null Hommissa: Ruokailun vapaaehtoinen Reino Söderholm

Kuva: Marianna Siitonen.

Kuva: Marianna Siitonen.

Hyvä elämä

Hommissa: Ruokailun vapaaehtoinen Reino Söderholm

"Kun muutin Vantaalle tammikuussa, mietin miten pääsisin sisälle täkäläiseen elämään. Huomasin senioriosaajakoulutuksen Laureassa, ja osallistuin siihen. Koulutuksessa esiteltiin monipuolisesti erilaisia vapaaehtoistoiminnan mahdollisuuksia.

Asuin Ahvenanmaalla yli 40 vuotta. Siellä olin parina kesänä vapaaehtoisena seurakunnassa. Olin mukana ruokapankkitoiminnassa.

Vantaalla kyselin siis vapaaehtoistöitä seurakunnista. Kuulin diakoniatyöntekijältä, että Tikkurilassa on pulaa miespuolisista vapaaehtoisista. Niinpä tarjouduin sinne, ja olen ollut mukana toteuttamassa tiistaisin kirkon ruokailua Walkersin tiloissa.

Olen jakanut vuorolappuja ja pitänyt yllä järjestystä. Olen kantanut tiskejä keittiöön, huolehtinut mehua ja juomia pöytiin, kantanut lisää laseja.

Tietenkin olen myös jutellut ihmisten kanssa. He eivät tule pelkästään ruokailemaan, vaan myös tapaamaan toisiaan. On tärkeää, että ruokailijoita kohdellaan niin hyvin, että ulkona syöminen voi olla viikon kohokohta.

Tunnelma on hyvä muutenkin. Vapaaehtoisissa on ihmisiä, jotka ovat olleet mukana kymmenen vuotta. Seurakuntakin pitää kiinni sanomastaan. Ruokailun yhteyteen kuuluu hartaushetki ja rukous."

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.