Honkalinnan päärakennus oli pyörohirsinen jugendlinna, jossa oli majoitustilojen lisäksi muun muassa luokkahuone ja ruokailutila. Myöhemmin saareen rakennettiin erillinen suihkurakennus, mutta vessojen virkaa yhä hoiti ulkohuussi. Kuva: Helsingin seurakuntayhtymä
Honkalinna oli rakastettu leirikeskus, josta riittää monta tarinaa
Sunnuntaina palanut Honkalinna oli 1970-luvulla seurakuntanuorten kesäkoti, jossa viihdyttiin joka viikonloppu toukokuusta syyskuuhun. Alkeellisista olosuhteista huolimatta myös nykynuoret mieltyivät paikan tunnelmaan.
Helsingin seurakuntayhtymän omistama Honkalinnan leirikeskus sijaitsee Sipoon saaristossa, Norrkullalandetin saaressa. Leirikeskuksen päärakennus, 400 neliömetrin pyöröhirsilinna, paloi maan tasalle eilen sunnuntaina.
Honkalinna tuli Helsingin seurakuntien omistukseen vuonna 1961 ja siellä pidettiin vuosittain lukuisia rippikouluja. Honkalinnasta ja sen leireistä on jäänyt monille mieleenpainuvia muistoja. Omia muistoja Honkalinnasta voi jakaa Kirkko Helsingissä -Facebook-sivuilla.
Millainen paikka Honkalinna oikein oli?
"Kun avasi oven Honkalinnan pieneen eteiseen, tuli heti oikeastaan rakennuksen tärkeimpään kohtaan", kertoo yhteisen kirkkovaltuuston puheenjohtaja, Honkalinnassa nuoruutensa kesiä viettänyt Kaisa Raittila.
"Siihen aikaan Honkalinnan eteisessä oli nimittäin kanttiini ja siinä me nuoret tietysti usein notkuimme, joko kanttiinin tiskillä tai yläkerran majoitustiloihin vievillä portailla", Raittila muistelee.
"Ostin yleensä greippi-Jaffaa ja sukulakuja.”
Nuoret olivat omalla porukalla
1970-luvulla Honkalinna toimi tuomiokirkkoseurakunnan kesäkotina ja rippikoulujen lisäksi tuomiokirkkoseurakunnan nuoret saivat viettää siellä viikonloppuja.
"Käytännössä olimme siellä joka viikonloppu toukokuusta syyskuuhun", naurahtaa tuomiorovasti Matti Poutiainen. "Sen lisäksi tuppauduimme kaikille Honkalinnan leireille mukaan, joihin pääsimme. Kerran ilmoittauduimme esimerkiksi Cantores Minoreksen leirille tiskareiksi, vain että voisimme viettää samalla aikaa siellä saaressa."
Lisäksi Poutiainen asui leirikeskuksessa kaksi kokonaista kesää.
"Olin leiri-isäntänä ja ajoin vanhalla kalastajamallisella veneellä sekä leiriläisiä että ruokatarvikkeita Gumbostrandista Norrakullalandetiin."
– Kaisa Raittila
Parhaiten Poutiaiselle on jäänyt mieleen iltaohjelmat nuotioilla.
"Honkalinnassa on hieno kallioinen niemi, jossa voi kokoontua iltanuotiolle. Usein iltaohjelma liittyi jotenkin legendaariseen Sven Kaksipartaan, tanskalaiseen viikinkipäällikköön, joka oli muka haaksirikkoutunut saarelle ja jonka hautapaikaksi olimme keksineet yhden kalliolla sijaitsevan kiviröykkiön", Poutiainen kertoo nauraen.
Honkalinnan päärakennus oli varustuksiltaan nykymittaristolla melko alkeellinen. 1970-luvulla siellä ei ollut edes porakaivoa, joten kaikki peseytyminen tapahtui saunassa ja meressä.
"Hampaatkin pestiin merenrannassa. Siellä me oltiin rivissä rantaviivalla harjaamassa", Poutiainen kertoo.
Kaisa Raittila muistaa erityisesti saunan lämmityksen olleen tärkeä talkootyö.
"Muutenkin kaikki tehtiin aina omalla porukalla. Minun muistoissani siellä ei, leirejä lukuunottamatta, ollut juuri aikuisia paikalla. Me nuoret olimme siellä pitkälti keskenämme."
Päärakennus tuhoutui täysin. Kuvat: Kai Heinonen
Huoneina juna ja ratikka
Nyt palanut talo remontoitiin 2000-luvulla ja samalla majoitustiloja siistittiin. Yläkerran avoimet makuuhuoneet säilytettiin.
"Nuoruudessamme oli usein niin, että tytöt nukkuivat pienemmissä kahden ja neljän hengen huoneissa ja pojat ruokailutilan päälle rakennetuissa isoissa makuutiloissa."
Huoneet olivat yksilöllisiä, ja monilla oli omat suosikkinsa.
"Oma suosikkini oli ehdottomasti huone numero 18, neljän hengen kulmahuone, jossa oli kaksi kerrossänkyä. Muistan myös, että huone 14, joka oli kahden hengen huone, haisi pahalle ja kukaan ei koskaan olisi halunnut sinne", Raittila kertoo.
"Yläkerran yhteismakuuhuoneet olivat pitkulaisia ja aika mataliakin. Niitä kutsuttiin ratikaksi ja junaksi."
Sekä Poutiainen että Raittila muistavat Honkalinnan paikkana, jossa nuoret saivat viettää kesää vapaasti, itse iltaohjelmansa ja hartautensa järjestäen.
– Matti Poutiainen
"Lisäksi tietenkin oli pientä jekkuakin. Erityisen hauskaa oli tehdä yöllisiä iskuja toisiin läheisiin leirikeskuksiin, erityisen vanhankirkon seurakunnan keskukseen Sipuliin", Raittila kertaa.
"Muistan hyvin myös yön, kun sipulilaiset tekivät vastaiskun ja rantautuivat saareen yön hiljaisuudessa, vetivät meidän kaikkien kengät ylös lipputankoon ja sitten herättivät meidät hirveällä metakalla."
Tieto Honkalinnan tuhoutumisesta tuli kesäsaaren konkareille melkoisena shokkina.
"Tuntui yllättävänkin pahalta. Ensireaktio oli, että ihan kuin joku pala omaa elämää katoaisi", Poutiainen kertoo.
Raittila kuuli asiasta tuoreeltaan sunnuntaina.
"Sain puhelitse silloin vielä vahvistamattoman tiedon, että Honkalinna palaa. Menin sanattomaksi. En ollut aiemmin ajatellut, että rakennuskin voi kuolla. Mutta siltä se sillä hetkellä tuntui."
Muistot kuitenkin jäävät.
"Vaikka rakennusta ei enää ole, voin yhä mielessäni avata ovia ja kävellä siellä käytäviä pitkin, muistaa huoneet ja ikkunat."
Nykynuoret viihtyivät myös Honkalinnassa – vähäisestä varustelutasosta huolimatta
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Honkalinnan palanutta leirikeskusta ei rakenneta uudelleen
AjankohtaistaLeirikeskuksen päärakennus tuhoutui tulipalossa joulukuussa 2016, eikä uudelleen rakentaminen onnistu. Helsingin seurakunnat aikoo myydä leirikeskuksen tontin.