Verneri Pohjola aloitti trumpetinsoiton 15-vuotiaana.
Jazz vie jouluun
Mia Simanainen ja Verneri Pohjola täyttävät keskiaikaiset holvit nykyjazzilla.
Pyhän Laurin kirkossa kaikuvat kahtena peräkkäisenä iltana uuden jazzin tuoreimmat sävelet. Keskiviikkona 28.11. kirkossa joulukonsertoi Mia Simanainen Ahava-yhtyeensä kanssa.
Jazzorkesteri UMOn joulukonsertin solisteina torstaina 29.11. ovat trumpetisti Verneri Pohjola ja laulaja Maarit Hurmerinta.
Pinnan alle
Mia Simanainen on tehnyt musiikkia lapsesta asti, mutta vasta jazz käänsi maailman uuteen asentoon.
— Oivalsin, että voin itsekin luoda musiikkia, kertoo jazzia laulava, säveltävä ja opettava Simanainen.
Verneri Pohjola taas innostui trumpetista vasta 15-vuotiaana.
— Olen kaksi kertaa tehnyt vakavan päätöksen lopettaa musiikin tekeminen, mutta tässä ollaan yhä. Aloitin klassisella musiikilla. Sen opiskelu oli aika säntillistä. Jazzissa koin improvisoinnin ja biisintekemisen kutsuvaksi.
Verneri Pohjola palasi uusinta Ancient History -levyä tehdessään aikaan ennen trumpettia.
— Se tuntui todella kaukaiselta. En muista hetkeä, jolloin olisin tajunnut olevani trumpetisti.
Mia Simanaisen ja Ahava-yhtyeen tuoreella Matka-levyllä on lukuisia sävellyksiä Helvi Juvosen runoihin.
— Hänen runonsa ovat luonnonvoimaisia, henkisiä ja syviä. Haen ylipäätään syvyyttä ja kerroksia elämään. Ehkä se on nykyajan ihmisen kaipuuta kohti yksinkertaisempaa, minuuttiaikataulun ja pinnallisen vastavoimaa.
Oudot linnut
Suomalaista jazzmaailmaa Mia Simanainen ja Verneri Pohjola kehuvat vuolaasti. Puheissa toistuvat sanat uusi, kekseliäs ja kovatasoinen.
Simanainen pitää itseään jazzkentän outolintuna, muun muassa sukupuolensa vuoksi. Jazz on yhä edelleen miesten maailma. Naisen osa on tottua yksinäisyyteen.
Syitä Simanainen etsii jazzin juurilta, bepop-maailmasta.
— Se oli hyvin aggressiivinen kausi. Ehkä se on syrjäyttänyt naisille ominaisia tapoja ilmaista.
Osansa on myös Suomi-jazzin historian lyhyydellä.
— Naismuusikoilla ei ole tarpeeksi roolimalleja, Verneri Pohjola pohtii.
Hän kuitenkin ennustaa naisten nousua.
— Jos bändissä on yksikin nainen, se muuttaa dynamiikkaa ehdottomasti positiiviseen suuntaan.
Pohjola kokee olevansa jossain jazzin perinteitä tiukasti kunnioittavien muusikkojen ja oman tiensä kulkijoiden välillä.
— Toivoisin avoimempaa kanssakäymistä eri tyylien edustajien välille. Sitä yritän itse tehdä.
UMOn, Verneri Pohjolan ja Maarit Hurmerinnan konsertissa kuullaan rauhallisia big band -sovituksia joululauluista.
Mia Simanainen ja Ahava taas esittävät konsertissaan muutaman hartaan jouluklassikon. Aivan tavanomaiseksi joulukonsertiksi ilta ei kuitenkaan taivu, sillä kappalevalikoimaan kuuluu muun muassa Simanaisen sävellys Helvi Juvosen runoon Lumottu kevät. Siinä on jo lupaus tulevasta valoisasta vuodenajasta.
- Joulun ylistys jazzin lämpimissä kääreissä ke 28.11. klo 19 Pyhän Laurin kirkossa. Mia Simanainen ja Ahava. Vapaa pääsy, ohjelma 5 e.
- Kohti Joulua to 29.11. klo 19 Pyhän Laurin kirkossa. Maarit Hurmerinta, Verneri Pohjola ja UMO. Liput 25/20/12,50 e, www.lippupalvelu.fi.
Jaa tämä artikkeli: