Hyvän tekemisen torilla jaettiin 1500 ruusua

"Tästä tuli ihana ja hyvä mieli," kertoivat Jenni Uotila ja Else Tunturipuro. Naisten ruusut päätyivät tällä kertaa omaa kotia kaunistamaan.

Hyvän tekemisen torilla jaettiin 1500 ruusua

Tikkurilan Hyvän tekemisen torilla on jaettu kolmen päivän aikana 1500 ruusua ohikulkijoille.

Ajatuksena on, että ruusut saanut pistää sen eteenpäin seuraavalle ja näin on voinut pistää hyvän kiertoon. Ruusun on saanut pitää myös itseään ilahduttamassa.

Kysyimme muutamalta ruusun saaneelta, mihin ruusut päätyvät.

- Aion antaa sen tyttärelleni, joka työelämän kiireiden keskellä jaksaa hoitaa kahta urheilevaa poikaa valtavan hienosti. Sitä kärsivällisyyttä ja sitkeyttä ihailen, kertoo ruusun kadulla saanut Tarja Kantanen.

Moni vei ruusun puolisolle tai ystävälle, joku aikoi antaa sen yllätyksenä tuntemattomalle.

- Vein jo yhden mennessäni kokoukseen ja annoin sen siellä. Ruusun saajan reaktio oli "voi miten ihana idea, tämä oli piste i:n päälle". Tämän toisen ruusun aion viedä ruokakaupan kassalle, tuumi Ritva Nordlund.

Moni ohikulkija yllättyy iloisesti keskellä katuvilinää ojennetusta ruususta. Ruusuja on ollut jakamassa seurakuntien työntekijöitä eri puolilta Vantaata ja vapaaehtoisia. Kukan on voinut saada myös enkelin ojentamana.

- Mietin että pitäisikö antaa se jollekin, mutta itse saa niin harvoin kukkia, että aiomme nyt pitää ruusut itse. Tästä tuli ihana ja hyvä mieli, kertoivat Jenni Uotila ja Else Tunturipuro.

Torstai-iltana ruusut loppuivat läheisestä kaupasta, joten Hyvän tekemisen torilla on siirrytty jakamaan neilikoita. Niitä on jaossa yhteensä noin 150 kappaletta.

Lotta Numminen

Jaa tämä artikkeli: