null Kahvikaisat pitävät huolen, että Kallion kirkkokansa saa kuppiinsa kahvia – mukana on myös yksi kalle

Kahvikaisoille riittää askaretta Kallion kirkolla. Marjatta Manninen on toiminut Kahvikaisoissa jo 2000-luvun alkupuolelta asti.

Kahvikaisoille riittää askaretta Kallion kirkolla. Marjatta Manninen on toiminut Kahvikaisoissa jo 2000-luvun alkupuolelta asti.

Ajankohtaista

Kahvikaisat pitävät huolen, että Kallion kirkkokansa saa kuppiinsa kahvia – mukana on myös yksi kalle

”Kahvikaisat tarjoavat käsillä tekemistä ja toistemme henkistä hoitoa”, kertoo Kallion kirkolla vapaaehtoistyötä tekevä Marjatta Manninen.

Marjatta Manninen, mitä Kahvikaisat tekevät?

– Me toimimme viidessä ryhmässä. Mukana on yksi kalle. Joka viides viikko ryhmällämme on kahvitusvuoro messun jälkeen. Suntio keittää kahvin, ja me hoidamme kaiken muun, myös jälkien korjaamisen. Lisäksi viemme kynttilät alttarille ristisaaton mukana ja kannamme kolehdin.

Mihin muihin tilaisuuksiin osallistutte?

– Pääsiäisyön messussa olemme mukana tarjoilemassa pääsiäisyön iltapalaa ja Taiteiden yössä paistamme kirkonmäellä vohveleita ja makkaraa.

– Vappuaattona Kallion kanttorit ja urkurit pitävät perinteisesti iloisen kevätkonsertin, jonne me Kahvikaisat valmistamme simaa ja munkkeja. Niitä myydään väliajalla Yhteisvastuun hyväksi. Meillä on aina hauskat talkoot vapun alla.

Olet tehnyt tätä jo noin 15 vuotta. Mikä sinua innostaa?

– On mukava tehdä jotain työelämän jälkeen. Kahvikaisat tarjoavat käsillä tekemistä ja toistemme henkistä hoitoa. Meillä on hyvä porukka. Tapaamme välillä muutenkin, esimerkiksi joka kevät teemme luontoretken Pyysaareen.

– Näiden vuosien aikana kirkon kynnys on madaltunut. Sinne on kotoisaa tulla ja toimia siellä.

Tarvitsetteko lisää Kahvikaisoja joukkoonne?

– Kyllä, uusia kaisoja tarvitaan ja myös kalleja. On kiva, jos tulee uusia kasvoja.

Jaa tämä artikkeli:

Toimitus suosittelee

”Välillä vain on niin mukava tulla valmiiseen pöytään” – Jopa 150 asiakasta osallistuu Hakunilassa yhteisöruokailuun

Ajankohtaista

Tavallisimmin yhteisöruokailuun tullaan kavereiden kannustamana. Huomattava osa asiakkaista on yksineläjiä.



Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.