
Kuva: Marianna Siitonen
Hommissa: Pappi Arto Nuutinen
"Alkukesästä minulle tulee täyteen kaksi vuotta pappina. Hoidin ensin lyhyen sijaisuuden Haagassa Helsingissä. Aloitin Rekolassa määräaikaisena pappina tammikuussa viime vuonna.
Työni painottuu diakoniaan ja aikuistyöhön. Pidän aikuisrippikoulua ja olen käynyt erilaisissa diakoniatyön tilaisuuksissa ja ryhmissä. On tärkeää, että ihmisillä on mahdollisuus kohdata toisiaan jossain yksinhuoltajien ryhmässä tai monikulttuurisella miesten leirillä.
Mielestäni se, että autetaan hädänalaisia, kuljetaan väsyneiden ja surevien rinnalla tai että huomataan ne, jotka jäävät sivuun tai näkymättömiin, on aivan papin työn ytimessä.
Minulla on pappina vain vähän kokemusta pääsiäisyön messuista. Viime vuonna olin avustajana. Paljon useammin olen osallistunut seurakuntalaisena pääsiäisyön tapahtumiin. Tänä vuonna toimitan messun.
Oikeastaan koko hiljainen viikko noudattaa draaman kaarta. Kun kuljetaan palmusunnuntaista kiirastorstain, pitkäperjantain ja hiljaisen lauantain kautta pääsiäiseen, nousevat esiin elämän eri puolet: pimeys ja valo, epätoivo ja toivo, suru ja ilo.
Pääsiäisyön messu on minusta vaikuttava kokemus. Pääsiäisyön pimeään, myös hämärään kirkkosaliin, tulee valo. Se kuvaa pääsiäisen iloa. Valo on Kristus. Hän tuo toivon pimeyden keskelle."
Jaa tämä artikkeli: