Kahdenlaista Suomea
Hei eläkeläiskollega tai muusta syystä päivävapaa! Joko kävit tänään hiihtämässä? Minä kirjoitan tätä punaposkisena ja sukset jalassa. No en vaineskaan. Sukset otin jo pois, mutta naama punoittaa ja keuhkot ovat täynnä raikasta pakkasilmaa suoraan metsästä. Kun olen eläkeläinen, ei tarvinnut kiertää rataa sähkölampun valossa. Aivan auringon paisteessa lykin. Mikä onni!
Eläkeläisyydessä on erinomaista juuri se, että parhaat hetket siirtyvät illasta ja yöstä keskelle päivää. On liikunnallisia iloja, mutta elokuvatkin ovat halvempia keskellä päivää. Eikä kaupoissa ole tungosta. Vapaaehtoistyötä tehdään keskellä päivää. Eläkeläisystäviä tavataan päiväkahvilla.
Päiväsaikaan siirtynyt elämä on näyttänyt myös uusia puolia. Keskipäivän Suomi on toinen kuin töistätulijoiden ja töihinmenijöiden Suomi. Kaikki havainnot eivät tee iloiseksi.
Tyhjäkatseisia kanssakulkijoita on huolestuttavan paljon. Heitä on julkisissa liikennevälineissä – ehkä lämmittelemässä. On heitä kaupoissa ja kauppojen lähistölläkin. Minkälaisen elämäntarinan saisin kuulla? Voin vain toivoa, että ilmeettömän tuijotuksen takana on oikea lääkitys.
Keskipäivän Suomesta voi myös haistaa aivan tietyn tuoksun. Työpaikalla en huomannut kenelläkään inkontinenssiongelmaa.
Surullista on nähdä keskellä päivää toimettomia nuoria aikuisia. Monen olemus viestii masennuksesta. Jotkut kääntävät saman tunteen aggressioksi. Onkohan takana työttömyyttä, epäonnistumista opiskelussa, vaikeita ihmissuhteita?
Vielä on niitä, joita en näe mutta tiedän. Osa työelämästä pois jääneistä nuorista miehistä istuu kotona yksin luultavasti tietokoneen ääressä, hampurilainen ja kokis käden ulottuvilla. Ei näin saisi olla. Nämä pojat eivät käy päivisin hiihtämässä. He nukkuvat.
Hiihtämässä käy vetreitä harmaapäitä, joilla on pilkettä silmissä.
Jaa tämä artikkeli: