null Ilta tulen lämmössä

Kuva: Patrik Lindström

Kuva: Patrik Lindström

Ilta tulen lämmössä

Presidentin saapumista Espoontorille ei kuuluteta, mutta sen huomaa. Ihmiset kerääntyvät tiiviimmäksi ryhmäksi ja kännykkäkamerat alkavat välähdellä. Nuori nainen havahtuu: ”Sauli Niinistö on tuolla!”

Niinistö on tullut sytyttämään Asunnottomien yön tulen, joka muistuttaa jokaisen oikeudesta vakinaiseen asuntoon.

Tänä vuonna tapahtuman teemaksi on nostettu nuorten asunnottomuus ja ihmiset, jotka tarvitsevat asumiseensa tukea.

Sytytettyään tulen Niinistö ei nouse esiintymislavalle, vaan kiertää toria kätellen ja keskustellen vajaan tunnin ajan.

”Jaaha, sä olet aika touhukas kaveri”, Niinistö tervehtii kohdalle osuvaa Viljo- pikkupoikaa, joka livistää kuitenkin tiehensä. Mutta on myös monia, joilla on presidentille asiaa.

Nuuksiossa asuva Lauri Lindelöf kertoo presidentille elämästään. Hän asuu omakotitalossa, mutta työttömän taloudenpito on niukkaa. Laskujen jälkeen elämiseen jää noin satanen kuussa.

”Jos ei leipäjonoja olisi, olisin kuollut jo aikaa sitten”, Lindelöf summaa.

Kohtaamisen jälkeen Lindelöf on iloinen siitä, että presidentti jaksoi kuunnella.

Köyhyystutkija Jouko Karjalainen nousee lavalle ja pitää lyhyen puheen Suoja-Pirtti ry:n Arska-patsaasta. Sen saa tänä vuonna Timo Liekoski, joka toimii asunnottomien ja päihdeongelmaisten jalkapallojoukkueen kapteenina.

Näkymätön työ ylitti uutiskynnyksen lokakuun alussa, kun Suomi saavutti alasarjan voiton asunnottomien jalkapallon MM-turnauksessa Meksikossa.

Liekoski omistaa palkinnon ihmisille, jotka ovat päässeet uuteen elämään ”jalkapalloväylän” kautta.

Viime vuoden marraskuussa Espoossa tilastoitiin 624 asunnotonta, joista 336 katsottiin pitkäaikaisasunnottomiksi. Nuoria alle 25-vuotiaita oli asunnottomana 116. Kaupungin tavoitteena on poistaa pitkäaikaisasunnottomuus vuoteen 2015 mennessä.

Viimeksi kuluneen vuoden aikana Espooseen on valmistunut 168 uutta tuki- ja palveluasuntoa ja asumisneuvojia on lisätty. Tuomiokirkkoseurakunnan erityisnuorisotyönohjaaja Sari Vikström-Kivioja arvioi, että toimet ovat helpottaneet merkittävästi Espoon asunnottomuutta.

Vikström-Kivioja toteaa kuitenkin, että pääkaupunkiseudulla on paljon nuorten ja opiskelijoiden asuntopulaa, joka ei näy tilastoissa.

”Moni nuori aikuinen ei pääse muuttamaan omilleen kovien vuokrien vuoksi. Tukien ja 600 euron vuokran väli on kohtuuttoman iso.”

Illan lopuksi suomalainen punk-ikoni Pelle Miljoona kiipeää lavalle ja aloittaa pienen konsertin folk-sävytteisellä kappaleella, jonka kertosäe esittää suoran kysymyksen.

”Kuka sä oot, kenen joukoissa seisot, kun kylmät tuulet puhaltavat ja sateet tulevat?”

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.