Jooga ei ole kirkolle uhka

Jooga ei ole kirkolle uhka

– Joogaa ei tarvitse pelätä tai vastustaa, sanoo kirkkohallituksen uskontokasvatussihteeri Pekka Yrjänä Hiltunen.

Hiltunen ja piispainkokouksen sihteeri Jyri Komulainen luennoivat kirkon suhteesta joogaan 1.–2.3. pidettävillä joogafestivaaleilla Helsingin Kaapelitehtaalla. Lisäksi Hiltunen ohjaa Kaapelitehtaalla kristillisen meditaation harjoituksen.

Hiltunen kertoo huomanneensa kirkossa useampia erilaisia tapoja suhtautua joogaan. Jotkut pitävät sitä jumppana, toiset taas hindulaisuuden harjoittamisena. On myös kokeiltu joogan kristillistämistä tai väitetty, että kaikki uskonnot vievät samaan päämäärään. Hiltusen oma kanta on, että joogaan voi suhtautua liikuntana, mutta sen hindulaiset juuret on hyvä tiedostaa.

– Korostan sitä siksi, että meillä tuntuu olevan vallalla eräänlainen uuslukutaidottomuus uskontojen suhteen.

Viimeaikaista joogabuumia Hiltunen selittää sillä, että meidän kulttuurissamme on vallalla voimakas omasta hyvinvoinnista huolehtimisen trendi.

– Ajatellaan, että jokainen on itse vastuussa itsestään. Jooga on osa tätä kääntymistä itseen, niin kuin myös erilaiset dieetit, liikunta ja mindfulness. Siitä haetaan esimerkiksi mielenrauhaa.

Joogafestivaalin ohjelma

 

Jaa tämä artikkeli: