Jouluradio tavoitti joulukuussa viikossa 810 000 kuuntelijaa. Kanavaa kuunneltiin keskimäärin 57 minuuttia, ja kuunteluminuutit kasvoivat noin 43 prosenttia edellisvuodesta.
Jouluradion kuunteluminuutit kasvoivat huimasti – Ida Elinan sovittama Hoosianna nousi kauden ykkössuosikiksi
Jouluradio oli joulukuussa Suomen toiseksi tavoittavin ja toiseksi kuunnelluin kaupallinen radiokanava. Erityisen suosittu se oli nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa.
Kansallisen Radiotutkimuksen mukaan Jouluradio tavoitti joulukuussa viikossa 810 000 kuuntelijaa. Kanavaa kuunneltiin keskimäärin 57 minuuttia, ja kuunteluminuutit kasvoivat noin 43 prosenttia edellisvuodesta. Se oli joulukuussa toiseksi kuunnelluin ja toiseksi tavoittavin kaupallinen radiokanava valtakunnallisesti.
Pääkaupunkiseudulla Jouluradio oli toiseksi tavoittavin ja kuunnelluin kaupallinen radiokanava. Viikkotavoittavuus oli pääkaupunkiseudulla 188 000, ja kasvua oli kahdeksan prosenttia edelliseen kauteen verrattuna. Pääkaupunkiseudulla kanava oli naisten keskuudessa tavoittavin ja kuunnelluin kaupallinen radiokanava.
Miesten kohderyhmässä Jouluradio oli valtakunnallisesti kolmanneksi tavoittavin ja kolmanneksi kuunnelluin kaupallinen kanava. Pääkaupunkiseudulla se oli miesten toiseksi tavoittavin ja neljänneksi kuunnelluin kaupallinen kanava.
Monille enemmän kuin radiokanava
Jouluradio oli 9–24-vuotiaissa ja 25–44-vuotiaissa ykkönen kaupallisessa viikkotavoittavuudessa ja kuunteluosuuksissa. Pääkaupunkiseudulla se oli 9–34-vuotiaiden keskuudessa kaikkein tavoittavin ja toiseksi kuunnelluin kanava. 9–34-vuotiaiden kohderyhmän kuuntelijatiedoissa on mukana myös Ylen luvut.
– Monille kuuntelijoille Jouluradio on enemmän kuin radiokanava. Se on olennainen osa joulun kokemusta, sanoo Jouluradion vastaava tuottaja Katri Ketola.
Jouluradio kuuluu 29 FM-taajuudella ja kahdeksan kanavan joulumusiikkiperhe on kuunneltavissa laajasti myös verkossa. Tuoreimmalla kaudella 1.11.2025–6.1.2026 taajuuskartalle saatiin uutena alueena Loimaa. Pääkanavan rinnalla netissä soivat teemakanavat palvelevat erilaisia kuuntelutilanteita ja joulumusiikkimakuja. Nettikanavien kuuntelustartit kasvoivat viidellä prosentilla ja niiden keskimääräinen kuunteluaika oli tunti.
Jouluradio panosti näkyvyyteen sosiaalisessa mediassa ja tapahtumissa.
– Kohtaamiset yleisön kanssa ja vahvistunut some-näkyvyys toivat Jouluradion lähelle ihmisten joulua ja tekivät siitä yhteisen, jaetun kokemuksen, Ketola sanoo.
Soittolistoille tuotiin satoja kappaleita lisää, erityisesti vanhempaa ja harvemmin kuultua joulumusiikkia.
Kuulijakyselyn mukaan Jouluradio onnistui ydintehtävässään. Kyselyyn osallistui 778 vastaajaa. Lähes 90 prosenttia vastaajista koki, että Jouluradio tuo joulun tunnelmaa. Kysely osoittaa, että Jouluradion merkitys kuuntelijoille on syvästi emotionaalinen ja henkilökohtainen. Se toimii rauhan, lohdun ja joulun merkityksellisyyden välittäjänä.
Jouluradion musiikkipäällikkö Joni Hartikainen monipuolisti pääkanavan musiikkitarjontaa kaudella 2025.
– Soittolistoille tuotiin satoja kappaleita lisää, erityisesti vanhempaa ja harvemmin kuultua joulumusiikkia, Hartikainen kertoo.
Kauden aikana kaikkien teemakanavien musiikkikirjastot käytiin systemaattisesti läpi. Kanavia laajennettiin tai selkeytettiin vastaamaan entistä paremmin omaa sisältökuvaustaan ja kohderyhmäänsä. Tämä näkyi myös tuloksissa: teemakanavien viikkotavoittavuus kasvoi lähes kaikilla kanavilla.
Hoosianna kosketti ja joululaulukilpailu innosti
Jouluradion yhtenä tehtävänä on vahvistaa ja ylläpitää kotimaista joulumusiikkikulttuuria. Kauden puhutuin yksittäinen sisältö oli pop-kantelisti Ida Elinan sovittama Hoosianna, joka sai ensiesityksensä ensimmäisenä adventtina 30. marraskuuta. Sovitus sai laajasti huomiota ja siihen liittyvä musiikkivideo oli Jouluradion kauden suosituin somejulkaisu.
Jouluradio toteutti yhdessä Aito Iskelmän kanssa Suuren joululaulukilpailun, jossa etsittiin uutta joululauluklassikkoa. Kilpailuun lähetettiin noin 40 ennen julkaisematonta joululaulua ja yleisöäänestys keräsi lähes 3 500 ääntä. Kilpailun voitti Henna Nieminen kappaleellaan Näin jouluun laskeudun.
Seuraava Jouluradion kausi alkaa 1. marraskuuta 2026. Silloin joulumusiikki soi ainakin FM-taajuuksilla ja jouluradio.fi:ssä.
Lähde: KRT Jouluradio, joulukuu 2025
Kahdeksan kanavaa ja verkkomedia
Jouluradio on kahdeksan kanavan joulumusiikkiperhe ja verkkomedia. Monipuolisesti soivaa pääkanavaa voi kuunnella perinteisillä FM-radiotaajuuksilla ja RadioPlayerissa. Nettikanavat ovat kuunneltavissa jouluradio.fi:ssä, Suplassa, Ruudussa ja Elisa Viihteessä.
Jouluradion mahdollistavat evankelis-luterilaiset seurakunnat ympäri Suomen. Pääkaupunkiseudulla mukana ovat Helsingin, Espoon ja Vantaan seurakunnat.
Jouluradio ja Kirkko ja kaupunki ovat samaa mediaperhettä.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Ida Elinan versio Hoosiannasta soi rauhaa maailmaan – adventtina kantelisti pyrkii hiljentymään keikkasuman keskellä
Ajankohtaista Hyvä elämäJouluradion perinteinen Hoosianna soi nyt 14. kerran. Tänä vuonna sen on tehnyt pop‑kantelisti Ida Elina.