Harva kirjailija pui kristinuskon nykytilaa yhtä osuvasti kuin Juhani Rekola. Kuva: Kotimaan kuva-arkisto
Juhani Rekolalle maailma on sellainen kuin se on
Juhani Rekola vaati kristityiltä radikaalia rehellisyyttä. Sitä hän ei löytänyt paljoakaan sen enempää Irlannin kuin Pohjolan kirkoista.
”Kirkko on kuin henkivakuutusyhtiö, jossa on huomattu, etteivät ihmiset kysykään vakuutuksia ja joka alkaa toimia lastensuojeluvirastona tai vanhustenhoitosäätiönä säilyttäen kuitenkin vakuutusyhtiön nimen. Tällainen humanistinen palvelusaarna ei kiinnosta ketään, ei menneen, ei nykyajan, ei tulevan ajan ihmistä eikä anna mitään. Se on myös älyllistä epärehellisyyttä, ja se on juuri pahinta.”
Kirkko ei pääse helpolla. Tukholman suomalaisen seurakunnan edesmennyt pappi Juhani Rekola (1916–1986) ruotii postuumisti ilmestyneessä Irlantilaisessa päiväkirjassaan kirkkoa ja kristinuskoa tarkasti. Rekola kirjoitti päiväkirjan ollessaan perheensä kanssa lomamatkalla Irlannissa. Syvissä vesissä hän on lomansa viettänyt, mutta hyvä niin. Kristinuskon kriitikoita on maailma täynnä, mutta harvat heistä ovat yhtä teräviä kuin Rekola. Vielä harvemmat kirjoittavat kirkon sisältä.
Tällainen humanistinen palvelusaarna ei kiinnosta ketään, ei menneen, ei nykyajan, ei tulevan ajan ihmistä eikä anna mitään.
Juhani Rekola kirjoitti elämänsä loppupuoliskolla vajaat kymmenen esseeteosta, joissa hän käsittelee uskoa, taiteita, ihmistä ja maailmaa. Teoksia ei ole aikoihin löytynyt kaupoista, ja kaupunginkirjastosta niitä etsivä joutuu sukeltamaan Pasilan kirjavaraston bunkkereihin. Rekola kirjoitti Irlantilaisen päiväkirjan aivan kirjallisen kultakautensa alussa, vuonna 1970. Harvat ajatukset tuntuvat epäajankohtaisilta.
Kristinusko ja kirkko ovat Rekolan mukaan kriisissä, jota ei tahdota myöntää. Ihmisiä ei enää kiinnosta kirkon tuote, pelastus ja kuolemanjälkeinen elämä. Kirkko pitää yllä kiiltokuvia, latelee tyhjiä fraaseja ja on itselleen epärehellinen. Rekola on väsynyt ongelman kieltämiseen, ja siitä kumpuaa hänen luovuutensa.
Sekä kirkon että yksittäisten kristittyjen tulisi Rekolan mielestä purkaa pahvirakennelmat ja katsoa maailmaa sellaisena kuin se on. Todellisuuden kohtaamisesta nousee epätoivo, joka on uskon juuri. ”Seisomme horjuvalla pohjalla, ja vain siitä katsomme ikuisiin tähtiin.” Vasta tätä kautta usko alkaa saada aitoja värejä. Poltettaviin rakennelmiin eivät kuulu pelkät tavaksi muodostuneet fraasit ja rituaalit, vaan kaikki kristinuskon historian saatossa mukaansa naaraama painolasti: keskittyminen seksuaalimoraaliin, sotkeutuminen politiikkaan ja yksityisen ihmisen vapauden riistäminen.
Todellisuuden kohtaamisesta nousee epätoivo, joka on uskon juuri.
Matkaoppaina ajatuksilleen Juhani Rekola esittelee ison joukon irlantilaisia kirjailijoita. Muiden muassa W. B. Yeatsin, Jonathan Swiftin ja James Joycen teokset herättävät ja ohjaavat Rekolan pohdintoja. Uskon tarkasteleminen kaunokirjallisuuden kautta on kantava teema Rekolan myöhemmässäkin tuotannossa.
Mietintöjensä välillä Rekola kertoo Irlannin historiasta, kirkoista ja kaupungeista. Välillä hän pysähtyy ihastelemaan Aran-saarten luontoa tai kertomaan tapaamisestaan katolisen papin kanssa. Jälkimmäisestä hän toteaa: ”Kumpikaan ei tietysti yritä käännyttää toista. Itse asiassa se on kai ihmeellistä. Jos uskoo omistavansa totuuden, kai silloin yrittää vaikuttaa toiseen. Näin ei ekumeeninen mieli tee. Ollaan vain ystäviä ja toinen toisensa mielipiteistä kiinnostuneita.” Vimmaisesti totuutta kaipaavallekaan asiat eivät ole niin yksinkertaisia.
Jaa tämä artikkeli:
Toimitus suosittelee
Jumala vaikenee eikä ihminen saa vastausta – K&k julkaisee hiljaisella viikolla ääneen luettuja katkelmia Juhani Rekolan esseistä
HengellisyysJuhani Rekolan ajattelussa viehättää se, että hän ei rakenna kiiltokuvia, sanoo pappi Jan Ahonen.