Kulttuurihistoriallisesti arvokas päärakennus tuhoutui palossa täysin. Kuva: Kai Heinonen.
Honkalinnan leirikeskuksen päärakennus tuhoutui tulipalossa – rippikouluille etsitään korvaavia paikkoja
Kulttuurihistoriallisesti arvokas hirsinen päärakennus paloi maan tasalle, joten Honkalinnan ensi kesän rippikouluille joudutaan etsimään korvaavat paikat. Rakastettuun leirikeskukseen liittyviä muistoja kerätään parhaillaan Facebookissa.
Sipoon saaristossa sijaitsevan Honkalinnan leirikeskuksen hirsinen päärakennus on palanut maan tasalle. Pelastuslaitos sai hälytyksen sunnuntai-iltana. Hälytyksen teki naapurisaaren asukas.
Leirikeskus sijaitsee noin kolmen kilometrin venematkan päässä mantereesta. Pelastulaitoksen veneyksiköiden ehdittyä Norrkullalandetin saareen noin 400-neliöinen rakennus oli jo tuhoutunut kokonaan. Honkalinna on ollut tiiviissä käytössä kesäisin sekä kevät- ja syysviikonloppuisin. Talviaikaan siellä ei ole ollut toimintaa.
"Palon sattuessa rakennus oli tyhjillään, joten henkilövahinkoja ei ole tapahtunut", Helsingin seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Kai Heinonen sanoo.
Honkalinna oli Lars Soncin vuonna 1918 suunnittelema, kansallisromanttinen jugendlinna. Kuva: Helsingin seurakuntayhtymä.
Heinosen mukaan Honkalinnan leirikeskus oli vakuutettu täydestä arvosta. Sen tulevaisuudesta ei luonnollisestikaan ole ehditty tehdä vielä mitään suunnitelmia tai päätöksiä. Ne ovat lähiviikkojen tai -kuukausien asia.
Ensi kesälle Honkalinnassa oli suunniteltu pidettäväksi kahdeksan Helsingin seurakuntien rippikoululeiriä. Niille etsitään nyt korvaavat paikat.
Kulttuurihistoriallisesti arvokas, tyyliltään kansallisromanttinen pyöröhirsirakennus oli Lars Sonckin vuonna 1918 suunnittelema. Honkalinna suunniteltiin alun perin turistihotelliksi, mutta hanke ei kuitenkaan toteutunut, vaan rakennus oli pitkään ruotsinkielisen virkamiesyhdistyksen virkistyskäytössä. Seurakuntien omistukseen se tuli vuonna 1961.
Leirikeskuksessa on sen jälkeen pidetty vuosittain useita rippikoululeirejä, joissa tuhannet helsinkiläiset ovat käyneet siellä rippikoulunsa. Honkalinnasta ja sen leireistä on jäänyt monille mieleenpainuvia muistoja. Kuvia ja muita muistoja kerätään Kirkko Helsingissä -Facebook-sivulle.
Poliisi tutkii palon syttymissyytä. Tässä vaiheessa siitä ei ole vielä tietoa.
Rakennus suunniteltiin alunperin täysihoitolaksi. Kuva: Helsingin seurakuntayhtymä
Juttua on päivitetty kello 9.55 ja lisätty uusi kuva kello 10:30
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee

Honkalinnan palanutta leirikeskusta ei rakenneta uudelleen
AjankohtaistaLeirikeskuksen päärakennus tuhoutui tulipalossa joulukuussa 2016, eikä uudelleen rakentaminen onnistu. Helsingin seurakunnat aikoo myydä leirikeskuksen tontin.