Kolumni: Huonon kummin tunnustus
Uusi alku on aina mahdollinen, myös kummisedälle. Tänä kesänä aion tutustua kummilapseeni.
Minä tunnustan: olen ollut huono kummi.
Minulla on vain yksi kummilapsi. Vuoden päästä on jo hänen konfirmaationsa aika.
Jo vuosien ajan olen häpeillen valitellut ainoan kummilapseni isälle, kuinka passiivisen kummin hän onkaan valitettavasti tyttärelleen valinnut. Hän on suhtautunut asiaan ymmärtäväisesti, mutta asia kalvaa minua.
Syy passiivisuuteeni voisi olla se, että olen eronnut naisesta, jonka kanssa aloitimme yhdessä kummin tehtävän. Voisin selitellä huonoa kummiuttani myös kiireilläni ja sillä, ettei keski-ikäisellä miehellä ole paljon yhteistä teinitytön kanssa. Lopulta tiedän, että kaikki ovat tekosyitä.
Luterilaisen kastekäsitykseen kuuluu oleellisesti, että jos sen lupauksista on tieten tahtoen tai puolivahingossa etääntynyt, niin uusi alku on aina mahdollinen. Lyhyesti sanottuna kristinusko on uskoa uusiin alkuihin ja niiden suomiin mahdollisuuksiin.
Niinpä päätän tänä kesänä tarttua puhelimeen ja kutsua kummityttäreni vaikkapa Lintsille tutustumaan kummisetäänsä. Koskaan ei ole liian myöhäistä saada uusi alku kummiudelle.
Tunnustan, että minua vähän jännittää, mutta ehkä häntäkin.
Kirjoittaja on pappi ja verkkotuottaja.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Kun ystävä pyysi Mika Hanénia lapsensa kummiksi, hän ei epäröinyt hetkeäkään
HengellisyysMika Hanénin mielestä kummin tehtävä on olla turvallinen aikuinen lapselle.
