Mummuksi tuleminen oli Riitta Kalliorinteelle, 51, pieni yllätys. Kun Riitta vuosia sitten uteli leikillään tyttäreltään tulevista lapsenlapsista, vastaus oli topakka.

— Hän kehotti minua hankkimaan sisältöä elämääni. Lapsenlapsia tulisi jos tulisi, mutta sen varaan olisi turha rakentaa elämää, Riitta kertoo.

Riitan tytär Noora reissasi reppu selässä maailmalla.

— Ajattelin, että voi hyvinkin olla, ettei tyttäreni edes halua koskaan äidiksi.

Toisin kuitenkin kävi.

Vauva sekoitti pakan

Viime talvena Riitta otti tyttärestään mallia ja lähti vuorotteluvapaallaan kolmeksi kuukaudeksi reppu selässä Thaimaahan ilman suurempia matkasuunnitelmia. Viimeiset kaksi viikkoa Riitta lomaili siellä äitinsä, siskonsa ja tämän puolison kanssa. Kotiinpaluuta juhlittiin yhdessä sukulaisjoukon kanssa.

— Katsoimme valokuvia ja muistelimme ihanaa Thaimaata. Kun vanhempani alkoivat tehdä kotiinlähtöä, Noora sanoi haluavansa kertoa vielä jotain, Riitta muistelee.

Noora otti esiin pienen paperille tulostetun ultraäänikuvan ja kertoi, että mikäli kaikki sujuisi hyvin, kuvan vauva syntyisi elokuussa. Riitan mukaan mummuksi tuleminen ”sekoitti koko pakan”.

— Vauvan syntymä aiheuttaa lähipiirissä valtavan positiivisen tunne-elämän myrskyn, hän sanoo.

Kuultuaan vauvan syntymästä Riitta ryntäsi sairaalaan heti, kun pääsi irrottautumaan töistä.

— Otin taksin. Ajattelin, että maksoi mitä maksoi. En malttanut jäädä ostamaan sairaalan aulasta kukkia, koska tiskillä oli jonoa. Olin kantanut käsilaukussani jo jonkin aikaa New Yorkista tuomaani pientä bodya, jossa on kuva kitaraa soittavasta 1970-luvun David Bowiesta. Vein sen vauvalle.

Vauvan ja tuoreiden vanhempien näkeminen oli hämmentävä tilanne.

— Tuntui, etten osannut sanoa oikeita sanoja. Päällimmäisenä minussa nosti päätään äiti, joka oli huolissaan tyttärensä tunteista ja fyysisestä jaksamisesta.

Mummu on paras arvonimi

Vuorotteluvapaallaan Thaimaassa Riitta opetteli ajamaan skootterilla. Nyt hänellä on oma oranssi skootteri. Sillä hän on huristellut paitsi töihin Pasilaan Toivontuottajien mediatoimitukseen myös pientä Allia tapaamaan. Riitasta on hienoa nähdä tyttärensä, tämän puolison ja Alli-vauvan yhteistä perheenä olemisen opiskelua.

— Isoäitiys on pistänyt minut myös nöyräksi. Olen itse tehnyt äitinä virheitä. Vanhemmuuden malli opitaan omilta vanhemmilta. Tyttäreni tapa olla äiti toimii minulle nyt eräänlaisena peilinä.

— Tullessani raskaaksi olin kypsymätön 22-vuotias rouva ja päiväkodin johtajatar. On ihana huomata, kuinka paljon viisaampi ja kypsempi äiti Noora on kuin minä aikoinani. Hänen äitiydestään puuttuu ylireagointi ja hössötys.

Lastentarhanopettajan koulutuksen saanut Riitta tietää, miten suuri merkitys varhaisella vuorovaikutuksella on lapsen koko elämälle. Riitta haluaisi jatkuvasti koskettaa Allia ja nuuskuttaa tämän vauvantuoksuista ihoa.

— Nuori perhe viettää ymmärrettävästi nyt paljon aikaa keskenään. Toivon, että mummun lastenhoitoapua tarvitaan myöhemmin enemmän.

Pikkuisella Allilla on suuri täti- ja mummokatras. Riitta aikoo erottua joukosta laulamalla.

— Laulaminen on minun juttu. Minulta luonnistuvat niin lastenlaulut kuin työväenlaulut, virret ja suomirock. Mummun laulaminen tulee Allille varmasti tutuksi, Riitta suunnittelee.

Hänen tyttärensä kutsui omaa isoäitiään mummuksi. Riitasta tuntui luontevalta, että hänestäkin tuli mummu.

— Oli minun vuoroni astua siihen rooliin. Mummu on paras arvonimi, jonka voi saada.

Mummo maailmalta

Boe asuu kävelymatkan päässä tyttärensä luota. Mummo tapaa tyttärenpoikiaan 11-vuotiasta Josefia, 6-vuotiasta Junhtoota ja 4-vuotiasta Maricoa lähes päivittäin.

Pojantytär pakolaisleirillä

Boe auttaa tytärtään ja tämän puolisoa lastenhoidossa varsinkin viikonloppuisin. Mummon hoitaessa lapsia vanhemmat voivat käydä rauhassa ruokaostoksilla. Hän ottaa pojat hoiviinsa myös silloin, kun he ovat kipeitä eivätkä voi mennä päiväkotiin tai kouluun.

Kaikkiaan Boella on neljä lastenlasta. Heistä nuorimmainen, 2-vuotias pojantytär, asuu äitinsä ja isänsä kanssa pakolaisleirillä Thaimaassa lähellä Myanmarin rajaa. Ennen Suomeen saapumista Boe ja Eimeh asuivat samalla leirillä.

Pienen pojantyttärensä Boe tapasi viime kesänä käydessään Thaimaassa.

— Olin iloinen nähdessäni poikani ja hänen perheensä. Toisaalta tunsin surua ja voimattomuutta, kun en voinut auttaa heitä mitenkään, Boe kertoo.

Pakolaisleirillä asuvalla perheellä ei ole työtä eikä toimeentuloa. Ruoka leirillä on yksipuolista.

— En voinut tarjota heille mitään. Minulla ei ole antaa heille rahaa. Toivon vain, että he pääsisivät Suomeen, Boe sanoo.

Terveyttä, työtä ja hyvä elämä

Ennen pakolaisleirille joutumista Boe työskenteli maatilan emäntänä. Pihapiirissä oli possuja, kanoja ja lehmä.

— Tein myös hierojan töitä ja valmistin viiniä myytäväksi, Boe kertoo.

Hän kertoo kaipaavansa toisinaan entiseen kotimaahansa.

— Siellä oli lämmintä, mutta elämä oli vaikeaa. Suomessa on kylmä, mutta täällä minun ei tarvitse pelätä lähtiessäni ulos, hän sanoo.

Boe viettää päivät kotona ruokaa laittaen ja kotitöitä tehden. Hän opiskeli aikaisemmin suomen kieltä. Lastenlasten kanssa ollessaan Boe laittaa heille ruokaa, leikkii ja katsoo yhdessä televisiota. Lapsenlapset ovat isoäidille tärkeitä.

— Toivon, että he pysyvät terveinä, saavat opiskelupaikan, työtä ja hyvän elämän, Boe sanoo.