Taiteilijan itseilmaisun rajat. Jukka Perkon on vaikeaa kuvailla perimmäisiä tuntemuksiaan sanoin. – Varmaan sen tähden olen muusikko. Tyydyn onnellisena siihen, että musiikki alkaa – armollisesti – siitä, mihin sanat loppuvat. Kuva: Jani Laukkanen
Jazz-virsien valoa
Virsien soittaminen on kuin tervehdyttävä puhdistautumis- ja tyhjentymisriitti, kokee Pyhän puoleen hapuileva saksofonisti Jukka Perko.
Hiljaisuus, rauha, levollisuus tai henkeä nostava kiihkeys, joka on täynnä luomisvoimaa.
”Jukka Perkon levyjen myötä olen oppinut kuuntelemaan ja arvostamaan virsien arkaaista sointia, toistoa ja poljentoa. Ja ennen kaikkea niiden syvyyttä. Virren ominaisuus on hengen liike.”
”Ihmisen hengellisestä tilasta riippumatta on hänellä silti kyky aistia kauneutta. Se on myös tämän levyn musiikin ominaisuus. Musiikin, joka kohottaa, nostaa, valaa uskoa ja saa hengen olevaksi ja kuultavaksi”, näyttelijä Hannu-Pekka Björkman arvioi osuvasti Jukka Perkon uutta Avara-levyä kansiteksteissä.
Jazzmiehen kolmas virsilevy on tehty kitaristien Jarmo Saaren ja Teemu Viinikaisen kanssa. Levyjen sisäistyneet tulkinnat tavoittavat virsien hartauden. Ote on vapautunut ja ilmava. Henki kulkee missä haluaa, kuten jazzissa parhaimmillaan.
Mikä pitää konseptin taiteilijalle tuoreena?
– Olen pitänyt virsikonsertteja vuodesta 2000 lähtien. Tämä musisoinnin muoto vie mukanaan. Virsien soittaminen tuntuu aina äärimmäisen luontevalta ja merkitykselliseltä, kohottavalta. Musiikki on tapani kokea hengellistä yhteyttä.
– Teemme virsistä jatkuvasti uusia sovituksia, ja annamme niiden elää ja muuttua. Kappaleiden keskiössä säilyy silti jokin kiehtova ja puhutteleva. Pyhä, joka pysyy samana, Jukka Perko vastaa.
Pyhä on aistittavissa, mutta sitä ei voi vangita sanoilla, saksofonisti kokee.
– Itse lähestyn pyhää kristityn näkökulmasta. Toisten puolesta en halua määritellä reunaehtoja sille, kuinka heidän tulisi tulkita musiikkiamme. Keikoillamme käy kirjavaa väkeä.
Esimerkiksi tulkintojen moninaisuudesta sopii laulu Suojelusenkeli (Maan korvessa), joka oli mukana myös edellisillä virsilevyillä. Variaatioiden kautta kuulijat voivat seurata sitä hengellistä ja musiikillista matkaa, jota Jukka Perko kumppaneineen kulkee.
– Suojelusenkelillä on keikoilla ihan oma paikkansa – kultaisen leikkauksen tienoilla. Kuulijat kokevat sen voimakkaasti. Siihen liittyy monille meistä henkilökohtaisia muistoja ihmisistä ja tapahtumista, joiden kautta kukin kuulee kappaleen. Se on soinut omassakin sisimmässäni lapsuudesta asti.
Virsiä sanotaan usein raskaiksi ja tummasävyisiksi, mutta Avara-albumin tulkinnat ovat varsin valoisia.
– Valo on levyllä läsnä, emmekä harrasta synkistelyä. Emme ajatelleet tehdä erityisen positiivista musiikkia, vaan valoisuus on prosessin sivutuote. Se on matkan varrella kertynyttä valoa, joka tulee nyt ulos.
– Omat hetkelliset fiilikset sen sijaan vaihtelevat. Lainaan ystävääni Mikko Kuustosta, joka kertoi siitä, kun hänet valittiin Vuoden positiivisemmaksi ihmiseksi. Samaan aikaan hänellä oli masennuslääkitys, Jukka Perko nauraa.
Hengellisten asioiden ilmaisu on Jukka Perkolle luontevinta musiikin kautta.
Lähimmäksi pyhyyttä soittaja kokee useimmiten pääsevänsä kuuntelemalla hiljaisuutta. Joskus hän tosin onnistuu hipaisemaan olennaista yhdellä tai useammalla, usein ennalta suunnittelemattomalla sävelellä.
– On jännittävää, että pyhyyden kokemukset ja kiteytymät tulevat usein jonkin odottamattoman virheen takia: me soitamme väärin, unohdamme jotain tai tapahtuu jotakin yllättävää.
Nuorena muusikko piti olennaisena sitä, että hän soittaa kaiken ”oikein” ja puhtaasti.
– Nykyään arvostan esimerkiksi Olavi Virran tuotannosta eniten loppukautta, jolloin hänen haavoittuvuutensakin tulee koskettavasti esiin.
Turhan armoton, sellainen huippusaksofonisti arvelee olevansa itselleen.
– Olen tuskallisen tietoinen siitä, että se joka ei ole armollinen itseään kohtaan, ei ole sitä ehkä muillekaan. Vaatimustasoni on kova. Tietyiltä osin olen perfektionisti.
– Työelämässä vaatimustaso nousee välillä korkeaksi. Ihmisiltä hämärtyy se, että me kaikki olemme kuitenkin arvokkaita. Siksi armollisuudesta pitää muistuttaa niin itselleen kuin muillekin.
– Monella rippileirillä armo on kirjoitettu taululle ylhäältä alaspäin ja kirjainten kohdalla lukee: Ansioton Rakkaus Meidän Osaksemme. Se ajatus on yhä aika kova juttu, muusikko pohtii.
Nettisivuillaan mies kuvaa asennettaan soittamiseen ja säveltämiseen tasapainotteluksi täydellisyyden tavoittelun ja keskeneräisyyden hyväksymisen välillä: ”Ehkä siksi hänen sävelensä soivat sitä, mitä jotkut kutsuvat armoksi.”
– En ole persoonana sellainen, että haluaisin erityisesti herätellä ihmisiä hengellisesti tai muutenkaan, enkä argumentoi voimakkaasti näkökantojeni puolesta. Tuo määritelmä on kuitenkin lähellä filosofiaani. Minulle musiikki edustaa suurta armoa, summaa Jukka Perko.
Janne Villa
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ankkajazzissa kuullaan improvisaatioita virsistä
AjankohtaistaEsa Pietilän mielestä kirkko on melkein paras paikka esiintyä.