Honkalinnan palanutta leirikeskusta ei rakenneta uudelleen
Kulttuurihistoriallisesti arvokas päärakennus tuhoutui palossa täysin.

Kulttuurihistoriallisesti arvokas päärakennus tuhoutui palossa täysin.

Honkalinnan palanutta leirikeskusta ei rakenneta uudelleen

Leirikeskuksen päärakennus tuhoutui tulipalossa joulukuussa 2016, eikä uudelleen rakentaminen onnistu. Helsingin seurakunnat aikoo myydä leirikeskuksen tontin.

Sipoon saaristossa sijaitsevan Honkalinnan leirikeskuksen hirsinen päärakennus tuhoutui tulipalossa joulukuussa 2016.

Mikäli palanut kiinteistö olisi haluttu rakentaa uudelleen, sen olisi täytynyt olla täsmälleen samanlainen kuin tuhoutunut rakennus oli. Samanlaiseksi rakentaminen ei olisi täyttänyt nykyisiä rakennusmääräyksiä.

– Koska leirikeskus on saaressa ja sinne pääsy rospuuttoaikaan ja talvella vaikeaa, ja käyttö näin rajoittuisi vain kesäaikaan, ajatuksemme on, että emme tulisi rakentamaan tuhoutunutta rakennusta uudelleen, sanoo Helsingin seurakuntien kiinteistöjohtaja Kai Heinonen.

– Selvitämme kiinteistön kaavallisia kehitysmahdollisuuksia ja tulemme esittämään, että tontti myydään, Heinonen sanoo.

Honkalinnan leirikeskus sijaitsee Norrkullalandetin saaressa Sipoossa. Lars Sonckin vuonna 1918 suunnittelema kansallisromanttinen jugendlinna oli vuosikymmenten ajan hyvin suosittu leirikeskus. Se tuli seurakuntien omistukseen vuonna 1961.

Vakuutusyhtiö maksaa Helsingin seurakunnille kertakorvauksena tuhoutuneesta rakennuksesta ja irtaimistosta yhteensä 1,6 miljoonaa euroa.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää:

Kommentoi