Höpölatinaa
Mystinen nunnakuoro saattaa olla vain tietokoneohjelma.

Mystinen nunnakuoro saattaa olla vain tietokoneohjelma.

Höpölatinaa

Olet ehkä joskus kuullut gregoriaaniseksi, kelttiläiseksi tai keskiaikaiseksi mainostettua latinankielistä meditaatiomusiikkia, jossa kaikuisa kirkkokuorolaulu on yhdistetty moderneihin äänimattoihin. Sellaista käytetään elokuvissa ja peleissä.

Nyt seuraa paljastus. Siihen ei nykyään tarvita kuoroa, ei kirkon akustiikkaa, eikä se edes ole oikeaa latinaa. Välttämättä ei tarvita orkesteria eikä yhtäkään perinteistä soittajaa.

Musiikkia tehdään yhä enemmän virtuaalisilla soittimilla, joita soitetaan ja muokataan tietokoneella. Äänet on alun perin samplattu eli äänitetty ääni kerrallaan oikeista soittimista. Myös kaiut on äänitetty aidoissa tiloissa ja muunnettu mihin tahansa musiikkiin liitettäviksi efekteiksi.

Parhaimmat virtuaalisoittimet kuulostavat hyviltä, mutta toisia soittimia on vaikeampi muuntaa ohjelmiksi kuin toisia. Ihmislaulu on varmasti kaikkein vaikein. Silti virtuaalikuoroja on markkinoilla jo kymmeniä. Yksikään kunnolliselta kuulostava ei tosin osaa laulaa oikeita sanoituksia.

Esimerkiksi Eduardo Tarilonten hiljattain julkaisema Mystica. Female Chamber ­Choir on tehty äänittämällä Granadassa kahdeksan espanjalaisen naisen Numen Ensemble -kuoroa. ”Aa-aa”-tyylisen vokaalilaulun lisäksi ohjelmaan on äänitetty vain 24 latinankielistä sanaa, jotka voidaan pilkkoa 120 tavuun tai osaan. Sanat ovat kristinuskon keskeistä sanastoa.

Näitä sanoja tai niiden osia musiikin tekijä yhdistelee sävellyksessään tietokoneella. Lisätään kirkkokaiku, niin saamme meditaatio- tai elokuvamusiikkiin höpölatinaa laulavan kuoron.

Tarilonte on julkaissut samantyyppisinä virtuaalisoittimina myös gregoriaanisen mieskuoron ja kontratenorin, jonka äänet on laulanut espanjalainen kontratenori José Hérnandez Pastor.

Näin virtuaalikuoro syntyy: naiskuoro on laulanut eri äänenkorkeuksilla ja voimakkuuksilla 24 sanaa, jotka voi pilkkoa 120 osaan ja yhdistellä miten haluaa.

Jaa tämä artikkeli: