Isoäidin urheiluvamma
Taina Aho ulkoiluttaa Sisu-poikaa viikottain, mutta ei enää päivittäin.

Taina Aho ulkoiluttaa Sisu-poikaa viikottain, mutta ei enää päivittäin.

Isoäidin urheiluvamma

Mummotauti iski liian innokkaaseen isoäitiin.

Kun ikänsä urheillut liikunnanopettaja Taina Aho, 56, tuli isoäidiksi ja jäi eläkkeelle, hän ajatteli liikunnan tuomien vammojen olevan ohi. Mutta toisin kävi. Liian ahkera mummoilu päättyi liikuntakieltoon.

– Käveleminen alkoi sattua valtavasti, kuin olisi puukolla työnnetty kantapään alle, Aho kertoo.

– Röntgenkuvissa minulla todettiin luupiikki kantapäässä. Se syntyy, kun jänne ylirasittuu ja tulehtuu. Ainoat hoidot ovat lepo, särkylääke ja kortisonipiikki.

Kun lääkärin kanssa selviteltiin Tainan liikuntamuotoja, lääkäri totesi Tainan sairastuneen tyypilliseen mummotautiin. Sen saavat liian innokkaat isovanhemmat.

– Mummot ja vaarit työntävät innoissaan lastenvaunuja väärällä tekniikalla ja liian pitkiä lenkkejä, Aho sanoo.

– Minäkin olin niin onnellinen lapsenlapsesta ja aurinkoisista säistä, että kävelin kaiket päivät ympäri Suutarilaa. Unohdin välillä syödäkin.

Innokkaille isoäideille on tyypillistä itsensä laiminlyöminen oman jaksamisen kustannuksella.

– Minäkin jouduin taas kerran kivun kautta opettelemaan sen läksyn, että en voi olla aina käytettävissä. Kun et itse osaa sanoa ei, kroppa tekee sen puolestasi, Taina Aho miettii.

Oman jaksamisen hahmottaminen on ollut Aholle koko elämän kestävä prosessi. Hän on entinen SM-tason pikajuoksija, taitoluistelija, tanssija ja jumppamaikka.

– Yksinhuoltajavuosina ei ollut mitään mahdollisuutta kuunnella omaa vointia. Tunsin olevani Stockmannin pyöröovissa, joiden vauhti ei koskaan pysähtynyt.

Hän opetti opettajankoulutuslaitoksella liikuntaan erikoistuvia opiskelijoita, piti pianotunteja, teki personal trainerina kuntosaliohjelmia ja kuskasi kahta aktiivisesti harrastavaa lasta ympäri pääkaupunkiseutua. Kun stoppi tuli, se oli täydellinen. Hän sairastui kateenkorvasyöpään, joka oli levinnyt sydänpussiin ja keuhkoihin.

Tainan sairauskertomus on pitkä, sillä syövän jälkeen seurasivat aivokasvaimen löytyminen, jalan sivujänteen katkeaminen ja lukuisat komplikaatiot. Seitsemän vuotta hän sairasti ja joutui lopulta sataprosenttisena invalidina työkyvyttömyyseläkkeelle 50-vuotiaana.

– Ne olivat todella kovia vuosia. Juuri kun olin päässyt rähmältäni edes konttausasentoon, elämä potkaisi taas ketoon. Pelkäsin, että en ikinä enää kävele, Aho sanoo.

– Jouduin myös miettimään, olenko hyödytön ihminen, kun en ole enää töissä. Tarvitseeko kukaan minua?

Kun ensimmäinen lapsenlapsi sitten syntyi 29.12.2012, hän täytti monta tyhjää paikkaa.

– Kävelytin Sisu-vauvaa ja kiitin Jumalaa uudesta elämän ihmeestä ja terveydestä, Taina Aho kertoo.

Menneet vuodet ovat antaneet kävelyille oman arvonsa.

– Vaikka välillä mieli olisi matala, lähden silti ulos. Kävelylenkit ovat minun rukoushetkeni. Laulan, rukoilen ja ylistän kävellessäni.

Suorittaja on rauhoittunut. Hän osaa nähdä arvonsa Jumalan luomana.

– Aiemmin koin, että minun täytyi koko ajan suorittaa jotain ollakseni arvokas. Yritin ansaita eläkkeenikin auttamalla muita, Aho muistaa.

– Nyt opettelen sitä, että riitän ihmisille ja Jumalalle omana itsenäni. Osaan elää hidasta elämää.

 

Jaa tämä artikkeli: