Huolehdittavaksi syntynyt
Jumala ei tullut luoksemme oppina, ei sääntöinä, ei ylhäältä katsovana ja aina oikeassa olevana pönäkkänä uskontoasiantuntijana. Ei, eläinsuojaan syntyi avuton vauva. Hänet oli autettava varoen maailmaan, otettava syliin, ruokittava ja hänestä oli pidettävä huolta. Häntä oli rakastettava.
Välittäminen, huolehtiminen ja suhteen rauhallinen rakentaminen ovat ainoa keinomme elää yhteydessä Jumalaan. Ensimmäisen joulun jälkeen Jumalamme ei enää ole elämästä irrallaan oleva utuinen taho, vaan elämää itseään. Jumala löytyy rakkaudesta samoin kuin toinen ihminenkin.
Rakkaussuhdetta voidaan kuvata sanoin, erityisesti silloin, kun rakkauden kohde on kaukana. Olemme vaimoni kanssa säilyttäneet seurusteluaikaisen kirjeenvaihtomme. En ole kertaakaan kehdannut lukea sitä uudestaan jälkeenpäin. Jos rakas on lähellä, riittää useimmiten se, että vain ollaan ja eletään.
Suhteen rakentamisesta voidaan kirjoittaa jopa oppaita, harjoitetaanpa kasvatustiedettäkin. Silti inhimillinen todellisuus, läheisyys, syliin ottaminen, silmiin katsominen, ruokkiminen, lohduttaminen, huolehtiminen ja halaaminen tulevat ensin. Oppi tai puhe läheisestä suhteesta ilman läheistä suhdetta on omalaatuista ja kylmää.
Ihmiseksi tullutta Jumalaa katsellessa käsky ”Rakasta Jumalaa yli kaiken ja lähimmäistä niin kuin itseäsi” tuntuu oikealta ja yllättäen jopa mahdolliselta ainakin näin jouluna.
Jaa tämä artikkeli: