Hyvästele väärä syyllisyys

Hyvästele väärä syyllisyys

Kärsitkö syyllisyydentunteesta, vaikka olet tehnyt parhaasi? Väärästä syyllisyydestä voi päästä eroon.

Kuulostaako tutulta: teet niin tai näin, aina väärin päin? Lähelläsi on joku, jonka mielestä olisi pitänyt tehdä toisin. Jäätkö itse jossittelemaan ja tuntemaan syyllisyyttä valinnoistasi? Vai toimitko kuten Anna?

Anna on luvannut miehelleen ja lapsilleen, että perhe viettää pääsiäisviikon vuokramökillä. Yhteistä lomaa on hartaasti odotettu. Juuri ennen lähtöä Annan iäkäs äiti ja sisko kummastelevat, kuinka Anna voi hylätä äidin kaupunkiin. Äiti itkee jäävänsä yksin. Annalle tulee syyllinen olo ja paha mieli. Voiko hän lähteä mökille?

Teologi ja kirjailija Anna-Liisa Valtavaara tarkistaa faktat ennen kuin vastaa. Hän painottaa, että vain faktojen avulla voidaan erottaa oikea ja väärä syyllisyys. Hän haluaa tietää, mitä Anna on jo tehnyt äidin hyväksi tai mitä jättänyt tekemättä.

– Oikea, terve syyllisyys nousee omista teoista tai tekemättä jättämisistä. Silloin syyllisyyden aiheuttaja on nimettävissä. Teon voi korjata tekemällä toisin ja pyytämällä anteeksi, Valtavaara sanoo.

– Vääristynyt syyllisyys liittyy koko omaan persoonaan ja voi olla jatkuva tunnetila, joka velloo epämääräisenä pahana olona. Sen aiheuttajaa on vaikeampi nimetä.

Epäterveelle syyllisyydentunteelle on tyypillistä, että se nousee toisten sanoista tai teoista. Juuri näin käy Annalle. Hän oli hyvillä mielin lähdössä mökille, kunnes äiti ja sisko soittivat. Anna on elänyt perheensä kanssa elämää äidin ehdoilla: kutsunut äidin kotiinsa jouluisin ja viikonloppuisin, käynyt äidin luona, hoitanut asioita ja järjestänyt hoitoapua pääsiäiseksi. Silti äiti ja sisko onnistuvat herättämään Annassa syyllisyyden tunteen.

– Kuulostaa, että Annan tuntema syyllisyydentunne on epätervettä, Valtavaara sanoo.

– Anna ei ole hylännyt äitiä eikä jättänyt häntä pulaan. Hän ei ole tehnyt väärin eikä pettänyt lupauksiaan. Anna saattaa olla ylivastuullinen henkilö, jonka napanuora äitiin ei ole kunnolla katkennut. Ehkä äiti on aina vaatinut häneltä kohtuuttomia tai ehkä hän on ylisyyllistyjä.

Kiertäessään ympäri Suomea puhumassa Valtavaara on nähnyt ja kuullut paljon. Siksi hän arvaa Annan tarinan jatkon:

– Anna on luultavasti pahalla tuulella koko loman, koska tilanne kalvaa häntä. Hän purkaa kiukkuaan lapsille ja miehelle. Pahimmassa tapauksessa Anna lähtee kesken loman takaisin äitiä auttamaan.

Annan syyllinen olo seurauksineen ei ole Valtavaaran mukaan reilua omaa perhettä kohtaan. Vastuuketjussa ensisijaisena on oma perhe, eli omat jälkeläiset ja puoliso.

Valtavaara on erotellut oikean ja väärän syyllisyyden tunnusmerkkejä. Hänen mukaansa oikea syyllisyys on elämää suojelevaa ja estää meitä toimimasta väärin. Oikean syyllisyyden tarkoitus on pysäyttää väärä teko ja ohjata korjaamaan tehty virhe. Terveen syyllisyydentunteen avulla ihminen kykenee tunnustamaan virheensä ja pyytämään anteeksi.

– Terveen syyllisyyden tarkoitus ei ole vangita ihmistä loppuiäksi vaan se kutsuu muutokseen. Se viestittää, että tarttis tehdä jotain. Kun teko on hyvitetty ja anteeksi pyydetty ja annettu, syyllisyyden kuuluisi poistua, Valtavaara sanoo.

– Oleellisen tärkeää on osata myös uskoa anteeksi. Jos anteeksiantoa ei tule ihmiseltä, asian voi jättää Jumalalle.

Väärä syyllisyys on viheliäisempi vastus. Se tuntuu tahraavan ja peittävän alleen kaiken hyvän. Epämääräinen ikävä olo painaa jatkuvasti. Mistä se johtuu?

Valtavaara huokaisee.

– Toivoisin, ettei aina tarvitsisi vastata, että se lapsuus, se lapsuus. Mutta sieltä se väkisinkin juontaa. Syyllistyvä ei ole saanut lapsuudessaan kokemusta, että hän on omana itsenään riittävän hyvä ja arvokas.

Syyllistyjä on ehkä oppinut, että oma arvo ansaitaan suorittamalla. Lapsena häntä on syyllistetty virheistä. Vasta, kun kaikki on tehty viimeisen päälle, on tullut kiitosta.

– Syyllistyjän itsetunto perustuu suorittamiseen, Valtavaara sanoo.

– Ydinajatus on, että jos olisin täydellinen ja tekisin aina kaiken täydellisesti, en joutuisi kokemaan syyllisyyttä.

Valtavaaran mukaan surullisen monet on kasvatettu näin. Lasta on saatettu kasvattaa myös häpäisemällä. Koulussa on voitu nauraa suureen ääneen väärälle vastaukselle tai ottaa lapsen virhe luokan edessä vahingolliseksi esimerkiksi.

Kodissa on esiintynyt aiheetonta syyttelyä ja kohtuuttomia rangaistuksia. Kaikenlainen kiusaaminen ja nolaaminen ovat omiaan viemään pohjan terveen itsetunnon kehittymiseltä.

– Jatkuva moittiminen, mitätöiminen ja vertailu muokkaavat mielen maaperää syyllistymiselle. Vanhemmat ovat saattaneet myös ihan suoraan syyllistää lasta tai uhata hylkäämisellä, Valtavaara listaa.

– Tai ehkä kotona on vallinnut ankara ilmapiiri. On kenties ollut hyvin tiukat rajat, paljon pelkoa ja vähän iloa.

Koska aiheeton syyllisyyden tunne kumpuaa epäterveestä itsetunnosta, syyllisyydellä on paljon liittolaisia. Valtavaaran mukaan syyllisyyden liittolaisia ovat häpeä, arvottomuus, liiallinen kiltteys, ylihuolehtiminen, pelot ja katkeruus. Ylisyyllistyjä tuntee syyllisyyttä jopa omasta hyvästä olostaan ja lepohetkistään.

Syyllisyyttä tutkiessaan Valtavaara on löytänyt syyllistyjien sisältä hämmästyttävän valehtelijan: ihmisen omat tunteet.

– Omat tunteet voivat olla hyvinkin harhaanjohtavia. Oma tunne saattaa syyttää myös virheestä, jonka joku muu on tehnyt, Valtavaara varottaa.

Tunteen sijaan hän kehottaa käyttämään järkeä ja tarkistamaan faktat. Usein auttaa keskustelu ulkopuolisen kanssa.

Epäterve syyllisyydentunne on läheisriippuvuuden kumppani. Silloin syyllistäjää vaivaa tunne, että hänen kuuluu vastata siitä, että kaikki ovat tyytyväisiä. Ylivastuullinen läheisriippuvainen ei kestä sitä, että joku pettyy tai on surullinen, koska kokee sen olevan hänen syytään. Jokainen on kuitenkin itse vastuussa omista tunteistaan ja reaktioistaan.

Valtavaara kertoo esimerkin naisesta, jonka aviomies ajoi kolarin. Mies sai vaimonsa uskomaan, että kolariin syyllinen oli vaimo, koska tämä oli hidastellut kotona ja saanut miehen huonolle tuulelle. Mies pääsi mielestään siksi lähtemään myöhässä ja ajoi ylinopeutta. Vaikka vaimo ei ollut autossa edes mukana, hän syyllisti vuosia itseään kolarista.

– Tämä on suotta syyllistyjälle tyypillistä: ihminen ei ole ollut edes paikalla, mutta uskoo aiheuttaneensa tapahtuneen, Valtavaara hymähtää.

– Olennaista on kysyä, olenko minä mitenkään voinut vaikuttaa asiaan. Painoinko minä kaasupoljinta? Järki on hyvä apuväline totuuden etsimisessä.

Totuus tekee vapaaksi, varsinkin syyllisyydestä. Valtavaara kehottaa purkamaan omaa syyllisyydentunnetta paperille. Mikä oli omaa syytä, mikä väärää syyllisyyttä? Puhuvatko tunteet totta vai onko syyllisyyden määrä kohtuuton?

Samoin kannattaa pitää kirjaa siitä, vatvooko mielessään vanhoja asioita vai uskaltaako päästää irti.

– On iso asia opetella päästämään irti syyllistyjän roolista ja torjumaan väärää syyllisyyttä. Kun joku syyllistää aiheetta, hänelle voi sanoa, että tuota minä en ota vastaan, Valtavaara neuvoo.

Niin hän neuvoisi myös esimerkkimme Annaa. Tämä voisi sanoa äidille ja siskolle, että syyllistäminen on aiheetonta ja hänellä on oikeus nauttia lomastaan.

Valtavaaran mukaan syyllistäjä kieltää usein oman osuutensa asiaan, kuten Annan sisko, ja yrittää sysätä vastuun muille. Hän ulkoistaa oman syyllisyytensä. Jokaisen syyllistyjän kannattaa valita seuransa tarkkaan. Rohkaisevien ja kannustavien ystävien tuki on arvokasta syyllisyyteen taipuvaiselle.

Aiheettomasta syyllisyydentunteesta vapautuminen on pitkä, mutta kannattava tie. Se on myös jatkuva kertauskoulu: yhä uudestaan on huomattava, kantaako väärää syyllisyydentunnetta ja opeteltava päästämään siitä irti.

– Myös itselleen ja virheilleen on opeteltava antamaan anteeksi, Valtavaara muistuttaa.

Hän palaa kristinuskon ydinsanomaan:

– Jokainen meistä on Jumalalle rakas, myös jokainen itsensä arvottomaksi kokeva ja suotta syyllistyvä.

Valtavaara tuo uuden näkökulman syyllistyjän elämään: väärä syyllisyys on tavattoman itsekeskeistä. Siinä ei pidä rypeä.

– Syyllistyjä pyörii itsensä ympärillä ja miettii koko ajan omaa kelpaamattomuuttaan. Vapaus syyllisyydestä tuo tilaa ajatella muita. Syyllisyyden häkkiin ei kannata jäädä. Meidät on tarkoitettu elämään vapaudessa ja ilossa. Vain siten voimme avautua kokemaan sekä ihmisten että Jumalan rakkautta.


Anna-Liisa Valtavaara: Syyllinen olo – syystä vai suotta? Kirjapaja 2014.

Jaa tämä artikkeli:

Lue lisää: