Olli Valtonen osallistui Palvelutalo Cecilian Lucia-juhlaan.
Hyvyyden saarnamies
Olli Valtonen on sitä mieltä, että maailma voi muuttua paremmaksi.
Kaikki kääntyy hyväksi, kaikki kääntyy hyväksi ja kaikenlaiset asiat kääntyvät hyväksi, siteeraa HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen 1300-luvun mystikkoa äiti Juliana Norwichlaista.
Sitä mieltä Valtonen on itsekin.
— Jouluna Jumala tuli tekemään tästä luomastaan maailmasta parempaa ja syntyi ihmiseksi meitä auttamaan. Keskellä pimeintä aikaa kirkas tähti syttyy taivaalle ja valo voittaa. Eikä peli ole pelattu, vaan me voimme koko ajan rakentaa parempaa maailmaa. Tarvitaan vain uskallusta.
Valtonen huomauttaa, että äiti Juliana eli aikana, jolloin rutto tappoi kolmasosan englantilaisista ja maa kävi satavuotista sotaansa Ranskaa vastaan. Me taas elämme aikana, jolloin koulutus ja terveydenhoito ovat eurooppalaisille itsestäänselvyyksiä, naisten ja lasten elämä on turvatumpaa kuin koskaan ja ihmisoikeudet ovat sadassa vuodessa kohentuneet huimasti.
— Silti usko parempaan maailmaan on tällä hetkellä hyvin uhanalainen. Olemme nielaisseet huonot uutiset. On vaarana, että meistä tulee kyynisiä.
Kyynikoille Olli Valtosella on vastaus valmiina: kulttuurievoluutio. Hän on innoissaan amerikkalaisen aivotutkijan George E. Vaillantin näkemyksistä. Vaillant selittää ihmislajin henkiinjäämistä aivojen limbisessä järjestelmässä tapahtuneilla muutoksilla.
— Ihmiskunnan menestystekijöitä ovat sellaiset yhteisöllisyyttä ruokkivat tunteet kuin usko, toivo, rakkaus, empatia ja kiitollisuus. Aivojen evoluutiossa ne ovat koko ajan korostuneet ja kykymme hoivata toinen toisiamme on lisääntynyt. Heikkoina me hyödymme siitä, että olemme yhteisöllisiä ja pysymme puheväleissä, Valtonen sanoo.
— Antropologit ovat huomanneet, että kaikki kulttuurit, jotka toimivat näiden positiivisten emootioiden vastaisesti, eli brutaalisti ja väkivaltaisesti, ovat aina lyhytaikaisia. Ne kulttuurit, jotka ovat liputtaneet myönteisten emootioiden puolesta, ovat säilyneet voittajina. Hitler oli vallassa alle kymmenen vuotta, Neuvostoliittokin kesti alle sata vuotta. Sen sijaan esimerkiksi fransiskaanien luostarijärjestö on toiminut 1200-luvulta asti ja voi edelleen erittäin hyvin.
Vuoden pimeintä aikaa ovat tänä vuonna tummentaneet uutiset, jotka lisäävät ihmisten epävarmuutta: sen enempää ilmaston lämpenemiseen kuin euron kriisiinkään ei tunnu löytyvän ratkaisua.
— Elämme monimutkaisessa maailmassa, jossa on koko ajan isoja ongelmia. Nyt jos koskaan tarvittaisiin myötätuntoista ja hyväntahtoista asennetta toinen toisiamme kohtaan. Tavallisen ihmisen elämässä se näkyy vaikka siinä, kuinka suhtautuu työkavereihin tai naapureihin. Ja eikö olisi kivaa, että voisimme luottaa siihen, että kun tapaa tuntemattoman, hän lähestyy hyvin aikein? Olli Valtonen kysyy.
Hän lisää, että myötätunto on taito, jota voi oppia ja opettaa. Kun eräässä tutkimuksessa verrattiin paljon meditoineita buddhalaismunkkeja ihmisiin, jotka eivät harrastaneet meditaatiota, havaittiin, että munkit olivat koetilanteissa selvästi myötätuntoisempia. Tutkimustulokset ovat tehneet Valtoseen niin suuren vaikutuksen, että HelsinkiMissiossa suunnitellaan myötätuntokoulujen järjestämistä, mahdollisesti vaikka yhteistyössä buddhalaisen keskuksen kanssa.
HelsinkiMission toiminnassa on mukana 1500 vapaaehtoista. Järjestö tunnetaan parhaiten vanhusten yksinäisyyden lievittämisestä, mutta se tekee työtä myös syrjäytymisvaarassa olevien nuorten parissa. Nyt se on saamassa rahoitusta uutta kohderyhmää varten.
— Suomi on lastensuojelussa maailman laitosvaltaisin maa. Kun uupunut yksinhuoltaja pyytää sosiaalitoimistosta apua, ratkaisu on tilapäinen huostaanotto. Se on liian raju lääke. Ei tarvittaisi kuin sinua ja minua. Meistä jokainen voisi ottaa lapsen yökylään tai mukaan kesälomamatkalle, Olli Valtonen visioi.
HelsinkiMission suuren vapaaehtoisjoukon salaisuus on Valtosen mukaan yksinkertainen: ihmisiä on koskettanut vanhusten yksinäisyys.
— Suomalainen ei tyrkytä apuaan, mutta auttaa, kun joku sitä pyytää. Varainkeräyksessä toimii sama juttu. Ehkä Suomessa on oltu liiankin diskreettejä ja varovaisia, eikä ole riittävän suoraan sanottu, että me tarvitsemme teitä. Näyttävistä kampanjoistakin on tietysti ollut tässä apua, Valtonen kertoo.
— Monia motivoi vapaaehtoistyöhön ilo, joka tulee siitä, kun kokee olleensa hyödyksi. Voisikin välillä miettiä, ketkä HelsinkiMission todellisia asiakkaita ovat. Ehkä eivät välttämättä vanhukset, vaan ne tavalliset ihmiset, joille me tarjoamme mahdollisuuden tehdä elämässään jotakin hyvää.
Työ paremman maailman hyväksi on vielä pahasti kesken. Olli Valtosella on näky suuresta herätyksestä, jossa suomalaiset alkavat olla lähimmäisilleen läsnä.
— Syrjäytyminen kulkee jo sukupolvissa. Meidän pitäisi kyetä murtamaan sen kierre. Meidän tehtävämme on etsiä niitä, jotka tarvitsevat sitä, että joku on heille läsnä. Yksin HelsinkiMission voimin sitä ei tehdä, vaan mukaan tarvitaan muitakin.
— Läsnäoloa ei pystytä rakentamaan pelkällä sosiaaliturvalla. Yhteiskunnan tehtävä on huolehtia oikeudenmukaisuudesta, kansalaistoiminnan tehtävä on huolehtia rakastamisesta.
Läsnäolo on sana, joka toistuu Valtosen puheessa usein, osaksi siksi, että se on valittu yhdeksi HelsinkiMission tulevan viisivuotiskauden arvoista. Mutta läsnäolosta puhuminen on hänelle myös hengellisyyden pohtimista.
Hyväksyvä, tietoinen läsnäolo on Valtosen mukaan avain niin itsetuntemukseen, ihmissuhteisiin kuin Jumala-suhteeseenkin. Hän uskoo, että jos ihminen ei ole läsnä itselleen ja omassa elämässään, hän ei voi olla läsnä toisillekaan.
— Myös rukous vaatii läsnäoloa. Jos et ole läsnä itsellesi, kuinka voit olla läsnä Jumalallekaan? Meidän aikamme peruskysymys ei ehkä sittenkään ole se, onko Jumala jossakin siellä langan toisessa päässä olemassa, vaan se, onko langan tässä päässä ketään.
Jos viime aikoina on kuullut Olli Valtosen saarnaavaan tai luennoivan, on todennäköisesti kuullut hänen mainitsevan Harvey Coxin. Tämä amerikkalainen teologi povasi 1960-luvulla uskontojen ja hengellisyyden kuolemaa. Nyt kahdeksankymppinen Cox kirjoitti pari vuotta sitten kirjan The Future of Faith. Siinä hän toteaa olleensa väärässä: trendi, joka oli vahvasti nähtävillä 1960- ja 70-luvulla, ei jatkunutkaan, vaan merkit näyttäisivät päinvastaisilta. Se, mikä ehkä on kuolemassa, on uskonnon institutionaalinen puoli, mutta hengellisyyden muut alueet näyttäisivät kukoistavan.
— Cox erottaa toisistaan kaksi käsitettä, jotka me suomennamme sanalla usko. Toinen on faith, joka tarkoittaa luottamusta, toinen belief, joka voitaisiin kääntää sanalla käsitys tai mielipide. Kirkkohistoriassa noin kolmeasataa ensimmäistä vuotta leimasi luottamus. Varhainen kristillisyys oli oppisisällöiltään kirjavaa ja ihmiset uskoivat eri tavoilla, mutta kristittyjä yhdisti luottamus siihen, mitä Jeesus opetti ja että Jumalan valtakunta tekee tuloansa, Valtonen selvittää.
— Kun kristinuskon asema vahvistui, alkoi uusi vaihe, jota Harvey Cox kutsuu belief-periodiksi. Silloin kirkko rupesi rakentelemaan uskontunnustuksia ja syntyi eliittiporukka — synodit, paavi, piispat, kardinaalit — joka sanoo, mitä meidän pitäisi uskoa. Luottamus kaventui.
Cox — ja myös Valtonen — on havainnut, että parhaillaan eletään hengellisen kulttuurin muutosvaihetta. Maailmalla liikehdintä kulkee nimellä Emerging Church eli nouseva kirkko. Suomessa yksi esimerkki vastaavasta on Tuomasmessu, jonka vastuunkantajiin Valtonen kuuluu.
— Mitä enemmän keskitytään opillisiin juttuihin, sitä enemmän riidellään. Siitä on kyse myös kirkkomme nykyisissä kiistoissa. Nouseva kirkko palaa takaisin uskoon ja luottamukseen. Uskontunnustukset menettävät merkitystään — eivät kokonaan, mutta niiden sitovuus ehkä pienenee, Valtonen sanoo.
Riitelyn sijasta hän suosittelee ottamaan vastaan lahjan: luottamaan siihen, että on olemassa hyvä Jumala, joka rakastaa maailmaa, ja Jeesus, joka on esikuva, opettaja ja vapahtaja.
— Siinä missä dogmatiikka ja opit jakavat ihmisiä, hengellisyys pohjimmiltaan yhdistää heitä. Mitäpä jos Jumala löytyykin palvelemisen eikä opinkohtien kautta?
Suomalaista hengellisyyttä on Olli Valtosen mukaan leimannut yksilökeskeisyys ja henkilökohtaisen jumalasuhteen korostus, johon liittyy myös vahva synnintunto.
— Jos kristityltä Suomessa kysyy, mikä on tärkein asia uskossa, hän sanoo, että ”mä sain syntini anteeksi”. Mutta Jeesuksen opetuksista ylivoimaisesti suurin osa liittyi siihen, että me annamme anteeksi. Muutosta yhteisöllisempään uskoon syntyy monestakin syystä. Nykyihmisillä on paljon terveempi itsetunto. Sitä koukkua, joka pietismin aikana liittyi synnintuntoon, ei enää minun tai lasteni ikäpolvella ole.
— Tilalle on tulossa uusi koukku, kysymys mielekkyydestä ja elämän tarkoituksesta. Entä jos elämän tarkoitus onkin tehdä hyvää, eikä niinkään käydä jatkuvaa omaa uskonelämän kamppailua?
Valtoselle kristinuskon ydinasia on luottamus.
— Jumalan hyvyys kohdistuu minuun ja on tarkoitettu jaettavaksi. Ja vaikka puhun paljon yhteisöllisyydestä, usko on minulle vahvasti myös henkilökohtainen suhde. Istun kirkossa tai työhuoneen ikonin ääressä ja hengittelen. Löydän yhteyden: minä olen tässä ja olemassa, sinä olet siinä.
Joulu on Valtosen mukaan hyvä esimerkki siitä, että hengellisyys ei ole katoamassa mihinkään.
— Joulu on suurin hengellinen tapahtuma Suomessa. Ihmiset käyvät hulluna laulamassa hengellisiä joululauluja. Kaikki laulavat Jeesuksesta. Ajattele, miten hassua, että insinöörien kuoro ylistää Neitsyt Mariaa! Ihmiset viettävät aikaa keskenään, antavat lahjoja toisilleen, harjoittavat hyvää tahtoa.
— Koko joulunajan ilmapiiri avaa meidän aistinsolumme sille todellisuudelle, joka ei tavalliselle silmälle avaudu. Joulun salaisuudesta voi kertoa parhaiten laulamalla tai rakentamalla seimen tai sytyttämällä kynttilän.
Jaa tämä artikkeli: