— Papilla on kyllä vapaa-aikaa, mutta ei pappeudesta pääse vapaallakaan eroon, sanoo Tuomo Kahenvirta.
Jotta jaksaisi
Enemmistö kirkon työntekijöistä on tyytyväisiä työhönsä. Pettyneimpiä ovat kolmekymppiset.
Ketään tuskin yllättää tieto siitä, että suurin osa kirkon tekijöistä rukoilee päivittäin. Jumalanpalveluksiin he se sen sijaan osallistuvat laiskemmin — noin 70 prosenttia kirkon työntekijöistä käy jumalanpalveluksessa harvemmin kuin kerran viikossa, ja heistäkin osa on silloin töissä.
Noin 800 kirkon työntekijää papeista puutarhureihin ja sihteereistä suntioihin vastasi viime keväänä kyselyyn, jossa selvitettiin, millaista tukea he tarvitsisivat hengellisessä elämässään. Kyselyn teetti työryhmä, jossa oli edustajia muun muassa kirkkohallituksesta ja seurakunnista.
Kyselyn mukaan yli kolmasosa kirkon työntekijöistä on tyytymättömiä siihen, millaisia mahdollisuuksia kirkko tarjoaa hengellisen elämän hoitamiseen. Lähes puolet ilmoittaa kaipaavansa lisää tukea, erityisesti koulutusta ja hengellistä ohjausta.
— Hengellisyys on kirkon työntekijöille työväline. Siksi sen hoitamista pitää tukea. Varsinkin papeilta edellytetään sisäistä kutsumusta ja omaa hengellistä vakaumusta. Se, miten oman uskonsa kanssa elää, näkyy työssä, sanoo työryhmän puheenjohtajana toiminut Hiljaisuuden ystävien toiminnanjohtaja Sirkka-Liisa Raunio.
Työryhmä linjaakin, että hengellinen elämä on osa työtä. Rukouksen pitäisi kuulua työyhteisön elämään ja työntekijöiden pitäisi saada mahdollisuus osallistua hengelliseen ohjaukseen ja esimerkiksi retriitteihin tai hengellisille kesäjuhlille työajallaan.
Eläkkeelle lähtijät tyytyväisiä
Vajaa puolet kirkon työntekijöistä arvioi hengellisyytensä syventyneen viime vuosien aikana, kun taas yhdeksän prosenttia kertoo etääntyneensä hengellisyydestä. Etääntymisen syiksi mainitaan muun muassa kirkon huono keskusteluilmapiiri, työssä tai elämässä kohdattu kärsimys ja yhteiskunnan kielteiset asenteet kirkkoa kohtaan.
Etääntyneiden joukossa on paljon pappeja. Rauniota se huolestuttaa.
— Kukaan, on hän sitten pappi tai insinööri, ei kestä kauan sellaista tilannetta, että on menettänyt uskonsa työnsä sisältöön. Silloin ei voi aidosti sitoutua tehtäväänsä ja seurakuntalaisiinsa.
Jaksamisen kanssa on ongelmia lähes viidenneksellä vastanneista. Liiallisen työmäärän lisäksi jaksamista heikentävät työyhteisön ongelmat ja pettymys kirkkoon.
Kirkon työntekijöistä on työhönsä melko tyytyväisiä 62 prosenttia, erittäin tyytyväisiä 22 prosenttia. Yksi suuri tyytyväisten ryhmä ovat ne, jotka ovat siirtymässä eläkkeelle. He ovat aktiivisimpia myös henkilökohtaisessa hengellisyydessään.
— Voi olla, että nämä ihmiset ovat viihtyneet kirkon töissä eläkeikään asti siksi, että he alun perinkin ovat olleet tyytyväisiä, Raunio miettii.
Pettymykset etäännyttävät
Vaikka työhönsä tyytymättömiä on vain kuusi prosenttia vastanneista, työnantajaan tyytymättömiä on enemmän. Reilu viidennes arvioi pettyneensä ainakin jossakin määrin kirkossa työskentelyyn.
Pettyneiden joukkoon kuuluu erityisesti pappeja, diakoniatyöntekijöitä ja lastenohjaajia, jotka ovat halunneet nimenomaan kirkon töihin. Nyt heillä on liikaa töitä. He kaipaisivat Raamatun käyttöön innostamista, hengellistä identiteettiä vahvistavaa koulutusta ja rukouselämän tukemista.
Pettymys kirkkoon ja etääntyminen hengellisestä elämästä kulkevat vastauksissa usein käsi kädessä.
— Luultavasti on käynyt niin, että ihmiselle on tullut erilaisia pettymyksiä, minkä takia hän on tullut kriittisemmäksi ja joutunut pohtimaan asioita uudelleen, Sirkka-Liisa Raunio arvioi.
Kyselyn perusteella erityistä tukea tarvitsisivat myös kirkossa 6–10 vuotta töissä olleet. Myös he ovat etääntyneet hengellisyydestä ja kokevat, ettei kirkko tarjoa riittävästi mahdollisuuksia hengellisen elämän hoitamiseen. Tässä ryhmässä on eniten 30–34-vuotiaita ja toiseksi eniten 45–49-vuotiaita.
— Kolmekymppiset elävät ruuhkavuosia. Heillä on samaan aikaan pienet lapset ja haastava työ. Keski-ikäiset taas saattavat kaivata sisäisyyttä ja erilaista lähestymistapaa työhön, Raunio pohtii.
Hän huomauttaa, että työssä pitäisi voida myös uudistua. Näköalattomuus on kuluttavaa.
Matkakumppanuutta tueksi
Sirkka-Liisa Raunio kaipaisi keskustelua siitä, mikä on kirkon työntekijän identiteetti ja mikä hänen työssään on hengellistä, mikä ei.
— Työntekijöiden fyysisestä ja henkisestä hyvinvoinnista huolehditaan jo. Liikuntaseteleitä ja työnohjausta osataan käyttää, mutta jääkö hengellinen elämä yksityisasiaksi? Silloin siitä ei kysellä eikä puhuta, eikä sitä myöskään tueta.
— Työnohjauksen rinnalla voisi tarjota myös hengellistä ohjausta ja matkakumppanuutta. Niissä ei ole kyse toisen tutkimisesta tai arvioinnista vaan yhdessä kulkemisesta ja kuulostelusta, Raunio sanoo.
Rukous on tärkeää
- 62 % kirkon työntekijöistä rukoilee päivittäin vapaa-ajallaan ja 36 % työtehtäviin liittyen. 5 % rukoilee vapaa-ajallaan harvemmin kuin kerran vuodessa tai ei koskaan.
- 76 % kokee saavansa rukouksesta tukea hengelliselle elämälleen.
- 82 % hakee rukouksesta apua kriiseihin tai ahdistukseen.
- 83 % saa käyttää työaikaansa rukoukseen.
- 28 % käy vähintään kerran viikossa jumalanpalveluksessa joko työtehtävissä tai vapaa-ajalla.
- 65 % saa iloa ja inspiraatiota työstään.
- 72 % haluaa työskennellä erityisesti kirkossa.
Lenkille hiljentymään
Hakunilan seurakunnan nuorisotyön pappi Tuomo Kahenvirta kantoi pitkään huolta siitä, ettei hän hoida hengellistä elämäänsä tarpeeksi.
— Sitten tajusin, että minähän hoidan sitä tosi paljon. Kristittynä eläminen on ihan tavallista elämää. Hengellisyyttä ei voi ulkoistaa tiettyyn hetkeen, esimerkiksi kirkossakäyntiin tai rukoukseen.
Kahenvirta vihittiin papiksi kesällä 2004. Työt Hakunilan seurakunnassa hän aloitti jo puoli vuotta aiemmin. Kahenvirta pitää itseään etuoikeutettuna, koska saa työkseen palvella Jumalaa.
— Vei jonkun vuoden, että suorittaminen muuttui hengelliseksi olemiseksi. Oivalsin, että jumalanpalvelukset eivät ole vain työtä. Se oli mullistava kokemus.
Vapaa-ajallaan Kahenvirta käy kirkossa vain harvoin, mutta työssään hän paitsi toimittaa jumalanpalveluksia myös osallistuu niihin nuorten kanssa. Kirkkovuoden tekstit ja virret ovat työssä koko ajan mukana.
Hiljentymistä ja rauhaa kaivatessaan Kahenvirta lähtee lenkille tai metsään.
— Meillä on kaksi pientä lasta, joten kotona on jatkuva hälinä. Hengellistä hyvinvointia haen sieltä, mistä se tässä elämäntilanteessa on mahdollista: pienistä hetkistä.
— Joku on viisaasti sanonut, että papin työ on pyhän näkemistä arjen ja kiireen sumentamissa asioissa. Minulle tämä valkeni esimerkiksi silloin, kun pahantuulisena ja kiireisenä leväytin laatikollisen rukoushelmiä kaupan parkkipaikalle.
Jaa tämä artikkeli: