Huolenpitoa. Uskonpuhdistaja Martti Lutherin ja Katharina von Boran, entisen munkin ja entisen nunnan, avioliitosta sanotaan, että se, mikä alkoi järkiliittona, muuttui vuosien myötä rakkausliitoksi, jota leimasivat syvä kiintymys ja keskinäinen kunnioitus.
Iloinen riesa
Perhe-elämässä se usko vasta punnitaankin, huomasi reformaattori Martti Luther.
Näissä häissä olisi ollut ainesta lööppeihin. Sulhanen oli aikansa kohujulkkis, jonka tempaukset ja mielipiteet herättivät vahvoja tunteita puolesta ja vastaan. Hän oli ehtinyt jo kypsään 42 vuoden ikään. Nyt, yllätyksenä kaikille, hän asteli alttarille itseään 16 vuotta nuoremman naisen kanssa.
Ehkä vielä helpompi olisi ollut repiä vitsikkäitä otsikoita siitä, että munkki ja nunna menevät naimisiin. Se olisi puhuttanut kylillä, sillä kansan parissa eli vahvana uskomus, että antikristus syntyy munkin ja nunnan avioliitosta.
13.6.1525 Wittenbergissä pidetty vihkiseremonia oli yksinkertainen. Martti Lutherin ja Katharina von Boran vihki avioliittoon Johannes Bugenhagen, sulhasen ystävä ja kaupungin pappi. Läsnä oli vain muutamia ystäviä. Toiselle Lutherin ystävälle, Justus Jonakselle, oli annettu tehtäväksi saattaa vihkipari aviovuoteeseen. Varsinaista hääjuhlaa vietettiin vasta kaksi viikkoa vihkimisen jälkeen.
Sen jälkeen, kun Katharina von Bora yhdessä yhdentoista muun nunnan kanssa pakeni Nimbschenin sistersiläisluostarista vuonna 1523, hänellä ei oikeastaan ollut muuta vaihtoehtoa kuin avioliiton solmiminen. Luostariin mennessään hän oli irrottautunut omasta suvustaan, eikä perheellä ollut velvollisuutta ottaa häntä takaisin. Hänen tovereilleen löytyikin puolisot, mutta Katharinalla ei tuntunut olevan kiire avioitua.
Lutherilla puolestaan ei ollut edes aikomusta mennä naimisiin – siitäkään huolimatta, että hän oli kiivaasti vaatinut luostareiden sulkemista ja hengelliseen säätyyn kuuluvien avioitumista. Luostarielämä selibaatteineen näytti hänestä siltä, että pelastusta yritetään ansaita omilla töillä.
Luther harasi avioitumista vastaan, koska hän uskoi Kristuksen paluun koittavan minä hetkenä hyvänsä. Hän oli myös harhaoppiseksi tuomittu mies, jonka tulevaisuus oli epävarma ympärillä riehuvan talonpoikaissodankin vuoksi. ”Mielessäni avioliitto on etäisenä, koska odotan joka päivä kuolemaa ja kerettiläisen rangaistusta.”
Mutta juuri epävarmat olot saivat hänet sitten tekemään päätöksensä: hän kertoi avioituneensa uhmatakseen paholaista. Sodan kaaoksessa hän halusi pitää kiinni Jumalan säätämästä järjestyksestä, johon avioliitto kuului.
Äkkirakastumisesta ei siis ollut kyse. Katharinaa Luther kosi, koska tämä oli aatelisnainen ja siksi säädyltään sopiva puoliso tohtorismiehelle.
|
Hengellistä säätyä oli pidetty ihanteena kristityille vuosisatojen ajan. Jo ennen Lutheria asenteet kuitenkin olivat alkaneet muuttua. Huomattiin, kuinka haastavaa tavallinen perhe-elämä oli. Perheen toimeentulo ei ollut turvattu kuten luostariyhteisön. Ja kun luostareissa sai elää sivistyneiden aikuisten keskellä, perheessä oli tultava toimeen kiukuttelevien lasten kanssa. Siinä se usko vasta punnittiinkin. Siksi tavalliset perheenisät ja -äidit nostettiin kristikunnan etujoukkoon.
Samoin ajatteli Luther. Vuonna 1523, vielä poikamiehenä, hän kirjoitti avioliitosta näin: ”Siinä on otettava se riski, että työ epäonnistuu, että itse saa usein vahinkoa, että joutuu kestämään paljon vaimolta, lapsilta ja palvelijoilta, ja kuka voi kertoa kuinka usein otsa on hiessä?”
Tukea kannalleen hän etsi Raamatusta. Hän vetosi Vanhan testamentin luomiskertomukseen, jossa kerrotaan, kuinka ”mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa” ja tulkitsi sen Jumalan käskyksi, joka koskee kaikkia.
Tyylilleen uskollisena Luther kärjisti. Hän julisti, etteivät miehet ja naiset pysty elämään ilman seksiä. Siksi heidän on parempi mennä naimisiin. ”Vastentahtoinen avioliitto on parempi kuin vastentahtoinen pidättyvyys. Parempi raskas ja vaikea avioliitto kuin raskas ja vaikea naimattomuus. Syy: jälkimmäinen on turhaa, edellisestä voi olla hyötyä.”
Naistenlehtiainesta olisi vierailu kohuparin unelmakotiin, entiseen augustinolaisluostariin, jossa Luther oli jo munkkina elänyt. Tilaa oli valtavasti, mutta sisustus jätti toivomisen varaa. Kerrotaan, että tuore vaimo oli järkyttynyt nähdessään miehensä makuukamarin. Sitä ei ollut siivottu vuosikausiin eikä makuusijan olkia ja vuodevaatteita ollut vaihdettu.
Kummallakaan ei ollut avioituessaan omaisuutta. Luostarin saama tuki oli hiipunut sitä mukaa kuin se tyhjeni veljistä, eikä Luther sääntökunnan jäsenenä saanut yliopistolta erikseen palkkaa. Luostarilaitoksen alasajo osui siis Lutherin omaan nilkkaan.
Pian Lutherit elivät todellisia ruuhkavuosia, sillä miehellä oli vaativa professorin virka yliopistolla ja sen lisäksi hän matkusteli reformaation asialla. Rouvasta tuli menestyvä yrittäjä. He saivat tiiviiseen tahtiin kuusi lasta: kolme poikaa ja kolme tytärtä. Lisäksi heillä oli kasvattilapsia.
Katharina kehitti keinoja perheen elättämiseksi. Hän alkoi pitää luostarissa opiskelijakotia, johon majoitettiin nelisenkymmentä opiskelijaa. Ruoka kasvatettiin itse, joten Katharinalla oli maanviljelyspalstoja ja jopa kalalammikoita karppeineen.
Rouva itse ei tietenkään keittänyt tai siivonnut. Sitä varten oli palvelusväki. Sen sijaan hän suunnitteli, johti ja piti kirjaa talouden tuloista ja menoista. Hän oli ilmeisen hyvä työssään – niin hyvä, että Luther kutsui häntä ”herra Kätheksi”.
Luostarin ruokapöydässä riitti vieraita. Oli ystävät ja Lutherin kollegat. Oli kaikenlaisia kulkijoita: pakosalla olevia teologeja ja neuvoa hakevia lähetystöjä. Muutamia kuukausia majaa piti myös Brandenburgin vaaliruhtinatar Elisabeth seuralaisineen. Hän oli kääntynyt Lutherin kannattajaksi ja oli paossa katolista miestään. Tilanne vaati diplomaattista sovittelua – ja kävi sekä isäntäväen kukkarolle että hermoille.
Noin vuosi häiden jälkeen syntyi perheen esikoinen, poika. ”Jumalan ihmeellisestä armosta minusta on tullut isä”, Luther kirjoitti. Kun esikoinen sai hampaita, isä kommentoi lapsen olevan iloinen riesa. Mutta suruja ja pettymyksiäkin oli tulossa. ”En olisi aiemmin voinut uskoa, että isän sydän voi niin pehmetä lapsiaan kohtaan”, Luther kirjoitti, kun hänen tyttäristään ensimmäinen, Elizabeth, kuoli alle vuoden ikäisenä.
|
Vielä kovempi isku vanhemmille oli Magdalena-tyttären kuolema 13-vuotiaana. Kauan sairastellut lapsi kuoli isänsä syliin. Murheen murtama Luther yritti lohduttautua sillä, että ehkä lapsen kuolema oli Jumalan suunnitelma. Katharinakin suri. Lutherin mukaan vaimo usein huokasi muistaessaan rakastettua ja tottelevaista tytärtään.
Perheen pojat opiskelivat kotikaupungissaan Wittenbergissä ja etenivät yliopistoon asti. Yhdestäkään ei tosin tullut teologia. Esikoispoika Hans oli saanut nimen Lutherin isän mukaan. Hänestä Luther oli kaavaillut seuraajaansa ja unelmoinut pojan pääsevän teologiassa vielä isäänsä pidemmälle. Niin ei käynyt. Poika teki kuten Luther aikoinaan omalle isälleen: petti odotukset. Hänestä tuli lakimies, eli juuri sitä, mitä isä-Martista oli toivottu tulevan.
Toiseksi vanhin poika, Martin, ei oikein saanut elämästä kiinni. Hän ei valmistunut yliopistosta eikä mennyt naimisiin. Nuorin poika Paul opiskeli lääkäriksi ja toimi Brandenburgin vaaliruhtinaan hovilääkärinä. Ainoa eloonjäänyt tytär, Margarethe, naitettiin säätynsä mukaisesti aatelismiehelle.
Tuikea Katharina, raskasmielinen Martti. Sellaisina Lutherin pariskunta näyttäytyy perheystävänsä Lucas Cranachin maalaamissa muotokuvissa. Huumoria ja hellyyttä, jotka välittyvät esimerkiksi Lutherin vaimolleen kirjoittamissa kirjeistä, ei niissä näy. Tuo mieskö olisi kirjoittanut tuolle naiselle kaipaavansa hyvää viiniä ja olutta, jota kotona sai, samoin kuin ”kaunista vaimoa – vai pitäisikö sanoa herraa”?
Se, mikä alkoi järkiliittona, muuttui vuosien myötä rakkausliitoksi, jota leimasi syvä kiintymys ja keskinäinen kunnioitus. Suhteessa oli myös molemminpuolista huolenpitoa. Katharina oli huolissaan miehensä oluenkulutuksesta ja vatsan toiminnasta, Martti muistutteli vaimoaan kotitöistä ja Raamatun lukemisesta. Hän myös piikitteli vaimoaan hössöttämisestä kutsumalla tätä tohtoriksi, itsensäkiduttajaksi ja huolestuneeksi rouvaksi.
Rouvalla oli syytäkin olla huolissaan, sillä Lutherin elämän viimeisiä vuosia sävytti sairastelu. Jo vuonna 1537 hän oli kuolla virtsakiviin ollessaan Schmalkaldenissa. Rakkaus todennäköisesti pelasti hänen henkensä, sillä hän halusi päästä kuolemaan Wittenbergiin ja nähdä vielä vaimonsa ja lapsensa. Kyyti kuoppaisilla teillä jousittamattomilla rattailla oli niin rajua, että kivet irtosivat.
Helmikuussa 1546 Luther oli synnyinkaupungissaan Eislebenissä selvittelemässä kahden veljeksen kiistaa ja kirjoitti kuulumisiaan kotiin. Yhdessä kirjeistään hän omisti vaimolleen ”vanhan, kurjan ja heikon rakkautensa”. Paria viikkoa myöhemmin hän kuoli sydänkohtaukseen.
Lutherin ruumis kuljetettiin kotikaupunkiin Wittenbergiin ja haudattiin linnankirkkoon. Katharinan hautaa sieltä on turha etsiskellä, se löytyy Torgausta. Siellä hän kuoli kuusi vuotta miehensä jälkeen ollessaan ruttoa paossa.
Juttu perustuu professori Kaarlo Arffmanin haastatteluun.
Lisäksi on käytetty seuraavia kirjoja:
Andrea van Dülmen: Martti Luther.
Elämä, teot ja kirjoitukset. IdeaNova 2002.
Martti Luther: Avioliitosta. Perussanoma 2014.
Kirsi Stjerna: Reformaation naisia. Kirjapaja 2011.
Sunnuntaina 9.11. vietetään uskonpuhdistuksen muistopäivää ja isänpäivää.
Jaa tämä artikkeli: