Irja Askola. Kuva: Aarne Ormio / Kirkon kuvapankki
Irja Askola kirjoitti kirjan avarasta uskosta
– Ei tarvita sellaista Jumalaa tai piispaa tai pappia, joka pysyttelee sakastin ovien takana paheksumassa elämää, sanoo Helsingin piispa Irja Askola.
Pyhän kanssa piilosilla -kirjansa julkistamistilaisuudessa hän totesi teologiansa olevan maanläheistä.
– Mutta Jumalakin oli maanläheinen, kun hän tuli vauvana tähän maailmaan.
Askola kirjoittaa kirjassaan, että ”Usko ei ole oikeassa olemista, ei määräysten mielivaltaa... Usko ei ole hengellisiä toimenpiteitä eikä kirkollisia suorituspisteitä.”
Askola arvioi piispana vaalivansa kirkon oppia silloin, kun hän pitää kiinni siitä, ettei kristinusko kuihdu pelkiksi säännöiksi.
– Välillä ihmettelen, että tässä sitä istutaan Helsingin piispana, ja joskus kummastelen, että huhhuijaa, mitä kirkosta löytyy, hän naurahti.
– Vikkelänä karjalaisena sitä toivoisi, että muutokset kirkossa menisivät eteenpäin nopeammin kuin ne menevät. Piispana en voi ohittaa päätöksiä, mutta voin olla muutoksen puolella, Askola sanoi.
Muutosta on Askolan mukaan tapahtunutkin. Hän on havainnut kirkon tulleen avoimemmaksi.
– Kirkko ei tule ihmisten maailmaan enää organisaatiokylki edellä, vaan ihmisistä välitetään ohi tiukkojen dogmien ja nähdään pyhää siellä, missä mikään kirkollinen komitea ei ole vielä nähnyt.
Askolan kirjan kuvituksena on taiteilijapappi Christer Åbergin maalauksia.
Jaa tämä artikkeli: