null Ikävä tarina rippileirille hakemisesta

Ikävä tarina rippileirille hakemisesta

Perheessämme on rippikouluikäiset kaksoset, väestörekisteriin kuuluvat. He kuitenkin hakivat samalle rippileirille ajatuksenaan ottaa kaste ennen konfirmaatiota. Kuitenkin vain toinen pääsi hakemalleen leirille.

Miksi seurakunta näin toimi, sitä ei osata sanoa tai kerrota. Todennäköisesti ei huomattu kyseessä olevan kaksoset tai sitä ei pidetty tärkeänä.

Murrosikäinen nuori kokee tällaisessa tilanteessa olevansa vähemmän tärkeä. Nuorisotyössä luulisi tiedettävän kaksosten tarpeen muun muassa samanarvoisuuteen.

Olemme yrittäneet järjestää asiaa pitkälti toista kuukautta, tuloksetta. Samalle leirille heitä ei saada ellei leiriä vaihdeta. Tähän ei valituksi tullut ymmärrettävästi suostu eikä sitä pidä häneltä vaatiakaan. Eri leireille osallistuminen tarkoittaisi perheemme kesän täyttymistä rinnakkain kulkevista tapaamisista, alkuleireistä, kasteista, konfirmaatioista ja rippijuhlista. Kesän käyttäminen rippikoulun käymiseen koko perheen voimin ei ole varmaankaan tarkoitus.

Puhelimessa rippipappi toivoi paikan saaneen joustavan ja luopuvan paikastaan koko perheen hyvinvoinnin vuoksi. Aika kohtuuton vaatimus nuorelle! Seurakunnalta ei ole tullut muuta kuin pahoitteluja. Meille on kerrottu, miten eri tavoin olemme itse toimineet väärin leirille haettaessa ja miten meidän tulee vain hyväksyä tilanne.

Rippikouluikä on vain kerran elämässä. Iloinen asia on perheessämme kääntynyt päälaelleen.

Ymmärrämme kyllä realiteetit osallistujamäärineen ja petipaikkoineen, mutta saman perheen lasten kohdalla olisi seurakunnan pitänyt alusta asti toimia toisin. Meille ei mikään enää tuo asiaan muutosta, joten toinen kaksosista jää ilman tätä kokemusta, kastetta ja konfirmaatiota tässä vaiheessa elämää. En toivoisi seurakunnan vastauksessaan enää pesevän käsiään asiasta, sillä niin on jo puhelimessa tapahtunut.

Äiti

 

Nuorten toiveita kuunnellaan

Olemme pahoillamme, että olette pettynyt Korson seurakunnan toimintaan. Pyrimme ottamaan nuorten toiveet rippikoulusta mahdollisimman hyvin huomioon. Siksi nuoret ilmoittautuvat sekä sähköisesti että henkilökohtaisesti. Henkilökohtaisessa ilmoittautumisessa tarkastamme nuoren ilmoittamat rippikouluvaihtoehdot, kaverikoodin eli keitä ystäviä olisi samassa ryhmässä sekä mahdolliset erityistoiveet. Jotta vanhemmat olisivat tietoisia valinnoista, edellytetään myös heidän allekirjoitustaan.

Suosituimmille rippileireille hakijoita on moninkertaisesti enemmän kuin niille voidaan valita, ja siksi nuoria pyydetään nimeämään neljä eniten toivomaansa paikkaa. Nuori sijoitetaan jollekin niistä ottaen huomioon kaverikoodit. Nuorta ei sijoiteta leirille, jota hän ei ole vaihtoehdoksi merkinnyt.

Kaksoset olivat merkinneet saman rippikoululeirin ensimmäiseksi vaihtoehdoksi, mutta eri kaverikoodit. Mainitsimme heille, että lopputuloksena he saattavat päätyä eri leireille, mutta nuoret totesivat, ettei se olisi ongelma. Seurakunta sijoitti nuoret leireille näiden ilmaistujen ja vanhempien allekirjoittamien toiveiden mukaisesti.

Nuorten äiti otti yhteyttä valintojen jälkeen ja pyysi muutosta jo tehtyihin ratkaisuihin. Hänen vaatimuksensa oli, että nuoret sijoitettaisiin samalle leirille. Kerroimme toisen nuoren olevan ensimmäisellä varasijalla.

Perheen nuori ei ollut ainoa, joka ei päässyt ensimmäisen valintansa mukaiseen rippikouluun. Olisi kohtuutonta, jos seurakunta nyt määräisi jonkun leirille valitun luopumaan paikastaan, jotta toiselle kaksosista saataisiin tilaa. Siksi tarjosimme mahdollisuutta saada molemmat nuoret toiselle leirille.

Kaksosten samanarvoisuus on meille tärkeää. Emme voi kuitenkaan sijoittaa nuoria ilmaistujen toiveiden vastaisesti pelkästään siksi, että he ovat kaksoset.

Korson seurakunta on tarjonnut kummallekin rippikoulupaikkaa ottaen heidän toiveensa huomioon, mutta ymmärrämme toki perheen pettymyksen. Kumpikin nuori on sydämellisesti tervetullut rippikouluun.

Kimmo Saares, vt. kirkkoherra

Hanna Vaittinen, rippikoulupastori, Korson seurakunta

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.