Jean Prachinettin teos Kristuksen kirkastuminen II vuodelta 2003. Kuva: Tiina Rekola / Lahden museot

Julistusta ja paljasta pintaa katolilaisittain

Katoliset taiteilijat eivät arkaile kertoa kristinuskon sanomaa.

• 17.02.2016 10:30
• Kaisa Halonen

Katolista taidetta esittelevä Faces of Christ -näyttely Lahden taidemuseossa on hämmentävä kokemus. Mieli yhdistää sanaparin "katolinen taide" renessanssin ja barokin mestareihin, joita nähdäkseen on matkustettava Euroopan suuriin taidemuseoihin. Tämä katolinen taide sen sijaan on maalattu muutaman viime vuosikymmenen aikana, mutta ilmaisultaan ja aihevalinnoiltaan se on hyvin perinteistä.

Kun museoon astuu sisään, ensimmäisenä vastassa on Giuseppe Antonio Lomuscion maalaus Minä olen alku ja loppu. Mies kuvassa on varmaan Jeesus, mutta hän voisi olla myös amerikkalainen filmitähti. Näitä Jeesus-komistuksia on näyttelyssä muitakin. Ristiinnaulitsemista kuvaavassa Hélène Legrandin Aamurusko-triptyykissä Jeesus on rajattu pelkäksi torsoksi, jonka paljasta, lihaksikasta ylävartaloa katsoja saa ihailla.

Aika imelää. Mitä ihmettä tämä on? Lahden taidemuseon johtaja Timo Simanainen arvioi lehdistötilaisuudessa, ettei suomalaisyleisö ole välttämättä aiemmin kohdannut tällaista taidetta.

– Teokset ovat syntyneet uskonnollisessa yhteisössä. Niitä ei kuitenkaan ole tarkoitettu kirkkoihin vaan yksityiskoteihin. Suomessahan kristillistä taidetta on lähinnä kirkoissa.

Faces of Christ -näyttelyn teokset on valittu samannimisestä ranskalaisesta yksityiskokoelmasta. Kokoelman omistaja Steen Heidemann löysi kristinuskon, kun hän vieraili kirkoissa taidetta ihailemassa. Häntä kuitenkin harmitti, ettei katolinen kirkko ollut tehnyt mitään esittääkseen kristinuskon sanomaa uudella tavalla nykypäivän ihmisille. Siksi hän alkoi etsiä uutta taidetta, joka muodostaa jatkumon menneisyyden kanssa, mutta ei pelkästään kopioi vanhoja mestareita.

– Etsin taiteilijoita, joita kristinuskon sanoma on puhutellut. Nämä teokset eivät siis ole nykytaidetta eikä niitä ole tehty kaupallisiin tarkoituksiin. Jotta kristinuskon monet tasot avautuisivat, taide ei voi olla pelkästään käsitteellistä, vaan tarvitaan myös esittävää taidetta.

Heidemann on huomannut, että kun kokoelman teoksia on ollut aiemmin esillä, erityisesti nuoret ovat olleet vastaanottavaisia.

– Heidän suhteensa uskontoon on vähemmän kompleksinen kuin edellisillä sukupolvilla, joten he ottavat taiteen sellaisena kuin se on, pohtimatta ideologisia kysymyksiä.

– Kun jotkut nuorista itkivät, tajusin, että tämä on sitä, mitä he etsivät. Nykynuorethan eivät lue, vaan he ovat tottuneet katsomaan kuvia.

Se filmitähden näköinen Jeesus on ollut hyvin suosittu, samoin siitä painetut julisteet, paljastaa Heidemann.

– Se on suora ja vetoava ja sen viesti menee perille.

Lahdessa on esillä teoksia 24 taiteilijalta 13 eri maasta. Eksoottisimpia ovat tansanialainen Thobias Minzi ja kiinalainen Lina Sun, jotka kumpikin yhdistävät kristillistä kuvastoa ja omaa perinnettään.

– Nykyisin ei voi olla vain yhtä tyyliä niin kuin aiemmilla vuosisadoilla. Jokainen kulttuuri lähestyy kristinuskon sanomaa omalla tavallaan, Heidemann huomauttaa.

Niin. Jos näyttelyn ulkomaiset teokset tuntuvat suomalaiseen kulttuuriin kasvaneesta liian päällekäyviltä, voi käydä hengähtämässä sivummalle ripustetun kotimaisen taiteen parissa. Siellä on sekä ortodoksisesta perinteestä ammentavia teoksia että esimerkiksi Hannu Väisäsen luonnoksia Kontulan Mikaelinkirkon alttaritaideteosta varten. Väisäsen teos on lähes 30 vuoden takaa, mutta tässä ympäristössä sen rohkeus ja raikkaus korostuu. Ymmärtää hyvin, että se on aikoinaan herättänyt paheksuntaa. Se kun ei ole suora eikä vetoava. Jeesusta ei ole missään eikä enkelikään näytä siltä kuin enkelin kuuluisi.