Marjatta Viikilä kirjoittaa puherunoja. Jukka Viikilälle runot ovat tapa tutkia maailmaa.
Kaikesta voi kirjoittaa
Vantaalainen Marjatta Viikilä ja hänen poikansa Jukka Viikilä ovat molemmat runoilijoita. Millaisia?
Maanläheinen Marjatta
Marjatta Viikilän runo saattaa lähteä liikkeelle vaikka keittiöremonttia tekevästä sähköasentajasta. ”Maailma on kohdallaan, tekniikka toimii!” kirjoittaa hän uusimmassa kokoelmassaan Hurjaan tuuleen.
— Runoissani on osatotuuksia, mutta eivät ne suoraan kerro omasta elämästäni. Idea voi tulla mistä vain, Viikilä sanoo.
Marjatta Viikilästä tuli runoilija jo pikkutyttönä. Hän kuunteli uuninpankolla, kun hänen isänsä luki ääneen Vanhaa testamenttia. Kertomusten kieli kiehtoi häntä.
Marjatta Viikilä on kirjoittanut viisi runokokoelmaa. Niistä ensimmäinen, Avoimella kämmenellä, julkaistiin vuonna 1975. Sen jälkeen kirjoja on ilmestynyt noin kymmenen vuoden välein.
— Kolme ensimmäistä kokoelmaani olivat hengellisiä runoja. Uusimmissakin hengelliset teemat ovat mukana, mutta avarammin.
— Melkein kaikissa organisaatioissa, ovat ne hengellisiä tai maallisia, pyritään valmiisiin vastauksiin. Mutta kaikkitietävyys on kirous. Jumala on salainen ja salattu, hänestä voi puhua vain vertauksin ja symbolein. On kysymys hengestä. Usko ja rukous ovat lahjoja, Viikilä pohtii.
Hän on sitä mieltä, että kaikesta on voitava kirjoittaa avoimesti, epäilystäkin.
— Ei taiteilijan pidä toteuttaa mitään ulkoa annettua ohjelmajulistusta. On kirjoitettava siitä, mikä itselle on totta.
Marjatta Viikilä kuvailee runojaan puherunoiksi. Monissa on puheen rytmi ja usein myös ”sinä”, oletettu kuulija.
Runous on Viikilälle vapaa maa. Ilmaisukeinoja on rajattomasti. Runossa voi myös sanoa asioita, joita ei tulisi mieleenkään lausua ääneen. Ja on runous elämäntapakin. Hän tuottaa usein yhdestä oivalluksesta monia runoja, joita hän myös lukee läheisilleen.
— En osaa ajatella elämää ilman kirjoittamista.
Jukka Marjatasta:
”Marjatan runot ovat maanläheisiä. Hän jäsentää runoillaan ihmissuhteita ja ratkoo ihmisenä elämisen ongelmaa. Pohjimmiltaan on kyse siitä, kuinka elää hyvää elämää. Verratonta on se röyhkeys ja suorasanaisuus, jolla hän sen tekee. Osaa Marjatta olla myös lyyrinen ja mielikuvituksellinen.”
Kahlitsevasta uskosta on irtaannuttava,
myös uskosta itseensä. Sitä ei tarvita
kun on näin uskoton, ajelehtiva
kun on näin ei mistään
kun on näin ”katsotaan mitä tulee”
eikä mitään odota, mitään epäile,
kun on näin antanut otteensa hervota
ja on näin katse ei mihinkään
suuntautuneena:
Kahlitsevasta uskosta on irtaannuttava.
teoksesta Hurjaan tuuleen
(Mäntykustannus 2012)
Rumpalista runoilijaksi
Lapsena Jukka Viikilä toimitti omaa lehteä ja kirjoitti ruutuvihkon mittaisia tarinoita, joissa seikkaili karatesankari Chuck Norris. Mutta ei hänestä kirjailijaa pitänyt tulla vaan muusikko. Hän opiskeli Pop & Jazz Konservatoriossa rumpaliksi, kunnes pikkuhiljaa siirtyi kirjoittamiseen ja vaihtoi dramaturgian opintoihin Teatterikorkeakoulussa.
— Alkuun minulla oli tarve jäsentää elämääni kirjoittamalla. Kirjoittamisessahan on se samanaikaisesti hyvä ja huono puoli, että se väkisinkin yksinkertaistaa maailman. Kirjallisuudessa kaikki on totta ja oikein, Viikilä sanoo.
Runous on hänelle paljolti kielen mahdollisuuksien ajattelemista. Nuorena päiväkirjaa kirjoittaessaan hän törmäsi siihen, kuinka viheliäiseltä oman ilmaisun epätarkkuus tuntui. Jos kirjoitti ”olen ihastunut”, se ei vielä sanonut mitään.
— Runossa yritän löytää erityisen tavan kertoa, sanoa uusin sanoin ja tuoreella kielellä. Runoilija tutkii kielellä maailmaa, se on hänen käyttöliittymänsä.
Jukka Viikilä huomauttaa, että kirjoittamisen ei tarvitse olla vakavaa, saati sitten tosikkomaista.
— Kirjallisuus voi olla ihan huvikseen kaihtamatonta. Kannustaisin kirjoittamaan lukijasta välittämättä ja estottomasti. Usein totuus on siellä, mikä polttaa tai punastuttaa.
Viikilä pyrkii kirjoittamaan monen tyyppistä tekstiä. Siitä käy esimerkiksi hänen viimeisin teoksensa, yhdessä Janne Nummelan ja Tommi Nuopposen kanssa kirjoitettu Ensyklopedia (Poesia 2011), joka noudattaa tietosanakirjan rakennetta.
Vaikka kirjoittaminen on Viikilälle ammatti, se ei aina ole helppoa.
— Joskus se on sitä, että raataa aamusta alkaen runojen ääressä työhuoneella. Inspiraatio syntyy työskentelemällä.
Marjatta Jukasta:
”Jukka on vinon katseen runoilija. Hän tekee humoristisia, absurdeja havaintoja. Joskus hänellä on vinksahtaneita juttuja, mutta niissäkin on totuuden siemen. Samaa meissä on eräänlainen saarnaaminen ja opettaminen ja myös huumori.”
Uskovaisen linnun on nähty työskentelevän kevään alkupäivistä saakka.
Jyvä jyvältä se siirtää vuorta toiselle puolelle järveä.
Lajinsa aikana se uskoo saavuttavansa päämäärän.
Iloinen on laulu kuvitteellisen vuoren harjalta.
teoksesta Runoja II (Gummerus 2010)
Joulurunoilta su 9.12. klo 16 Hakunilan kirkossa. Lausumassa Marjatta ja Tuomo Viikilä. Vapaa pääsy.
Jaa tämä artikkeli: