Fingerporin puujalkavitsit ovat keränneet laajan fanijoukon.
Jeesus Fingerporissa
"Totisesti loppu on lähellä, saarnaaja huutaa mikrofoniin. Enpä olisi jaksanutkaan kuunnella yhtään enempää, kuuluu jostain yleisön joukosta."
Pertti Jarlan uusimmassa sarjakuva-albumissa Fingerpori — Heräämisopas (Arktinen Banaani 2010) perehdytään Jarlan luoman ihmekaupungin hengelliseen elämään. Fingerporissa, jossa kaikki on mahdollista, kaupungin omaperäisten asukkaiden joukossa seikkailevat sekä Mustanaamio että paavi, Jumala ja supersympaattinen Jeesus.
38-vuotias Jarla kertoo ammentaneensa aiheita "kotona ja koulussa saadusta uskonnollisesta kasvatuksesta sekä rippikouluikään osuneesta kristinuskon harrastuksesta".
— Äiti oli uskonnollinen. Isä kiroili kuin merimies, joten hän ei ilmeisesti ollut kovin uskonnollinen, Jarla kertoo.
— Lapsuudessa tuli luettua Raamattua. Ankara teksti ei kuitenkaan puhutellut, ja myöhemmin harrastus hiipui.
Jarlan mukaan Raamatun henkilöt ovat sarjakuvantekijän kannalta hyviä hahmoja, koska ne ovat lähes kaikille tuttuja.
— Kaikki muistavat Raamatun tarinat uskonnontunneilta. Tai toivon mukaan muistavat!
Jaa tämä artikkeli: