Hyviä uutisia, ole hyvä!
Myönteisen ajattelun sanomaa levittävä Ajatusten Aamiainen kolahtaa joka arkiaamu minun ja yli sadantuhannen muun sähköpostilaatikkoon. Kokkina häärii Positiivarit Oy:n perustaja Juhani Töytäri.
Ensimmäisen ajatusten aamiaisen hän lähetti ystävänpäivänä vuonna 1999 seitsemällekymmenelle hyvälle ystävälleen.
Nykyään Töytäri käyttää päivittäin kolmisen tuntia aikaa kirjoittaakseen viestin, joka on tilaajilleen täysin maksuton. Jokaisessa aamuviestissä on sama punainen lanka.
— Se tapahtuu, mikä tapahtuu. Sille emme voi mitään, mutta me voimme valita, miten suhtaudumme tapahtuneeseen. Sitä valtaa ei pidä antaa itseltään pois.
Yhtenä keskiviikkoaamuna Ajatusten Aamiaisella tarjoiltiin elämänohjeita Nooan malliin. Monet pitävät Raamattua melko synkkänä kirjana. Nooalta opitut viisaudet kuitenkin osoittavat, että Raamattua voi lukea myös myönteisellä ajattelulla varustettujen lasien läpi.
— Suuri osa siitä, mistä puhun luennoillani löytyy isosta kirjasta. Siellä on esimerkiksi kylvämisen ja korjaamisen laki. Sitä niität, mitä olet kylvänyt, Töytäri sanoo.
Hänellä on vinkki papeille, jotka sunnuntaisin nousevat saarnatuoliin.
— Jos papit kertoisivat sanomaansa siten, että kirkossa kävijä lähtisi kotiin tuntien itsetuntonsa ja olonsa paremmaksi, meillä olisi kirkot täynnä väkeä, hän vakuuttaa.
Nooan oppipoikana
- Varaudu tulevaan. Ei satanut vielä silloin, kun Nooa rakensi arkin.
- Pysyttele vireänä. Kun olet 600-vuotias, joku saattaa pyytää sinua tekemään jotain suurta. — Älä kuuntele arvosteluja — tee se, mitä on tehtävä.
- Matkusta varmuuden vuoksi pareittain.
- Nopeus ei aina ole etu. Leopardit olivat jo laivassa, mutta niin olivat etanatkin.
- Mikäli et voi taistella tai paeta — kellu!
- Muista että olemme kaikki samassa veneessä.
- Muista myös, että sisäpuolella olevat tikat ovat usein suurempi vaara kuin ulkona raivoava myrsky.
- Näyttipä kuinka synkältä tahansa, toisella puolen on aina sateenkaari.
Jaa tämä artikkeli: