Ihmisarvon puolesta

• 22.05.2009 21:23
• Pauli Juusela, päätoimittaja

Surffailin televisiokanavilla ja eksyin perjantai-iltana Ylen A-zoomin pariin. Jäin koukkuun, sillä ohjelmalla oli ajatuksia herättävää sanottavaa.
Ohjelmassa käsiteltiin Maailman talousfoorumia, pienessä sveitsiläiskaupungissa Davosissa pidettävää tapahtumaa, jonne maailman poliittiset ja yritysjohtajat vuosittain kokoontuvat keskustelemaan. Näkökulmaksi kokoukseen oli valittu siellä aktiivisesti vaikuttamaan pyrkivä eettinen herätysliike.

Suomalainen filosofi Pekka Himanen, Norjan kruununprinssi Haakon ja yhdysvaltalaisen sosiaalisen investointipankin Operation Hopen johtaja John Hope Bryant ovat perustaneet Global Dignity -liikkkeen. Se yrittää saada aikaan muutosta maailman johtajien ajattelussa. Samalla liike levittää ilosanomaansa laajemmallekin, esimerkiksi kyseisessä ohjelmassa mainittu kolmikko vahvistettuna rauhannobelisti, arkkipiispa Desmond Tutulla vieraili paikallisessa oppilaitoksessa. Tilaisuus oli yleisön reaktioista päätellen mieliin painuva — syntyi tunne, että muutos on mahdollinen.
Mikä sitten on Global Dignity -liikkeen missio — paitsi se, että viime vuonna jo 35 maassa Suomi mukaan lukien vietettiin ihmisarvon päivää? Liikkeen ajatus on yksinkertainen: jokaisen ihmisen yhtäläisen ihmisarvon pitäisi ohjata päätöksiämme. Kyseessä ei ole utopistinen haihattelu, vaan syvällinen oivallus maailmasta ja siitä, miksi ihmisillä niin usein menevät asiat pieleen.

Jokainen meistä haluaa elää ihmisarvoista elämää. Siihen sisältyvät perusasiat: kohtuullinen toimeentulo, terveydenhuolto, koulutus, turvallisuus ja oikeus päättää omista asioistaan. Siellä, missä nämä perusoikeudet puuttuvat, on usein kriisejä ja sotia. Ihmisarvon kanssa ristiriidassa on, että toisilla on ylen määrin ja toiset elävät kurjuudessa. Ihmisarvoa ei voi vaatia vain itselle, vaan se pitää antaa myös toisille.
Global Dignity -liike kysyy, ovatko päättäjät unohtaneet tämän ja onko se yksi taustasyy esimerkiksi nykyisessä talouskriisissä. Viime kädessä kyse on monesta uskonnosta tutusta kultaisesta säännöstä: tee toiselle se, mitä toivot itsellesikin tehtävän. Voisiko sitä soveltaa nykyistä enemmän politiikassa?