Menneinä vuosina nuori sai juoda kahvia vasta käytyään rippikoulun. Tai ennen rippikoulua sai juoda vain yhden kupillisen kahvia ja rippikoulun jälkeen kaksi. Kahvinjuonti oli siirtymäriitti kohti aikuisuutta.

Kahvi on ollut — ja on — keskeinen osa sosiaalista elämäämme. Se on liittynyt sekä arkeen että juhlaan. Kahvi on ollut köyhän elämän sulostuttaja ja nautinto, Tuija Saarinen toteaa kirjassaan Pannu kuumana (SKS 2011). Hän on koonnut yhteen suomalaisten kahvimuistoja. Kirjassa on myös runsain mitoin tietoa kahviin liittyvistä tavoista, säännöistä ja valmistuksesta. Oma lukunsa on jopa kahvin käytöstä kansanlääkkeenä.

Saarinen itse aloitti kahvinjuonnin jo kaksivuotiaana. Mummo laittoi pikkutytön kuppiin tilkan kahvia ja sen lisäksi kermaa, pullaa ja sokeria. Eikä se jäänyt vain yhteen kertaan päivässä, vaan kahvihetkiä oli useampia.

Suomalaisessa kulttuurissa myös uskonto ja kahvi kuuluvat yhteen. Sen kiteyttää kirjassa eräs luterilainen pappi. Hän toteaa, että seurakunta pyörii kahvin voimalla: lähes jokainen tilaisuus aloitetaan kahvilla ja jumalanpalveluksen jälkeen nautitaan usein kirkkokahvit.