puhumattomuuden kulttuuri kukoisti entisen puolison kanssa.
Hiljan vanhemmat sairastivat sota-aikana tuberkuloosin peräkanaa. Sen ajan lapset viettivät lastenkodissa.
– Kun yritin myöhemmin kysellä niistä ajoista äidiltäni, hän hyssytteli minut hiljaiseksi.
Hiljan äiti eli pitkän elämän ja kuoli vasta muutama vuosi sitten. Hän vietti pitkiä aikoja psykiatrisessa hoidossa.
– Aikaisemmin olin äidille vihainen, koska hän oli sairas. Nyt ajattelen, että hänellä oli kova elämä. Olisi ollut ihana puhua äidille kuin nainen naiselle. Emme koskaan ehtineet puhua niin.
Elämä on koulinut Hiljaa avoimemmaksi.
– Ei ihmisiä tarvitse pelätä. Kaupassa istun usein ikävissäni penkille ja toivon, että joku tulee juttelemaan.
Kerran viereen istahti mustiin pukeutunut, vakavalta vaikuttava nainen. Hänen ja Hiljan välille virisi keskustelu. Nainen kysyi, oliko Hilja ollut koskaan masentunut. Hilja kertoi naiselle, mitä kaikkea on elämässään kokenut.
– Aikaisemmin kuvittelin, että saa turpiinsa, jos avautuu. Nyt olen oppinut, ettei se mene niin. Minusta on tukea myös lapsilleni.
Yhtäkkiä eloon
Depressiokoulussa Hilja on opetellut pois vääristä uskomuksista. ”Tästä en kyllä selviä” ei enää kuulu hänen sanavarastoonsa.
– Olen unohtanut hirveästi asioita. On monia tilanteita, joista olen kaikesta huolimatta selvinnyt.
Nyt Hilja koettaa huolehtia itsestään, popsii vitamiineja ja valitsee lautaselleen terveellistä ruokaa elääkseen vähän pidempään.
– Minusta on tullut ahne elämälle. Ennen olin passiivinen ja depressiivinen, mutta nyt haluan koko ajan tietää lisää.
– En tiedä, missä olen ollut viimeiset parikymmentä vuotta. Ihan kuin olisin yhtäkkiä herännyt eloon.
Hilja ei esiinny jutussa omalla nimellään.
Yhteisvastuulla yksinäisyyttä vastaan
Tämän vuoden Yhteisvastuukeräys tukee yksinäisiä vanhuksia Suomessa ja Kambodžassa. Keräyksen avulla etsitään kaikkein yksinäisimpiä ja syrjäytyneimpiä vanhuksia ja koulutetaan heille tukihenkilöitä. Vanhuksien löytämiseksi perustetaan niin sanottuja lähiverkostoja, joissa esimerkiksi taksikuskit, apteekin työntekijät tai kaupan myyjät voivat vinkata seurakunnille yksinäisistä vanhuksista.
Osallistu Yhteisvastuukeräykseen:
- Lahjoita tilille. Katso tilinumerot www.vantaanseurakunnat.fi/fi/yhteisvastuu.
- Soita tukipuhelimeen:
- 0600 1 7010 (10,26 €/puh+pvm) tai 0600 1 7020 (20,28 €/puh+pvm).
- Lähetä tekstiviesti APU5 (5 e) tai APU10 (10 e) numeroon 16155.
- Lahjoita lipas- tai listakeräykseen tai lähde kerääjäksi.
-
Osallistu Yhteisvastuutapahtumaan tai järjestä itse sellainen.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Vantaan seurakunnat etsivät yksinäisiä vanhuksia senioripostikorteilla
AjankohtaistaKortin idea on hyödyntää kaupunkilaisia apua tarvitsevien vanhusten löytämisessä.