Helena Ranta on jäänyt eläkkeelle yliopistosta, mutta tekee yhä paljon töitä.
Jääräpäinen tutkija
Oikeushammaslääkäri Helena Ranta on jäänyt eläkkeelle Helsingin yliopistosta, mutta hänet voi yhä tavata siellä. 65-vuotiasta Rantaa pitää yliopistomaailmassa väitöskirjojen ohjaaminen ja yhteistyö Perun katolisen yliopiston kanssa. Luentojakin on, ja erilaisia luottamustehtäviä. Eikä Ranta ole jättänyt sitäkään, mistä hänet parhaiten tunnetaan, eli vainajien kohtaloiden selvittämistä eri puolilla maailmaa. Viimeksi Rannan asiantuntemusta on tarvittu Nepalissa ja Liettuassa.
— Kansainvälisissä tehtävissä luottamuksen luominen vie aikaa. Ei niitä noin vain jätetä kesken ja toivota, että joku toinen jatkaa, Ranta kertoo.
Ranta kokee olevansa hyvässä kunnossa, mutta myöntää, että varsinkin Nepalissa 37 asteen lämmössä kuopasta toiseen kulkiessaan hän mietti, että on aika hidastaa tahtia. Fyysisesti kevyemmissä tehtävissä hänet nähdään silti varmasti vielä pitkään.
— Aion jatkaa niin kauan, kun minulla on jotain annettavaa. Kyllä ihmiset, jotka pyytävät minua luennoimaan, osaavat sitten arvioida, onko vaiko ei.
Työ vei mennessään
Työ on vienyt Helena Rantaa eri puolille maailmaa vastuullisiin ja vaarallisiin tehtäviin. Nuorena Ranta kuitenkin haaveili helposta elämästä ja osa-aikatyöstä, jotta aikaa jäisi hienoille aterioille ja ystäville.
— Siinä taisi olla takana laiskuus, että hain opiskelemaan juuri hammaslääketiedettä. Ajattelin, että se on sellainen ammatti, jossa ei tarvitse tehdä työtä kuin osa-aikaisesti ja voi silti tulla hyvin toimeen, Ranta paljastaa.
Opiskeluaikana tutkimustyö vei mennessään ja Ranta innostui oikeuslääketieteestä. Välillä hän työskenteli myös valtionhallinnossa ja teki jatko-opintoja Englannissa.
— Yksi asia on johtanut toiseen. Jälkikäteen tarkasteltuna urani on ollut hyvin looginen, vaikka ei se siltä aina ole tuntunutkaan.
Helppoa elämä ei ole ollut ja välillä työ on vienyt lähes kaiken ajan.
— En koe, että olisin joutunut luopumaan jostakin työn vuoksi, päinvastoin. Olen sen ansiosta saanut hyvin paljon, vaikka olisihan elämä ollut helpompaa, jos olisin valinnut toisin. Olen säilyttänyt hyvät yhteydet sukulaisiin ja ystäviin, pitänyt huolen, että minulla on turvaverkko.
Valttina suomalaisuus
Estonian uppoaminen oli käänteentekevä tapahtuma Helena Rannan uralla. Hän oli tunnistamassa uhreja, minkä jälkeen hän alkoi saada pyyntöjä ulkomaille, entisen Jugoslavian alueelle, Kameruniin, Peruun, Irakiin, Thaimaahan ja Tšetšeniaan. Ranta uskoo, että työtarjouksia on tullut paljon siksi, että hän on suomalainen.
— Suomalaisiin luotetaan. Meillä ei ole kytköksiä toisten maitten väkivaltaisiin konflikteihin eikä siirtomaamenneisyyttä. Olemme ihmisläheisiä, emmekä liikaa korosta osaamistamme. Meillä on myös hyvä koulutus ja pienestä maasta on helppo löytää asiantuntijat.
Myös hyvät neuvottelutaidot ovat tuoneet töitä.
— Olen jääräpäinen ihminen. Varsinkin, jos vastassa on vain toinen ihminen, vien asiat loppuun.
Ulkomaille vievistä työtehtävistä luopumista Ranta on miettinyt vain harvoin.
— Muistan elävästi tilanteen, jolloin ajattelin, että nyt riittää. Se tapahtui kauan sitten, taisi olla 1997 Bosniassa. Avasin hotellissa kylpyhuoneen oven ja katsoin, kun torakat vilistivät. Silloin ajattelin, että mitä täällä oikein teen. Ei ollut kyse mistään oikeasti vaarallisesta asiasta, mutta juuri sinä hetkenä se oli liikaa, Ranta kertoo ja nauraa hersyvästi.
Kasvimaan hoitoa
Kansanmurhia, teloituksia, sotia. Helena Ranta on nähnyt paljon pahuutta, mutta selvinnyt työntämällä tunteet taka-alalle.
— Työkomennuksella en pohdi enkä yritä ymmärtää tapahtumien taustoja. Tunteiden aika tulee aina joskus, mutta työkomennuksella on omaksuttava puolueeton rooli. Varsinkaan julkisuudessa pokka ei saa pettää.
Nollauskeinona ulkomailla hänellä on ollut nukkuminen. Suomessa vastapainoa työlle on ollut luonnossa liikkuminen, varsinkin sienestys. Vaarallisissa oloissa olleena osaa arvostaa rauhaa ja pieniä arjen asioita.
— Haaveilen siitä, että saisin joskus vaatehuoneen siivotuksi ja että ensi kesänä todella hoitaisin kasvimaata. Toivon, että minulla olisi oikein sellainen mallikasvimaa.
Helena Ranta aloittaa Miten minusta tuli minä -luentosarjan ke 7.9. klo 14–16 Palvelukeskus Foibessa. Osallistuminen 5 euroa.
Jaa tämä artikkeli: