null Iloinen yhteensattuma

Iloinen yhteensattuma

Vuoden 2009 Yhteisvastuukeräyksen tuottoja käytetään maahanmuuttajien työllistymishankkeisiin. Täysin sattumalta vain runsas viikko ennen keräyksen alkamista julkaistiin postimerkkisarja, jossa kuvataan etniseltä taustaltaan erilaisia suomalaislapsia toiveammateissa.

— Kyseessä on iloinen yhteensattuma. On hyvä, että monet tahot tuovat teemaa esille, Yhteisvastuukeräyksen kampanjapäällikkö Laura Hakoköngäs sanoo.

Monikulttuurinen Suomi -postimerkkivihkon suunnittelu ja maalaus on Antti Raudaskosken käsialaa. Saatuaan työtehtävän noin vuosi sitten Raudaskoski alkoi miettiä, miten postimerkeissä voisi tuoda esiin monikulttuurisen Suomen yhteistä tulevaisuutta.

— Lapset valikoituivat melko nopeasti merkkien aiheiksi. Lapsilla on samanlaisia unelmia, tulivatpa he mistä maasta tahansa, Raudaskoski toteaa.

Postimerkeissä esiintyy Suomessa syntyneitä tai tänne adoptoituja, taustaltaan monikulttuurisia lapsia. Lapset kuvattiin poliisin, lääkärin, hiihtäjän, rakennusmiehen ja palomiehen vaatteisiin pukeutuneina. Raudaskoski maalasi postimerkit valokuvien pohjalta. Taustan sinivalkoisuus viittaa Suomeen ja pilvet unelmiin.

Myös postimerkkikeskuksessa pidetään yhteensattumaa yllättävänä.

— Monikulttuurisuus on tämän päivän Suomea ja suomalaisuutta. Aihe on tullut toiveissa ja keskusteluissa esiin jo useampana vuonna, Postimerkkikeskuksen tuotekonsultti Tommi Kantola sanoo.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.