Jalat maassa
Jo pienestä pitäen Mikaela Flanagan on halunnut maalata. Kun häneltä lapsena kysyttiin, mikä hänestä tulee isona, hän sanoi haluavansa olla taiteen kanssa tekemisissä. Hän opiskeli taideopettajaksi.
Nykyisin hän maalaa vapaa-aikoinaan. Suurin osa hänen töistään on kristillisiä kuvia, mutta hän maalaa myös kuvia luonnosta ja ihmisistä.
— Kunnioitan niin paljon suuria ikonimaalareita, että en voi kutsua omia töitäni ikoneiksi. Olen kyllä käynyt ikonimaalauskurssin ja tapani työskennellä on hyvin samankaltainen kuin ikoneja maalatessa: käytän jo valmista kuvaa lähtökohtana maalaukselleni.
Flanagan ei myöskään halua sitoa itseään ikonimaalauksen sääntöihin, hän haluaa olla vapaa tekemään omanlaisiaan kuvia.
— Minä en saarnaa, minä maalaan. Kuva voi koskettaa ihmistä syvemmältä kuin sanat. Kuva puhuttelee mystisellä tavalla, jokaista ihmistä omalla tavallaan. Sanat eivät välttämättä avaa ihmistä, vaan voivat joskus jopa sulkea. Kuvat puhuvat sydämelle.
Korson seurakuntakeskuksessa on Flanaganin Pyhiä kuvia -näyttely toukokuun loppupuolelle asti. Se on hänen ensimmäinen näyttelynsä. Katolilaisen Flanaganin töitä on aiemmin ollut esillä hänen oman kirkkonsa leirikeskuksessa.
— Nykyään useiden taidenäyttelyiden kuvista puuttuu harmonia. Jos taide on rumaa, se saa meissä aikaan pahaa. Minä haluan antaa kuvillani toivoa.
— Olen kiitollinen, että saan pitää näyttelyn luterilaisen kirkon tiloissa. On tärkeää, että kristityt toimivat yhdessä.
Valintojen edessä
Mikaela Flanagan muutti Suomeen Ruotsista, jossa hän eli luostarissa. Yli kymmenen vuotta sitten hän joutui jättämään entisen.
— Valitettavasti minä en ollut psyykkisesti tarpeeksi vahva elämään luostarielämää, hän toteaa.
Nykyään hän on tavallinen katolilainen nainen, joka on töissä ruotsinkielisen palvelutalon keittiössä. Aiemmin hän on työskennellyt koulunkäyntiavustajana ja päiväkodissa laitoshuoltajana.
— Minulla on edelleen mukanani kaikki se, minkä opin luostarissa. Se on iso lahja. Minulla on edelleen voimakas halu elää yhteydessä Jumalaan, vaikka en asukaan enää luostarissa.
Onko oikeita ja vääriä valintoja? Mitä tehdä, jos huomaa elämässään tehneensä väärän valinnan?
— Valintoja tehdessä pitää rukoilla ja kysyä Jumalalta. Jumala ei jätä, vaikka teemme vääriä valintoja. Olemme kaikki syntisiä, eikä kukaan voi sanoa, että tekee aina oikein. Kannattaa myös keskustella muiden ihmisten kanssa, etsiä neuvoja.
Flanagan sanoo, että liian passiiviseksi ei pidä jäädä, vaan elämän solmukohdissa pitää yrittää ja luottaa.
— Jos ei uskalla ottaa uutta askelta, silloin ei ole luottamusta. Valinnat täytyy ottaa vakavasti, nehän vaikuttavat myös muihin ihmisiin.
Suomi on kuin koti
Niin kuin nimestä voi päätellä, Mikaela Flanagan ei ole syntyjään suomalainen. Hän on kotoisin Yhdysvalloista, mutta tuntee olevansa kotonaan Suomessa, hänen sydämensä on täällä.
Käydessään Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 1983 hän tiesi maastamme sen, että täällä on paljon metsää ja että Ruotsi, Norja ja Suomi ovat aika samanlaisia. Mielipide on sittemmin muuttunut ja hän on huomannut, että Skandinavian maiden välillä löytyy erojakin. Flanagan pitää suomalaisten mentaliteetista: suomalaiset sanovat, mitä tarkoittavat, ja tarkoittavat, mitä sanovat.
— Suomalaisilla on jalat maassa, ja minä pidän siitä. Tietenkin joka paikassa on hyvät ja huonot puolensa. Jokaisessa paha on täällä sisällä, Flanagan sanoo ja näyttää kädellään rintaansa.
— Ja siksi täytyy taistella.
Flanagan on löytänyt paikkansa Jeesuksen Pyhän Sydämen Maallikoista, joka on yksi katolisen kirkon yhteisöistä. Yhteisö antaa tukea. Katoliseen kirkkoon kuuluu Suomessa noin 10 000 jäsentä.
— Rauha tekee minut onnelliseksi. Deep peace, syvä rauha. Se on eri asia kuin mitä yleensä ajatellaan onnesta. Se ei ole sitä, mitä maailma antaa.
Pyhiä kuvia -näyttely 24.5. asti Korson seurakuntakeskuksessa.
Jaa tämä artikkeli: