Jotta voittaja ei veisi kaikkea
Ei vahvemman sanelua. Filosofien mielestä yhteiskuntasopimuksen tulisi heijastaa vilpitöntä oikeudenmukaisuustajua eikä yhteiskunnan valtasuhteita. Kuva: Zerofische / Thinkstock

Ei vahvemman sanelua. Filosofien mielestä yhteiskuntasopimuksen tulisi heijastaa vilpitöntä oikeudenmukaisuustajua eikä yhteiskunnan valtasuhteita. Kuva: Zerofische / Thinkstock

Jotta voittaja ei veisi kaikkea

"Meillä ei ole parempaa perustaa yhteiskuntasopimukselle kuin se, mitä ihmiset vilpittömimpinä hetkinään pitävät oikeudenmukaisena", etiikan tutkija Ville Päivänsalo sanoo.

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) johdolla neuvotellaan parhaillaan uudesta yhteiskuntasopimuksesta. Filosofit ovat kehitelleet yhteiskuntasopimusta jo vuosikymmeniä. Yksi heistä on etiikan ja oikeudenmukaisuuden tutkija Ville Päivänsalo, joka teki väitöstutkimuksensa filosofisista yhteiskuntasopimusteorioista.

Yhteiskuntasopimus on nyt pinnalla poliittisessa keskustelussa. Mistä on kyse, oikeudenmukaisuuden tutkija Ville Päivänsalo?

– Pääministeri Sipilä näkee yhteiskuntasopimuksen keskeisenä keinona pelastaa Suomen talouden kilpailukyky. Nykyisissä vaikeissa olosuhteissa se tarkoittaisi työntekijöiden suostumista entistä joustavampiin ja käytännössä usein huonompiin työehtoihin. Ajatuksena on, että tätä kautta vahvistuneen kilpailukyvyn ja veronkevennysten myötä työnantajat puolestaan pystyisivät pitemmän päälle tarjoamaan työtä nykyistä enemmän ja useammalle.

Miksi yhteiskuntasopimus kiinnostaa filosofeja?

– Filosofisessa keskustelussa yhteiskuntasopimus ymmärretään yleensä koko yhteiskuntajärjestelmää koskevaksi teoriaksi. Sen kautta on pyritty selvittämään, millaista yhteiskunnan perusrakennetta kaikki yhteiskunnan jäsenet voisivat pitää oikeudenmukaisena riippumatta esimerkiksi omasta varallisuustasostaan, sukupuolestaan ja perimmäisiä kysymyksiä koskevista katsomuksistaan.

"Iso kaveri" ja filosofit

Miksi reilun yhteiskuntasopimuksen neuvotteleminen on vaikeaa?

– Tosielämän sopimistilanteissa taloudellisesti tai muulla tavoin vahvempi osapuoli onnistuu yleensä saamaan läpi itselleen edullisia sopimuksia. Ilmiö on varmaankin kaikille tuttu: kortteliporukoissa kookkaimmat kaverit tuppaavat määrittämään pelin säännöt, globaalissa bisneksessä isoimmilla firmoilla on parhaat lakimiehet ja konfliktialueilla lasketaan kylmästi tulivoimaa.

Miten filosofit ovat vastanneet kysymykseen?

– 1900-luvun puolivälin jälkeen tosielämän sopimistilanteita on opittu mallintamaan entistä paremmin. Samalla yhteiskuntasopimusteoreetikot ovat yrittäneet kehittää sellaisia oikeudenmukaisuuskäsityksiä, jotka eivät heijastelisi vallitsevia valtasuhteita, vaan nimenomaan oikeudenmukaisuustajua.

– Yksi jatkuva perushaaste tässä työssä on kysymys siitä, onko kaikille yhteistä oikeudenmukaisuustajua olemassa, vai törmääkö yritys erilaisiin perusarvoihin. Osa eetikoista on näiden ongelmien tähden hylännyt koko yhteiskuntasopimusperinteen. Monet kuitenkin jatkavat työtä. Meillä ei kuitenkaan ole mitään parempaa käytännöllistä perustaa yhteiskunnalliselle oikeudenmukaisuudelle kuin se, mitä ihmiset vilpittömimpinä hetkinään pitävät oikeudenmukaisena, tai "mitä heidän omatuntonsa sanoo".

Vaikeita ratkaisuja siirrettiin

Onko Suomi niin vakavassa kriisissä, että tarvitaan uusi yhteiskuntasopimus?

– Olen hallituksen linjoilla siltä osin, että nyt tarvitaan melko pahaan, ei-ideaaliseen, tilanteeseen sopivaa yhteiskuntasopimusta. Näyttää siltä, että tämä tarkoittaa vääjäämättä työntekijöiden asemaan heikennyksiä. Mutta vielä avoin iso kysymys on työnantajien ja ylipäänsä eriarvoistumiskehityksen myötä menestyneiden rooli vastuunkantajina.

Miten nykyiseen tilanteeseen jouduttiin?

– Noin kymmenen vuotta sitten Suomella olisi käsittääkseni ollut melko hyvät edellytykset lähteä oikeudenmukaisuusperustaisen yhteiskuntasopimuksen tielle. Kun talous oli saatu laman jälkeen jaloilleen, tuloerojen kasvu olisi pitänyt saada kuriin ja julkista velkaa kevennettyä oleellisesti. Kun talous alkoi kriisiytyä suunnilleen vuodesta 2008 alkaen, vaikeita ratkaisuja välteltiin liian pitkään. Eräänlainen optimismikupla vääristi tilannekuvaa liian toiveikkaaksi.

Veroparatiisien miljardit vähäosaisille

Onko ryhmiä, joiden ääni ei kuulu nykyisessä poliittisessa keskustelussa?

– Länsimaihinkin ulottuneen velkakriisin myötä on tullut entistä ajankohtaisemmaksi yrittää sisällyttää tulevien sukupolvien oikeuksia yhteiskuntasopimusajatteluun. Eihän voi olla oikein, että nykyaikuisten sukupolvi pelastaisi hyvinvointivaltion lastensa piikkiin.

– Tulevien sukupolvien lisäksi maailman vähäosaisimpien ääni pitäisi osata rakentaa sisään ajattelutapaan. Vaikkei pieni maa voi yksin tehdä paljon, Suomenkin pitää kehittää itselleen sopivia rooleja globaalissa vastuunjaossa – mieluummin omaehtoisesti kuin muiden sanelun mukaan.

Jos talouseliitti minimoi veronsa globaalin verosuunnittelun avulla, demokraattisilla valtioilla on edessään vuosikymmenten säästökuurit."

Miten maailman köyhimmät pitäisi ottaa huomioon?

– Tarvitaan johdonmukaisesti porrastettua sopimusajattelua. Kunkin maan on ensisijaisesti huolehdittava omistaan, mutta kun tämä ei aina toteudu, tarvitsemme kansainvälistä yhteistyötä.

– Suurimmat resurssit ovat tällä hetkellä yksityisen sektorin rikkailla yrityksillä ja yksilöillä eikä valtioilla. Valtioiden ei siten välttämättä tarvitsisi käyttää jättimäisiä summia verorahoja suoraan kehitysapuun, jos ne vain löytäisivät keinot, joilla veroparatiisien miljardit kanavoidaan maailman vähäosaisimpien hyväksi.

Kansallinen sopimus ei riitä

Miten filosofit ovat ratkoneet globaalia eriarvoistumista?

– Monia eetikkoja ja yhteiskuntatieteilijöitä kiinnostaa kysymys siitä, ketkä oikeastaan pitäisi nähdä yhteiskuntasopimuksen osapuoliksi. Pelkästään yhtä kansakuntaa koskevista yhteiskuntasopimusmalleista ei enää juuri innostuta, koska ne eivät ole sellaisinaan toteuttamiskelpoisia globalisaation jo edettyä varsin pitkälle. Toisaalta myöskään täysin globaaleja yhteiskuntasopimuksia ei ole näköpiirissä, joten jonkinlaisia välimuotoja olisi löydyttävä.

– Filosofit keskustelevat melko paljon myös ympäristön kannalta kestävän yhteiskuntasopimuksen mahdollisuudesta ja siitä, pitäisikö eläimetkin ymmärtää eräänlaisiksi sopijaosapuoliksi.

Talouseliitin pitäisi sitoutua

Mitä reilu yhteiskuntasopimus edellyttää rikkaalta vähemmistöltä?

– Globaalin talouseliitin tulisi nähdä tarve pelastaa demokraattiset valtiot ja sitoutua aidosti tähän päämäärään. Jos talouseliitti aina vain minimoi veronsa globaalin verosuunnittelun avulla, velkakierteeseen joutuneilla demokraattisilla valtioilla on edessään vuosikymmenten säästökuurit. Kukaan ei voi taata, että niistä selvittäisiin läpi kunnialla. Kreikan tilanne kertoo omalta osaltaan siitä, millaista voi olla, kun valtion oleellinen toimintakyky heikkenee kriisirajoille.

Riittääkö suurituloisten vapaaehtoinen osallistuminen?

– On kyllä hyvä, jos rikkaat tukevat sosiaalisia hankkeita lahjoitusvaroin. Tällaiselta toiminnalta ei voi kuitenkaan odottaa liian paljon.

Luottamus syntyy teoista

Miten tehdään yhteiskuntasopimus, jonka mahdollisimman moni kokee omakseen?

– En näe tähän mitään taikavastausta. Olisi onnistuttava käymään todella rehellistä ja realistista keskustelua vaipumatta kuitenkaan kyynisyyteen. Tämän tueksi tarvittaisiin samalla tekoja, jotka herättävät mahdollisimman paljon luottamusta. Isompiin tekoihin on mahdollisuus niillä, joilla on enemmän resursseja.

– Vaikka yleisesti ottaen pidän julkisen talouden säästötoimia nykytilanteessa välttämättöminä tulevien sukupolvien oikeuksien kannalta, juuri pieni- ja keskituloisiin lapsiperheisiin ja lastenhoitoon kohdistuvat leikkaukset tuskin ovat tältä kannalta tarkoituksenmukaisia.

Minkälaisen sopimuksen kannalla itse olet?

– Kannatan lähestymistapaa, jossa etusijalla on vähäosaisten asema sukupolvesta toiseen, ja jossa yhteiskunta säilyy kokonaisuudessaan verrattain tasa-arvoisena. Tämä toteutuisi ensisijaisesti demokraattisen valtion ja kansainvälisen yhteistyön kautta. Erityisesti kriisiaikoina myös kansalaisyhteiskuntaa kaikessa moninaisuudessaan tarvitaan tukemaan yhteiskuntasopimuksen tavoitteita.

– Vähäosaisempienkin on kuitenkin ymmärrettävä globaalin tilanteen haastavuus. Suomessa ei taida olla paljon niin menestyviä toimijoita, että niillä olisi varaa maksaa kansainväliseen tasoon nähden erityisen korkeita palkkoja tai veroja.

Kuka?

Ville Päivänsalo työskentelee Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa apulaisprofessorin tehtävässä, jonka alana on globaalin teologian, maailmankuvien ja aatevirtausten tutkimus. Päivänsalon väitöstutkimus Balances of Reasonable Justice – Rawls and beyond (2005) käsitteli filosofisia yhteiskuntasopimusteorioita.

Jaa tämä artikkeli: