Susanna Kuparinen ja Kerkko Koskinen tekivät Hoosiannasta musiikkivideon. Kuva: Katri Saarela
Jouluradio aloittaa Kerkko Koskisen Hoosiannalla
Jouluradion aloittaa lähetyksensä 1.12. kello 00 Hoosianna-hymnillä, jonka Jouluradiolle on sovittanut Kerkko Koskinen. Kappaleen esittää Kerkko Koskinen Kollektiivi. Hoosianna soi yksinoikeudella Jouluradiossa itsenäisyyspäivään saakka, minkä jälkeen Universal Music julkaisee singlen digitaalisena iTunesissa ja Spotifyssa.
Kerkko Koskinen nousi koko kansan tietouteen Ultra Bra-yhtyeen johtohahmona 2000-luvun alussa. Hän sävelsi lähes kaikki Ultra Bran kappaleet ja soitti yhtyeessä pianoa. Koskinen on julkaissut myös kuusi sooloalbumia ja viime vuonna hän perusti superyhtyeen Kerkko Koskinen Kollektiivi, jossa hänen lisäkseen laulavat Manna, Paula Vesala, Vuokko Hovatta sekä Kuopion Nuorisokuoro.
Vaikka Koskisen sovitus on hänelle ominaisesti eeppinen ja jakaa varmasti mielipiteitä, hymnin alkuperäistä ajatusta ei ole unohdettu.
– Koska kyseessä on duurivoittoinen ilon laulu, päädyin innostavaan ja kohottavaan sovitukseen. Halusin näin kunnioittaa sävelmän alkulähtökohtaa, Koskinen kuvailee.
Hoosiannasta julkaistaan kappaleen ensiesityksen aikaan myös musiikkivideo, joka on nähtävissä Jouluradion Youtube-kanavalla. Sen ohjaa ja käsikirjoittaa teatteriohjaaja ja toimittaja Susanna Kuparinen. Kuparinen tunnetaan erityisesti ohjaamistaan poliittisista näytelmistä Eduskunta ja Valtuusto sekä työstään Voima-lehdessä.
Hoosianna-video on dokumentaarinen katsaus Suomesta, jossa yhdistyy kaamos ja joulun odotus. Sana hoosianna tarkoittaa alun perin ”pelasta” tai ”armahda”, ja se on ollut alamaisten vetoomus vallanpitäjille. Yhtenä lähtökohtana videossa on valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen lausahdus, että kaikkia suomalaisia tulee sattumaan. Niinpä musiikkivideossa Kerkko Koskinen Kollektiivin laulajat käyvät vallan toreilla, erilaisissa politiikan ja talouden päättäjien järjestämissä tilaisuuksissa, joissa kansalaisille kerrotaan millä eväillä Suomi lähtee nousuun.
– Videossa mietitään, keitä suomalaisia tulevaisuudessa eniten kirpaisee ja etsitään itämaan viisasta tietäjää, joka tietäisi millä lääkkeillä kaikilla olisi kivaa ja ketään ei sattuisi, Susanna Kuparinen tiivistää.
Jouluradio on Helsingin, Espoon ja Vantaan seurakuntien mediatoimituksen, Toivontuottajien, tunnetuin tuote. Vuotuinen mainokseton radiokanava soittaa tauotta joulumusiikkia ensimmäisestä adventista loppiaiseen.
Jouluradio kuuluu seuraavilla analogisilla taajuuksilla eri puolilla maata: Helsinki 102,0 MHz, Espoo 89,7 MHz, Vantaa 102,0 MHz, Turku 93,8 MHz, Keski-Uusimaa 92,7 MHz, Tampere 101,6 MHz, Oulu 91,6 MHz, Jyväskylä 96,8 MHz, Kouvola 94,4 MHz, Lahti 97,1 MHz, Seinäjoki 91,8 MHz, Rovaniemi 104,4 MHz, Kuopio 96,3 MHz, Pori 88,7 MHz, Hämeenlinna 91,0 MHz. Apple ja Android-laitteilla Jouluradiota voi kuunnella ilmaisen TuneIn-applikaation kautta. Kaikki kanavat löytyvät myös Jouluradion nettisivuilta.
Jaa tämä artikkeli: