
Kuva: Sini Pennanen
Hommissa: Puistopuutarhuri Irma Vilmi-Aalto
"Aloitin viime lokakuussa puistopuutarhurina Vantaan seurakunnissa. Työssäni painottuu hallinto. Siihen kuuluu esimerkiksi kausityöntekijöiden rekrytointi. Vastuualueisiini kuuluvat Helsingin pitäjän kirkon, Ruskeasannan, Hämeenkylän ja Korson hautausmaat.
Olen kotoisin maatilalta Kuhmosta. En saanut haluamaani opiskelupaikkaa ja mieleeni tuli, että puutarha-ala voisi sopia minulle. En olisi aikaisemmin osannut kuvitella, että pakkopullalta tuntunut kitkeminen voisi kiinnostaa minua.
Puutarhatyössä näkee oman kätensä jäljen ja saa aikaan kaunista. Viime aikoina olen innostunut pioneista. Istutin äskettäin yhden uuden kotipihaamme. Puutarhanhoito on minulle myös harrastus. Kodin kasvihuoneessa kasvatan tomaattia, paprikaa ja chiliä. Kasvatan itse taimetkin.
Toinen intohimoni on pyöräily, jota olen harrastanut vuosikausia. Pyöräilen työmatkat talvipakkasia tai -liukkaita lukuun ottamatta. 14 kilometrin työmatka sujuu pyörällä paremmin kuin julkisilla liikennevälineillä. Viime vuonna kilometrejä kertyi 4500.
Kausityönjohtaja vastaa hautojen hoidosta, minä viheralueista. Seurakunnan hoidossa oleville haudoille istutetaan kukat juhannukseen mennessä. Nurmikkoa leikataan viikoittain."
Hautausmaapäivä ke 1.6. klo 9–15 Ruskeasannan hautausmaalla. Multaa, lannoitetta ja työvälineitä seurakunnan puolesta. Kiviliikkeen esittelijä ja kukkamyyjä paikalla. Hartaus klo 12 kappelissa. Kahvi- ja mehutarjoilu.
Jaa tämä artikkeli: