Vieras pelottaa. Ulla Huhtinen ja Antti Sevanto tuovat kulttuuritörmäyksen näyttämölle.
Isä, täällä on neekeri!
Rasististen asenteiden juuria tutkittiin Lähetysjuhlilla keskustelun ja teatterin keinoin.
Nainen törmää voimakkaasti mieheen, yrittää ohi toiselta puolelta ja törmää uudestaan. Kun sama toistuu kolmesti, nainen alkaa hapuilla, töniä ja tunnustella estettä. ”Kuka sä oot”, nainen kysyy lopulta tuskaisena.
Yhteen törmääjät ovat teatteri Kumben näyttelijät Ulla Huhtinen ja Antti Sevanto. Suomen Lähetysseuran teatteriryhmä vetää helsinkiläisessä Alppilan kirkossa ”Radikaalin vieraanvaraisuuden työpajaa”, jossa etsitään rasismin vastavoimia. Tilaisuudet järjestää Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto.
Hetkeä aikaisemmin samassa salissa käytiin samaan teemaan pureutuva paneelikeskustelu. Turkulaisen freelance-toimittajan Wali Hashin mukaan musta mies törmää rasismiin päivittäin. Kun Hashi toimi marketissa vartijana, kassalle jonottava pikkupoika reagoi häneen huudahtamalla ”Isä, täällä on neekeri!”
”Ei noin saa sanoa!” isä vastasi kiusaantuneena. Mutta poika ei luovuttanut.
”Sinähän sanoit, että ne on neekereitä!”
Neekeriksi nimittely nousee paneelissa esiin myös Anu Myllärin ja Maarit Samatehin kertomuksista. Mylläri on SPR:n Hämeen piirin monikulttuurisuustoiminnan kehittäjä, joka syntyi Bangladeshissa. Samateh on helsinkiläisen kahden monikulttuurisen lapsen äiti, joka kohtaa lapsiinsa kohdistuvaa huutelua ja nimittelyä.
Yleisöstä nousee esiin neekeri-nimitystä puolustavia puheenvuoroja, joiden mukaan sana oli vanhemman polven nuoruudessa neutraali. Paneeli on kuitenkin yksimielinen siitä, että sana on leimaava ja solvaava, ja asian ymmärtäminen kuuluu vuonna 2013 yleissivistykseen.
Paneelikeskustelijat pohtivat myös rakenteellista syrjintää. Helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun Fatbardhe Hetemajn mukaan ovet eivät suomalaisessa työnhaussa avaudu ilman suhteita. Wali Hashi kertoo valmistuneensa nuorena puusepäksi hyvillä papereilla ja kiertäneensä esittäytymässä 13 työpaikalla. Vain yhdessä todistusta edes katsottiin.
Rasismin syiden ja ratkaisujen pohtiminen kuljettaa keskustelua moneen suuntaan.
Sisäsiittoisessa kulttuurissa pitää näyttää samalta ja käyttäytyä kuten muut. Rasistisella huutelijalla on paha olla. Hän ei ole sinut itsensä kanssa. Suomalaisilla on ylipäätään vaikeuksia keskustella toisten ihmisten kanssa. Kysymys ei ole olosuhteista, vaan siitä, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin.
Suomen Lähetysseuran kasvatussihteeri Anneli Hukari arvelee, että ihminen etsii luontaisesti turvaa jakamalla toisia ”meihin ja muihin”.
Kun aiheen käsittely jatkuu tarinateatterin keinoin, Ulla Huhtinen ja Antti Sevanto saavat yleisöltä varsin filosofisia tehtäviä. Teatteriksi kääntyy esimerkiksi tilanne, jossa tutun ja vieraan raja koetaan puhtaan ja likaisen rajaksi.
Huhtinen muuttuu röhkiväksi porsaaksi ja Sevanto puolestaan pakanoiden kohtaamista empiväksi apostoli Pietariksi.
”Mitä sä teet mun unessa? Mene pois, saastainen eläin”, Sevanto komentaa. Mutta porsas ei katoa, vaan kierähtää Pietarin jalkojen juureen:
”Minä olen puhdas!”
Jaa tämä artikkeli: