Eero päättää. Juhannustansseissa Leaa viedään tiukoin ottein. Tunnen sinut omakseni, houkuttaa Eero ja pakottaa Lean myöntymään.
Huojuvassa talossa osataan vaieta
Koska vielä eletään, ei ole mitään hätää. Pian Huojuvassa talossa on kuitenkin jo hengenlähtö lähellä.
Teksti Marja Kuparinen
Kuva Minna Kurjenluoma
Eero tarttuu juhannustansseissa tiukasti Lean käsivarteen: ”Minä haen toveria, uskollista ja sitkeää kärsimystoveria.” Mies tanssittaa ja pyörittää niin, että hengästyttää. Viimein Lea taipuu ja myöntää rakastavansa häntä sekä lisää monimieliset sanat: ”Tyydytkö sinä minuun?”
Kärsimystä riittääkin sitten Teatteri Avoimien Ovien uudella näyttämöllä siihen mittaan, että katsojan sydän on välillä pakahtua.
Maria Jotunin postuumisti vuonna 1963 ilmestynyt romaani Huojuva talo on vahva tarina vallankäytöstä ja vaikenemisen taidosta. Heini Tolan dramatisoimana ja ohjaamana se ei ole vain perheväkivallan kuvaus. Näyttämöllä taustoitetaan myös Lean ja Eeron lapsuutta sekä pannaan katsoja miettimään, miksi Eero lyö ja Lea alistuu. Tuloksena on ajaton draama, jonka totuusarvo on helppo tunnistaa.
Tämä Huojuva talo ei tarvitse suuria lavasteita. Kymmenen valkoista tuolia, harmaa kaksiovinen vaatekaappi ja valkoinen pesuvati riittävät mainiosti. Kaikki oleellinen tapahtuu ihmisten välillä: kaipaus, pettymys, ilo, lyönnit, viha, mukautuminen, toivo ja pelko.
Niin syvälle konkreettisen ja sanallisen hylkäämisen kierteet esityksessä poraavat, että Lean roolin täytyy olla Ella Pyhällölle raskas. Sivulliseen katsojaankin sattuu. Hyvin pitkälle Lea jaksaa toivoa, että kunhan Eeroa ei vain suututeta ja eletään tämän mielen mukaan, joskus vielä ollaan kuin oikea perhe.
Kun osaa menetellä oikein ja kauniisti, oppii sen kautta rakastamaan myös toisia, uskoo Lea. Hän on ollut lapsena hyvässä kestämisen koulussa. Äiti nollasi julmin sanoin juoppoa isää: Jos olisi joku, joka tämän tappaisi, äiti sata markkaa maksaisi. Niinpä tytär päätti toimia toisin: hoitaa muita, pysyä pystyssä vaikka kuinka kävisi ja rakastaa aina vaan.
Jukka Pitkänen on Eerona vaikuttava ja vahva. Hänessä on velmua viettelijää, hiipivää petoa ja vähitellen yhä enemmän elämänsä hallinnan menettävää heikkoa miestä. Väkivalta alkaa tässäkin perheessä pienestä, mutta kasvaa koko ajan.
Vähitellen katsojalle selviää, että Eeron kotona isä löi äitiä kengällä, eikä tämä tehnyt mitään. Joulua ei vietetty eikä lahjoja annettu. Naisen alistuva paikka periytyy kaukaa.
Syntyikö isän lyömisestä Eeron mieleen syvää häpeää, sitä samaa, josta hänen oma poikansa puhuu: ”Minä olen tuntenut olevani toverieni seurassa huonompi kuin muut. Kuin varas, joka tunkeutuu oikeiden ihmisten sekaan.”
Jos näin tuntee, on hyvin huono kestämään minkäänlaista kritiikkiä. Oma persoona kun on tyhjän päällä.
Miika Laakso (Teak) näyttelee äitinsä tueksi asettuvaa Pojua koruttomasti ja sydämeen käyvästi. Hänessä henkilöityy monien ahdistettujen perheiden lasten osa: pitää uskoa vanhempiin, toivoa parasta ja yrittää selvitä. Kunnes toivokin kuolee, ja sisimmässä kytevät viha ja halveksunta.
Huojuvan talon väkivalta synnyttää hyytävän ketjun ihmisten välille. Ketju syntyy, sillä lapsi näkee kaiken ja ymmärtää jo näkymättömätkin jännitteet aikuisten välillä. Äiti vetoaa piestyyn poikaansa hätkähdyttävästi: ”Me emme muistele tätä pahalla, emmehän? Me opimme anteeksi antamaan.”
Voisi luulla, että Huojuva talo olisi hyvin raskas esitys. Sitä se ei kuitenkaan ole, sillä näytelmän mehevä tanssillisuus ( Marjo Kuusela ) ja toimiva, väliin pahaenteisenä pulssina sykkivä musiikki ( Suvi Isotalo ) sekä pienet hengähdystauot auttavat eteenpäin.
Huojuvan talon tragediaa seuraa kaikesta vaikenemisesta huolimatta useampikin silmäpari. Paavo Kerosuon Aulis on sympaattinen, hyvä lääkäri. Lea ja hän ymmärtävät jo puolesta sanasta toisiaan. Auliksessa on turvaa, jota Lea etsii turhaan perheestään. Viimein Auliskin löytää itsestään pisteen, jossa oma käsi kohoaa toista lyömään. Hän eroaa kuitenkin siinä Eerosta, että osaa hävetä ja katua.
Hanna Seppä Lean Toini-sisarena edustaa hiljaiselle kärsimykselle vastakkaista selviytymiskeinoa. Toini näkee, mikä Eero on, ja pitää huolen itsestään. Hänessä on iloa ja uskallusta. Petriikka Pohjanheimon palvelijattaret Hilja ja Siiri ovat herkullisia hahmoja. Varsinkin Hiljan upea aaria veti suuta hymyyn vielä kotonakin.
Päällimmäiseksi Huojuvasta talosta jää Lean ajatus: Liian hyvä sydän on tyhmä sydän.
Kun vain olisi viisas ja tietäisi, missä se raja kulkee.
Maria Jotuni: Huojuva talo. Dramaturgia ja ohjaus Heini Tola.
Ensi-ilta Teatteri Avoimissa Ovissa 12.2.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Teatteri Avoimissa Ovissa käydään sukupolvien välinen sota – pappi-isä ei hyväksy lastensa vapaamielisiä arvoja
Hyvä elämäHeini Tola on ohjannut näyttämölle raikkaan ja monitasoisen version Minna Canthin klassikosta Papin perhe.