Jumala on salaisuus, josta voi puhua
Kuva: Hans Eiskonen

Kuva: Hans Eiskonen

Jumala on salaisuus, josta voi puhua

Kun Jumalasta on kyse, sanat ovat riittämättömiä, mutteivät turhia.

Jos kirkossa nyt tulisi uskonpuhdistus, Sammeli Juntusella olisi ehdotus sen agendaksi.

– Sen pitäisi käsitellä Jumalasta puhumisen mahdollisuutta, teologian tohtori ja Savonlinnan seurakunnan kirkkoherra sanoo. Jumalasta voi puhua! on hänen uuden kirjansa nimi ja sen keskeinen teesi.

Juntusen havainto on, että nykyisin puhutaan mieluummin uskonnosta kuin Jumalasta. Hänen mielestään uskonnosta puhuminen ei riitä, sillä se on liian hempeää ja epämääräistä. Lässyttämistä.

– Toistellaan koko ajan, että uskonto ei ole kadonnut mihinkään, vaan se on vain muuttanut muotoaan. So what? Mitä tavallinen ihminen siitä saa? Hän voi vain ajatella, että olisihan se ihan kiva, jos minullakin olisi joku uskonto. Kirkon tehtävänä olisi antaa hänelle se uskonto – eikä edes mikä tahansa uskonto vaan usko Jumalaan, Juntunen sanoo.

Hänen mielestään koko meidän kulttuurissamme on vahva perusvire, että jos Jumala on olemassa, hän on niin suuri ja käsittämätön, etteivät ihmisen sanat mitenkään voi tavoittaa häntä.

– Esimerkiksi sanomalehdissä on yleistynyt se, että Jumala kirjoitetaan pienellä alkukirjaimella. Taustalla on ilmeisesti oletus, että ei ole mitään sellaista Jumalaa, jonka voisi kirjoittaa isolla alkukirjaimella. Tai ainakaan hänestä ei voisi puhua, vaan kyse on aina ihmisen henkilökohtaisista jumalakuvista.
 

Kirkon tehtävänä olisi antaa ihmiselle uskonto – eikä edes mikä tahansa uskonto vaan usko Jumalaan."
– Sammeli Juntunen
 

Toisaalta kristinuskossa itsessäänkin on Juntusen mielestä jotain sellaista, mikä tekee jumalapuheen vaikeaksi. Jotain, joka tuntuu kiusaannuttavalta, vaikeasti ymmärrettävältä tai jopa loukkaavalta.

– Onhan se vaikea pala kuulijalle, jos väitetään, että on olemassa yksi tietty totuus. Juutalais-kristillisessä perinteessä ajatellaan, että Jumala on yksi ja ainutlaatuinen. Se poikkeaa ihmiskunnan yleisestä uskonnollisuudesta. Kristinuskossa se vielä kärjistyy niin, että Kristus on se ainoa pelastustie.

– Sitten on vielä niin sanottu ristin pahennus: meidän Jumalamme on kidutettu, ristiinnaulittu ja verensä vuodattanut ihminen. Se on järjelle ja ehkä tunteellekin erityisen loukkaavaa.
 

Sano Jumppu vaan!

Ei. Ei Jumalasta puhumista erityisemmin arastella, arvioi pappi ja kirjailija Jaakko Heinimäki.

– Mutta sellainen kokemus minulla on, että sitten kun joku alkaa puhua Jumalasta tai ylipäänsä teologisista tai uskonnollisista aiheista selkeästi ja kiertelemättä, sitä pidetään jotenkin poikkeuksellisena tai tuoreena.

Heinimäen mielestä ongelmana on pikemminkin höttöinen jumalapuhe kuin vaikeneminen. Jumalasta puhutaan niin kuin paremmastakin tutusta.

– Se nousee sellaisesta käsityksestä, että Jumala on ilmoittanut itsensä minulle niin selkeästi ja kirkkaasti, että minähän tunnen Jumalan aika hyvin ja pystyn toisillekin kertomaan, millainen Jumala on. Se on sellaista uskonnollisuutta, jossa Jumalasta voidaan käyttää vaikka lempinimeä Jumppu.
 

Kristinuskoon sisältyy ajatus, että lihaksi tulleessa Nasaretin rakennusmiehessä meille on ilmoitettu jotain hyvin olennaista siitä, millainen Jumala on."
– Jaakko Heinimäki
 

Jumppu? Heinimäki huomauttaa, että rinnakkain elää erilaisia uskonnollisia kieliä ja kulttuureita. Hän itse on varovaisemman leirin miehiä.

– Sanat eivät riitä kertomaan, ihmisen kieli ei riitä kuvaamaan Jumalaa. Jumala on aina suurempi kuin meidän käsityksemme hänestä, ja siksi puhe Jumalasta on hapuilevaa.

Toisaalta, miksei Jumppu? Heinimäki nimittäin huomauttaa, että Jumala on sana, ja siitä todellisuudesta, jota sanalla kuvataan, voidaan käyttää jotakin muutakin sanaa.

– Ei se silti tee Jumalasta puhumista mielivaltaiseksi. Emme me elä täydellisessä pimennossa. Kristinuskoon sisältyy ajatus, että lihaksi tulleessa Nasaretin rakennusmiehessä meille on ilmoitettu jotain hyvin olennaista siitä, millainen Jumala on, ja tämä on kerrottu meille Raamatussa.

– Varmaa tietoa minulla ei ole. On kyllä kohtuullisen luja luottamus siihen, että Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Itselleni siinä menevät myös Jumalasta puhumisen rajat, Heinimäki kuvaa.
 

Keskivertosuomalainen on jo sen verran pakana, että hänelle Jumalan olemassaolo tai sanan Jumala merkitys ei ole kovin selvä."
– Sammeli Juntunen
 

Jeesukseen vetoaa myös Sammeli Juntunen. Jos Jumala itse ei olisi lähestynyt ihmisiä, hänestä olisi paha sanoa mitään.

– Jeesuksen maailmaan tulon takia sanat saavat paremman tarttumapinnan Jumalaan. Jeesuksen persoonassa taivas ja maa ovat yhdistyneet, ja sen takia ihmisen vajavaiset, maanpäälliset sanat voivat tavoittaa taivaallisen Jumalan, Juntunen sanoo.


Ihan järkevä Jumala

Ehkä olemme kuulleet tuon Jeesus-jutun jo. Sammeli Juntunen siteeraa Pulttibois-sketsin Rampea ja Naukkista: "Jeesus sovitti syntimme, mutta kuka sävelsi ne?"

– Meille kristinuskon sanoma voi olla tämäntasoista juttua, mutta kun sen kuulee ensimmäistä kertaa, se tuntuu puhuttelevan, Juntunen sanoo.

Hänet oli hiljattain kutsuttu turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskukseen puhumaan kristinuskosta. Kuulijoita oli kolmisenkymmentä, enimmäkseen nuoria irakilaismiehiä.

– Kerroin ihan yksinkertaisesti evankeliumin sisällön. Puhuin 45 minuuttia. Minulla ei ikinä ole ollut sellaista yleisöä. Kaikki kuuntelivat silmät sirkeinä ja herkeämättä. Eli kyllä se ainakin joissakin kulttuureissa kiinnostaa.

– Tai ehkä muslimit ovat vastaanottavaisempia, koska he jo valmiiksi uskovat, että Jumala on olemassa ja hän on pyhä. Keskivertosuomalainen on jo sen verran pakana, että hänelle Jumalan olemassaolo tai sanan Jumala merkitys ei ole kovin selvä.
 

Ihan jokaisesta papista voisi tehdä harhaoppikantelun, ja aiheesta. Monet harhaoppisiksi tuomituista ajatuksista elävät ja voivat hyvin tänäkin päivänä."
– Jaakko Heinimäki
 

Juuri siksi Juntunen pitää tarpeellisena keskustelua ja tutkimusta, jossa pyritään osoittamaan, etteivät uskonto ja luonnontieteet ole keskenään kilpailevia maailmanselityksiä. Usko Jumalaan Luojana ei sulje pois teoriaa alkuräjähdyksestä tai evoluutiosta. Jumalaan on ihan järkevää uskoa.

– Onhan se vakavaa, jos uusateistit pyrkivät osoittamaan, että meidän koko jumalakäsitteemme on mahdoton, valheellinen ja lapsellinen. Sillä pystytään karkottamaan kristinuskon piiristä niitä, joilla on heikko usko.

– Luonnollisella teologialla, jossa Jumalan olemassaoloa perustellaan luonnosta tehdyillä havainnoilla ja niihin pohjautuvilla päätelmillä, poistetaan turhia esteitä uskomiselle. Sen sijaan sillä tuskin vakuutetaan ketään kristinuskon totuudesta, Juntunen lisää.
 

Överisti oikeassa

Ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina kirkossa käytiin monta vääntöä Jumalasta ja uskosta. Jaakko Heinimäen viime syksynä ilmestynyt Kerettiläisen käsikirja esittelee käsityksiä, jotka tuolloin tuomittiin harhaopeiksi. Samalla kirja tulee kertoneeksi myös sen, mitä kirkko oikeasti opettaa esimerkiksi Jeesuksen jumaluudesta ja ihmisyydestä tai vaikkapa siitä, onko sama Jumala luonut sekä henkisen että aineellisen maailman. Eli mitä Jumalasta voi sanoa.

– Joo, kirjoitin kirjan kerettiläisyydestä, mutta kysymys oikeaoppisuudesta ja harhaoppisuudesta ei ole minusta kovin kiinnostava. Ihan jokaisesta papista voisi tehdä harhaoppikantelun, ja aiheesta. Monet harhaoppisiksi tuomituista ajatuksista elävät ja voivat hyvin tänäkin päivänä, Heinimäki sanoo.
 

Harhaoppiseksi voi tulla, jos vie överiksi oman oikeassaolemisensa. Kirkkoisä Augustinuksen sanoin: Jos ymmärrät sen, se ei ole Jumala."
– Jaakko Heinimäki
 

– Minulle kristinusko ei ole Jumalaa koskevien mielipiteiden tai oppilauseiden kokoelma, vaan kyse on kirkosta, yhteisöstä, joka yhdessä vaeltaa taivasta kohti. Kirkkoa ei tarvitse ruveta repimään sen takia, että joku tuolla ajattelee vaikkapa niin, että ihmisen olisi tehtävä jonkinlainen uskonratkaisu.

Heinimäen mielestä kirkon opissa on kysymys myös mysteeristä, eikä se siksi oikein taivu yksinkertaiseen klapiteologiaan. Monet klassiset harhaopit yrittävät sanoa Jumalan todellisuudesta enemmän kuin sanottavissa on.

– Harhaoppiseksi voi tulla, jos vie överiksi oman oikeassaolemisensa. Kirkkoisä Augustinuksen sanoin: Jos ymmärrät sen, se ei ole Jumala.
 

Vaakunat ja käyttöohjeet

Harhaoppien historia kaikuu kirkossa edelleenkin uskontunnustuksissa, joiden sanamuodoissa otetaan kantaa yli vuosituhannen takaisiin teologisiin erimielisyyksiin. Tarvitaanko niitä enää?

Tarvitaan, sanoo Heinimäki. Mutta kirjaimellisesti niihin ei tarvitse uskoa, eikä niihin toisaalta pidä suhtautua pelkkinä vertauskuvinakaan.
 

Uskontunnustukset eivät ole sillä lailla kirjaimellisia kuin joku pesukoneen käyttöohje, mutta kyllä niillä on myös tiedollinen sisältö ja ne väittävät jotakin."
– Sammeli Juntunen
 

– Uskontunnustukset ovat kuin lippuja tai vaakunoita, jotka kertovat, mitä porukkaa tässä ollaan. Niistä tunnistaa kristittyjen joukon. Minulle on ihan sama istuuko Jeesus Jumalan oikealla vai vasemmalla puolella vai käveleekö hän ympäriinsä, mutta voin silti allekirjoittaa sen, että istuu Jumalan oikealla puolella. Minulle se on yksi kuva kokonaisuudessa.

Tarvitaan, on Juntusenkin kanta. Uskontunnustukset ovat kiteytymiä ja tiivistelmiä siitä, millaista on sellainen jumalapuhe, joka tavoittaa muutakin kuin puhujan oman mielipiteen.

– Uskontunnustukset eivät ole sillä lailla kirjaimellisia kuin joku pesukoneen käyttöohje, mutta kyllä niillä on myös tiedollinen sisältö ja ne väittävät jotakin. Niitä ei voi tulkita esimerkiksi pelkäksi tunteeksi tai runoudeksi. Kun sanotaan, että Jumala on taivaan ja maan Luoja, se tarkoittaa muutakin kuin kosmista tunnetta kaiken ykseydestä.
 

Se on salaisuus

Uskontunnustus ei kuitenkaan ole sanallinen kaava, jolla Jumalan voisi määritellä, muistuttaa Juntunen. Paljon jää salaisuudeksi.

– Emmehän me tiedä kuin sen, mitä Jumala on itse ilmoittanut – ja sekin on ilmoitettu sellaisella tasolla, jota ihminen voi edes jotenkin tajuta. Ero on paljon suurempi kuin silloin, jos ydinfyysikko yrittäisi 2-vuotiaalle selittää oman alansa juttuja. Suurin osa menee ihan ohi, mutta silti se vähä, mitä 2-vuotias ymmärtää, voi olla totta.

Juntunen nappaa pöydältä virsikirjan ja etsii yhden lempivirsistään, 386. Hän ei veisaa, mutta lausuu: "Me kasvojasi, Herra, tunne emme, se valo, jolla kohtaat sydämemme, on salattu." Tämä alkaa haiskahtaa mystiikalta, Heinimäen leirin jutuilta.

– En minä mitenkään vieroksu mystiikkaa, päinvastoin. Mutta kristillisessä mystiikassakin keskeisellä paikalla on Jumalan sana. Vaikka mystikot tuntevat Jumalan kokemuksessa, joka ylittää sanat, se ei tee sanoja tarpeettomiksi, Juntunen sanoo.

Salaisuuden äärellä on myös Heinimäki.

– Jumala on salaisuus ja siihen salaisuuteen tutustuminen on yhä syvemmälle salaisuuteen menemistä. Ei sitä, että salaisuus alkaisi jotenkin valjeta.

Jaa tämä artikkeli: