Malin konflikti on pahentanut alueella ennestään vallinnutta kuivuuden aiheuttamaa ruokakriisiä. Djougal Tapily esitteli kahden aikuisen hirssi-annosta elokuussa 2012.
Humanitaarisilta järjestöiltä evätty pääsy Malin konfliktialueille
Länsiafrikkalaisessa Malissa käynnissä olevan konfliktin osapuolet ovat estäneet avustusjärjestöiltä pääsyn kovien taisteluiden vaivaamaan Konnan kaupunkiin Moptin alueella. Tilanne turhauttaa muun muassa Lääkärit ilman rajoja -järjestöä, joka on vaatinut alueella toimivia ranskalaisia ja malilaisia joukkoja huomioimaan siviiliväestön kärsimykset ja humanitaarisen avun.
Kirkon Ulkomaanavun humanitaarisen avun koordinaattorin Minna Peltolan mukaan Pohjois-Malin taistelualueilla ei tällä hetkellä pysty toimimaan juuri mikään järjestö. Ulkomaanavulla on käynnissä Moptin viereisellä Gaon alueella Suomen ulkoministeriön tukema ruokaturvaan keskittyvä humanitaarisen avun ohjelma.
– Toistaiseksi siellä on pystytty toimimaan kohtuullisesti, koska hanketta toteuttavat paikalliset järjestöt eikä mukana ole ulkomaalaisia. Hanke päättyy maaliskuun loppupuolella. Sillä on pyritty helpottamaan kuivuudesta, ruokatuotannon heikkoudesta ja ruuan kalleudesta aiheutuneita ongelmia, Peltola sanoo.
Peltolan mukaan Ulkomaanapu seuraa tilanteen kehittymistä yhdessä Norjan kirkon ulkomaanavun kanssa, jonka edustaja on Malin pääkaupungissa Bamakossa.
Kuva: ACT Alliance/Christian Aid/Tom Pilston
► Koko uutinen Kotimaa24.fi-palvelussa
Jaa tämä artikkeli: