Heikki Harma eli Hector on tehnyt 60-vuotisen uran rock- ja folkmusiikin parissa. Nyt hän valmistautuu areenakeikkaan.
Huikean artistiuran tehnyt Hector kysyy, miksi taiteilijat vaikenevat, kun suurvallat sotivat – ”Minunko pitäisi vielä tehdä protestilaulu?”
Kuusikymmentä vuotta rauhasta ja rakkaudesta laulanut Hector valmistautuu areenakeikkaan. Kirkolta hän kaipaa sanomaa, joka kantaa ihmistä syntymästä kuolemaan.
Heikki Harma, 79, istuu Maunulassa sijaitsevan työhuoneensa nojatuoliin virkeänä – ja mietteliäänä. Jälleen on aika kirjoittaa keikkajulisteeseen Hector ja astua estradille.
Uran 60-vuotisjuhlavuosi huipentuu joulukuun alussa Veikkaus Arenalle. Hän kuvaa kesän treenejä tutun bändinsä kanssa kuin kotiinpaluuksi.
– Odotan mielenkiinnolla, mitä tapahtuu. Kaksi vuotta ilman keikkoja on aiheuttanut vieroitusoireita. Olen tuntenut olevani kuin kala kuivalla maalla.
Kesän 2025 Helsingin juhlaviikkojen esiintyminen peruuntui verenpaineen ja huimauksen vuoksi. Lääkäri kielsi työnteon. Nyt kaikki on taas balanssissa, kunhan muistaa edesmenneen ystävän ohjeen.
– Näitä vanhan miehen kremppojahan minulla on. Lonkat on leikattu ja polvet vähän reistailevat. Vesku Loiri antoi aikanaan hyvän keikkaneuvon: muista istua aina, kun voit.
Maailma näyttää erilaiselta, horisontti on lähempänä
Hectorin suosio on säilynyt läpi vuosikymmenten. Kansan rakastamia lauluja on isompi nippu kuin yhdelle keikalle mahtuu: Mandoliinimies, Lumi teki enkelin eteiseen, Juodaan viinaa, Yhtenä iltana...
Silti hän pohtii nyt tehtäväänsä tässä ajassa, musiikin sisältöä ja sitä, jaksaako tehdä vielä uusia lauluja.
– Mitä pidempiä pausseja tulee, sitä työläämpää uusien laulujen tekeminen on. Minulla on valmiina uusi biisi, johon olen tosi tyytyväinen. Melodia ja rakenne ovat kunnossa. Mutta en saa tekstistä mitenkään kiinni.
Hän pohtii syitä ja arvelee löytäneensä.
– Elän aika lailla sosiaalisesti eristyksissä enkä hirveästi liiku missään. Olen melko vähän tekemisissä median kanssa ja muita muusikoitakin tapaan vain, kun treenaamme keikoille. Toki joskus puhelimessa puhumme. Siitä tulee outo vieraantumisen tunne, eikä oikein jaksa syttyä.
Ikääntymiselläkin on osuutta asiaan.
– Kun ikää tulee, maailma näyttää erilaiselta. Horisontti on lähempänä. Sitä mittailee elämäänsä eri tavoin kuin koskaan ennen. Minun luovuudelleni tämä ei näytä olevan kovin hedelmällistä.
Hectorin ensimmäinen levytys, Vietnamin sodan liekeistä syntynyt Palkkasoturi, alkoi soida radiossa vuonna 1966.
Sukupolvemme vastaus oli ”peace, love & understanding”
Kun alamme puhua laulujen merkityksestä ja siitä, mitä musiikilla voisi sanoa ja pitäisi sanoa juuri tässä ajassa, Hectorin katse kohoaa.
Muistelemme 1980-luvun rauhanmarsseja ydinohjusten varjossa. Nyt Venäjä käy julmaa sotaansa Ukrainaa vastaan ja Yhdysvallat yrittää nujertaa Iranin. Protesteja ei näy, ei kuulu – ei kaduilla eikä musiikissa.
– Nythän ydinaseita voi kuljettaa vaikka Suomen maaperällä, Hector hymähtää.
Hän on odottanut lauluntekijöiltä, että joku avaisi pelin.
– Vai ajatteleeko nykyinen artistisukupolvi, että millään ei ole mitään väliä? Tehdään vaan keikkaa ja otetaan hillot pois.
Hectorin ensimmäinen levytys, Vietnamin sodan liekeistä syntynyt Palkkasoturi, alkoi soida radiossa vuonna 1966. Pitkä kirkassilmäinen nuorukainen oli suomentanut Buffy Sainte-Marien rauhanlaulun Universal Soldier, ja siitä ura alkoi.
Barrikadeille nousi muusikoita, kirjailijoita ja muita taitelijoita. Missä kaikki taiteilijat ovat nyt?
Hectorin nuoruuden sukupolvi rakensi 1960-luvulla uutta maailmaa. Elämä oli taloudellisesti niukkaa mutta aatteellisesti vahvaa.
– Meidän faijat olivat tulleet sodasta, ja sen haavat olivat yhä lähellä. Sukupolvemme vastaus oli ”peace, love & understanding” (”rauha, rakkaus ja yhteisymmärrys”). Tuota rauhanliikettä ei olisi syntynyt ilman Vietnamin sotaa. Barrikadeille nousi muusikoita, kirjailijoita ja muita taitelijoita. Missä kaikki taiteilijat ovat nyt?
Hector pohtii, että tätä aikaa kommentoivia lauluntekijöitä ei taida olla muita kuin Neil Young ja Bruce Springsteen.
– Arvelen, että Springsteen tunsi, että hänen on pakko tehdä Streets of Minneapolis -laulu viranomaisten Minneapolisissa surmaamien uhrien muistolle. Jos ei kukaan muu, niin sitten hän.
Hector on miettinyt tekisikö laulun ”autoritaarisen Trump-landian dystopiasta”.
Hector on itsekin miettinyt, että mitä jos tekisi ison laulun ”autoritaarisen Trump-landian dystopiasta”, jossa demokratia on todella uhattuna.
– Mutta kun seurasin Elon Muskin touhuja Donald Trumpin hallinnossa, en saanut aikaan muuta kuin yhden englanninkielisen hokeman: ”What the fuck is going on?” eli siveästi käännettynä ”Mitä hittoa oikein tapahtuu?” Tein laulun, joka on melkein punk-rockia, hirveää rytinää. Ajattelin, että tehdään tästä nyt bändillä biisi ja että laittaisin sen kokeeksi radioasemille.
– Pokka petti, kun ei ollut muuta tekstiä kuin tuo yksi lause, Hector toteaa hymyillen.
Hän miettii vielä, josko ottaisi tuon rymistelyn biisilistalle syksyn keikoille.
Usko on mysteeri, jalostunutta luulemista
Ihmiskunnan varjojen ja rimpuilun rinnalla kulkee Hectorin musiikissa myös toisenlainen polku. Se on mystiikkaa, satujen valtakuntia ja hapuilua Jumalan puoleen.
Syvälle luotaava pohdiskelu on aina ollut Hectorille tärkeää. Hän on kirjoittanut hengellisen musiikin rajoja hipovia lauluja, joista hienoin ja ehkä myös rankin lienee Kuunnellaan vaan taivasta kahdenkymmenen vuoden takaa.
– Olkoon kirkko millainen instituutio tahansa, sen tulee tarjota sanomaa, joka kantaa ihmistä syntymästä kuolemaan ja läpi kuolemanpelon. Minulle usko on mysteeri, jalostunutta luulemista, että ”näinhän se voi olla”.
Hector haluaa uskoa, että niin luterilainen kirkko kuin muutkin kirkkokunnat ovat Suomessa laupeuden ja rakkauden asialla.
– Näkemykseni mukaan kirkko on mennyt koko ajan positiivisempaan suuntaan. Piispat ovat yhä avarakatseisempia, ja papisto on muuttunut sitten oman nuoruuteni. Toki homovastaisia pappeja yhä riittää, mutta olkoon. Asia pysyy puheenaiheena, kunnes syrjintä toivottavasti loppuu.
– Kirkon sanotaan maallistuvan. Näkisin kuitenkin myönteisesti sen, että kirkko on jalkautunut ihmisten keskelle, hän sanoo.
Näkemykseni mukaan kirkko on mennyt koko ajan positiivisempaan suuntaan.
Hector pohtii, kuinka käy uskon.
– Uskon sanoman pitäisi kaiketi olla kirkon sisällössä keskeistä. ”Minä uskon Isään Jumalaan”, tämä on se peruskirja, josta ihmiset tulisi vakuuttaa. Ja siitä, ettei Jeesuksen rakkauden sanoma hämärry. Usko, toivo ja rakkaus – siinä ne ovat.
Hän innostuu myös muistelemaan nopeaa uraansa Kirkko ja kaupungin kolumnistina.
– Sain kirjoittaa vapaasti. No, osasin olla sisäsiisti enkä lähtenyt tekemään mitään kirkon vastaista vallankumousta.
Ehtoollisviinin puolesta hän julisti napakasti.
– Eräässä Helsingin seurakunnassa oli siirrytty ehtoollisella marjamehuun. Kirjoitin, että eihän nyt semmoinen vetele. Jeesus muutti veden viiniksi eikä marjamehuksi.
Spirituaalinen pohdiskelu, ja yhtä lailla kirkon tehtävä ihmisen elämässä, ovat aina olleet Hectorille tärkeitä kysymyksiä.
Hector heittää lopuksi haasteen
”Missä piileskelet Jumala, ootko sisälläni vai ulkopuolella, vai kaiken takana?”
Tätä Hector kysyy Kuunnellaan vaan taivasta -laulussaan, joka kaikuu Tuusulan Krapin pajan puutarhassa elokuisena sunnuntaina.
Ensimmäinen esiintyminen kahden vuoden tauon jälkeen näyttää, että ikääntynyt artisti jaksaa yhä – ja että häntä on odotettu. Keikka on liki loppuunmyyty.
Jakkaralle Hector ei montaa kertaa istu. Eurooppa-biisin voima välittyy yleisöön. Hän on hiukan päivittänyt 40 vuotta vanhaa lauluaan: ”Sä olet Ukraina, sä kestät!”
Hector naurattaa yleisöä kiitoksillaan.
– Hienoa olla täällä, hienoa olla taas keikalla! Tai no, tässä iässä on hienoa olla ihan missä vaan.
Työhuoneensa nojatuolista tapaamisemme lopuksi Hector heittää haasteen.
– Kyllä minä kirkkoonkin voisin tulla esiintymään.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Pekka Ruuska lähtee kirkkokiertueelle – ”Joutilaisuus ei ole toivottava tila”
Hyvä elämä AjankohtaistaKai sä odotat mua vielä -kiertue kulkee läpi pääkaupunkiseudun syys-marraskuun aikana.
