Freija Özcan on kristitty, mutta naimisissa muslimin kanssa. Perheen pojille kumpikin on kertonut omasta uskonnostaan.
Ihan tavallisen erilaiset
Freija Özcanin perheessä on kaksi kieltä ja kaksi uskontoa.
Lähtöasetelma kuulostaa suorastaan kliseiseltä. Suomalainen nainen lähtee matkalle Turkkiin ja ihastuu hotellin baarissa työskentelevään mieheen. Kaikki muu tarinassa meneekin sitten toisin kuin voisi kuvitella. Kohtaamisesta ei syntynytkään pientä lomaromanssia vaan avioliitto, joka on kestänyt jo 17 vuotta.
Freija Özcan, Sana-lehden toimituspäällikkö ja pappi, tapasi miehensä Tanerin Istanbulissa vuonna 1995. Freija oli lähtenyt tapaamaan siellä työskenteleviä ystäviään ja vietti välillä aikaa myös hotellin baarissa, jossa hän joi vettä ja luki kirjaa. Taner ei voinut olla huomaamatta näin omituisesti käyttäytyvää suomalaisturistia, joka kaiken huipuksi osasi vähän turkkia.
— Hän pyysi minua kanssaan Yerebatan Sarayaan, joka on sellainen vedenalainen vesisäiliö. En ollut siellä vielä käynyt, joten ajattelin, että mikäs siinä.
Pian kummastakin alkoi tuntua, että tästä on syntymässä jotakin vakavampaa. Kun Freija palasi Suomeen, hän alkoi järjestellä uutta Istanbulin-matkaa. Viiden kuukauden kuluttua he avioituivat.
Kulttuurinopettelua keittiössä
Freija olisi ollut valmis muuttamaan Turkkiinkin, mutta tuoreen avioparin asuinpaikaksi valikoitui Suomi. Taner saapui Suomeen helmikuussa, keskelle poikkeuksellisen kylmää talvea.
— Muistan, kuinka kävelimme jäällä Kaivopuiston rannassa. Se oli hänestä ihan ihmeellistä, Freija kertoo.
Taner löysi nopeasti töitä ja alkoi opetella suomen kieltä, sillä englantia hän ei osannut kovin hyvin. Aluksi Freijan piti ottaa jonkin verran vastuuta miehensä kotiutumisesta, auttaa häntä esimerkiksi vero- ja pankkiasioiden hoitamisessa.
— Sen jälkeen olen yrittänyt välttää sitä, että teen asioita hänen puolestaan. Ajattelin, että jos minulle vaikka sattuu jotakin, hänen täytyy osata hoitaa asiat itse.
Freija puolestaan opetteli valmistamaan turkkilaisia ruokia.
— Mieheni ei aluksi oikein pitänyt suomalaisista ruoista, paitsi poronkäristyksestä, jota meillä syödään, koska olen Lapista kotoisin.
Elämänarvot yhdistävät
Se, että Freija on luterilainen ja vieläpä pappi ja Taner on muslimi, ei ole tuottanut ongelmia. Freijan mielestä kummankin elämänarvot ovat samankaltaiset ja uskonnoissa on paljon samaa.
— Uskonto ei ole mielestäni ratkaiseva tekijä parisuhteessa vaan se, tullaanko ihmisinä toimeen.
Jo suhteen alussa sovittiin, että jos lapsia tulee, heille kerrotaan kummastakin uskonnosta. Samaa periaatetta on noudatettu kielten kanssa. Pariskunnalla on 15- ja 7-vuotiaat pojat, joille kumpikin vanhempi puhuu omaa äidinkieltään.
— Lasten täytyy oppia ajattelemaan itse. Joka tapauksessa he valitsevat lopulta itse uskontonsa, kasvatti heidät miten vain. Esikoisemme kastettiin ennen konfirmaatiota.
Freija on opettanut pojille iltarukouksen, Turkissa pojat käyvät aina moskeijassa. Juhlapyhiä vietetään suomalaisittain, mutta pöytään katetaan turkkilaistakin ruokaa.
— Joissakin asioissa lastenkasvatuksessa minä olen tiukempi, joissakin mieheni. Ainoa ero on ehkä siinä, että mieheni on hieman ylihuolehtivainen. Hän on sitä mieltä, etteivät pojat voi olla keskenään kotona, hehän ovat niin pieniä. Suomalaisessa kulttuurissa lapset ovat itsenäisempiä.
Riitelyn aiheetkin kahden kulttuurin liitossa kuulostavat tavanomaisilta. Jupinaa tulee lähinnä rahankäytöstä ja joskus kotitöistä, jotka kuitenkin menevät lähes tasan.
Aluksi suhteen kestävyyttä epäiltiin
Lastensa elämää seuratessaan Freija on huomannut, ettei Suomessakaan ole enää mitään outoa siinä, että jollakulla on juuret jossakin muualla. Hänen miehensä ei ole kohdannut Suomessa varsinaista rasismia, mutta aluksi suhteen kestävyyttä epäiltiin.
— Vanhempani olivat aluksi aika järkyttyneitä, mutta osa ystävistäni suhtautui hyvin. Turkissa sukulaiset suhtautuivat yhdessäoloomme paremmin, vaikka minun pitikin käydä mieheni enon haastateltavana, Freija kertoo.
— Tuli vähän sellainen olo, että ihmiset pitivät minua tyhmänä. Sen tyylisiä kommenttejakin tuli, että etkö Suomesta miestä löytänyt.
Freija uskoo, että ennakkoluuloihin vaikutti se, että mies oli turkkilainen muslimi. Ruotsalainen, saksalainen tai vaikka yhdysvaltalainen mies olisi varmasti otettu avoimemmin vastaan.
Puhukaa ja arvostakaa puolisoanne!
Kahden kulttuurin avioliitto ei Freija Özcanin mukaan välttämättä vaadi sen suurempia kompromisseja ja sopeutumista kuin muutkaan avioliitot, sillä ihmiset ovat joka tapauksessa erilaisia ja muuttuvat ajan kuluessa.
— Mieheeni on tullut suomalaisia piirteitä, Freija arvioi.
— Hän on alkanut puhua omakotitalosta ja siitä, että kotona olisi oma rauha, eikä tarvitsisi nähdä niin paljon ihmisiä ympärillä.
Freija itse taas kokee omaksuneensa turkkilaista joustavuutta ja toiveikkuutta: asiat kyllä järjestyvät ja niistä voi neuvotella.
Monikulttuurisille pareille Freija antaa saman neuvon kuin muillekin: puhukaa, sopeutukaa ja arvostakaa toisianne. Toisen kieltä kannattaa opetella, jotta puheen vivahteetkin välittyvät.
— Pitää myös näyttää, että arvostaa toisen kulttuuria ja uskontoa. Koskaan ei saa puhua lapsille pahaa toisen uskonnosta tai kulttuurista.
Muslimit ja kristityt keskustelevat perheestä
Muslimien ja kristittyjen ystävyysviikolla järjestetään tiedekeskus Heurekassa kaikille avoin tapahtuma Hyvä perhe? Islamin ja kristinuskon näkökulmia.
Lauantaina 17.11. voi Heurekassa kuulla nuorten esittämää musiikkia ja osallistua keskusteluun, jossa eri-ikäiset ja eri kulttuureista tulevat ihmiset kertovat omia kokemuksiaan ja uskontojensa näkökulmia. Koko tapahtuman ajan ovat avoinna moniaistiset tilat, joissa voi tutustua islamilaiseen ja luterilaiseen kulttuuriin.
- klo 12–13 Al-Teslim- ja Poikkipuut-yhtyeet
- klo 13–14 paneelikeskustelu, jossa mukana muun muassa tutkija Sylvia Akar, toimituspäällikkö Freija Özcan sekä kirjailija Kaija Pispa
- klo 14–16 keskusteluklinikka, jossa voi esittää kysymyksiä vantaalaisille imaameille ja kirkkoherroille
Tapahtumaan on vapaa pääsy. Heurekan näyttelyihin on normaali pääsymaksu.
Jaa tämä artikkeli: