Ihmisluonnosta
Pitkin talvea olen lueskellut Hannah Arendtin Vita activaa (1958), jossa mietitään ihmisyyden ehtoja.
Arendt ei puhu ihmisestä yksikössä, sillä kaikki ihmistoiminta perustuu sille tosiseikalle, että yksilöt ovat syntyjään aidosti erilaisia. Ihmistä ei ole olemassa. Vain ihmisiä on.
Silti on tietyt ”perusehdot, joiden mukaisesti elämä maapallolla on ihmiselle annettu”. Olemme syntyväisiä ja kuolevaisia organismeja. Meidän täytyy hankkia ravintomme tekemällä työtä. Myös ilman aineellista ja henkistä kulttuuriamme menettäisimme ihmisyytemme.
Arendt korostaa, että ihmisyyden ehdot ovat eri asia kuin ihmisluonto. Se taas on kristillisen uskon luovuttamattominta ydintä.
Se on mysteeri. Ihmisluontoa ei saa määritellä liian tarkasti. Se ei ole kaavakuva eikä ihanne. Se tarkoittaa vain, että meidät on luotu. Emme ole itse suunnitelleet itseämme.
Riittävä ihmisen määritelmä lienee karkean biologinen: keskikokoinen nisäkäs, jolla on kehnohkot aistit.
Aihe on silti äkkisyvä, koska keksijänlahjamme ovat niin suuret. Mikään ei enää hämmästytä meitä.
Pitäisikö joitakin keksintöjä jättää toteuttamatta? Se on uskon kysymys, ja kristityn pitäisi vastata siihen epäröimättä: ”Kyllä pitäisi.”
Maallisten vääryyksien lisäksi on kosmisia. Niiden tunnistaminen vaatii hivenen maalaisjärkeä. Ketun ei kuulu elää verkkolattialla, jonka ala on 0,8 neliömetriä, eikä ihmisen kuulu elää Marsissa, koska olemme kotoisin Maasta ja maaksi myös tulemme.
Fantasian ja todellisuuden välissä täytyy olla mahtava muuri.
Ajassamme kuitenkin kummittelee paha henki. ”Toteuta fantasiasi!” se kuiskii meille mainoksissa ja kuvalehdissä. Kun mieleen tulee mennä kouluun pyssyn kanssa ja ampua kaikki, se sanoo: ”Mene!”
Arendtin kirjassa on kaunis johdanto, jossa pohditaan avaruustekniikan ja kosmisen orpouden näkymiä: ”Uuden ajan vapautuminen ja maallistuminen alkoivat ihmisten taivaallisen Isän — eivät välttämättä Jumalan — torjumisella. Pitäisikö niiden päättyä vieläkin kohtalokkaammalla tavalla: kaikkien taivaan alla elävien olentojen Äidin eli Maan hylkäämisellä?”
”Ei pitäisi”, pitäisi kristityn, jälleen epäröimättä, vastata.
Jaa tämä artikkeli: