Jotakin jota vasten nojata
Levi Henriksen: Lunta sataa lumen päälle joka on jo satanut. Johnny Kniga 2008.
Usein on väitetty, että jos jumalanpalvelukset alkaisivat sunnuntaina myöhemmin kuin kello 10, osallistujia olisi enemmän. Lapsuuttaan muisteleva Dan Kaspersen on asiasta eri mieltä. Aikoinaan häntä harmitti, että varsinkin talvisin Eben Ezer -nimisen helluntaiseurakunnan uskonnolliset tilaisuudet olivat iltaisin.
"Luterilaiset aloittivat jumalanpalveluksensa kymmenen tienoilla aamulla ja pääsivät kotiin puoltatoista tuntia myöhemmin ja saivat syödä kaikessa rauhassa sunnuntaipaistinsa ja luumukiisselinsä sekä katsella vaikkapa mäkihyppyä televisiosta. Talvisin oli aina sysipimeää, kun Eben Ezerin menot loppuivat, ja saarnaajien verkkokalvoille manaamat kuvat polttivat sitäkin lujemmin tajunnassa kun he lähtivät kotiin."
Kokemus voi olla tosi, vaikka norjalainen, kolmekymppinen Dan Kaspersen on fiktiivinen hahmo, Levi Henriksenin kirjoittaman Lunta sataa lumen päälle joka on jo satanut -rikosromaanin päähenkilö. Trillerimäisiä piirteitäkin saavaa romaania on myyty Norjassa yli 60 000 kappaletta.
Dan Kaspersenin isä oli helluntailaissaarnaaja, ja pojalla on muistikuvia perheen mukanaolosta isän puhujamatkoilla. Saarnaajan lapsena kasvaminen ei ole ollut Danille sillä tavalla traumaattinen kokemus, että se veisi pakkomielteisesti ottamaan etäisyyttä uskontoon. Tosin aikuisesta Dan Kaspersenista on kotiseurakunta alkanut tuntua vieraalta.
"Kyse ei ollut siitä, ettei hän olisi uskonut; ei, hän ei ollut koskaan lakannut uskomasta, ei edes silloin kun vanhemmat kuolivat, mutta hänellä ei ollut sellaista uskoa, jota voisi käyttää toisten uskon kohottamiseen. Danin usko oli sellaista, mitä vasten nojata silloin, kun elämä oli synkimmillään, ristityt kädet, joista tuli talo silloin, kun tuuli tuiversi pahimmin."
Sen sijaan voi olla, että juuri saarnaajan lapsena Dan Kaspersen on saanut liian myönteisen käsityksen ihmisistä. Romaanin alussa hän vapautuu vankilasta kärsittyään kahden vuoden tuomion. Sinisilmäisyyttään ja luottavaisuuttaan, ja tietenkin myös suuren ja helpon rahan toivossa, hän oli salakuljettanut huumeita, ja toimeksiantaja oli paljastanut hänet.
Dan Kaspersen palaa tyhjään lapsuuskotiinsa ja itseään pari vuotta nuoremman pikkuveljensä hautajaisiin. Tämän uskotaan tehneen itsemurhan, mutta isoveli ei oikein ymmärrä sitä. Hän kokee syyllisyyttä siitä, ettei vankilasta vapauduttuaan tullut suoraan kotiin ja niin tekemällä ehkä pelastanut veljeään.
Danin paluuta tavalliseen elämään tukee paikkakunnan nimismies. Hänen mielestään jokaiselle, joka on sovittanut rikoksensa, pitää taata mahdollisuus uuteen alkuun.
Jaa tämä artikkeli: