null Kaikki tai ei mitään

Henry Kotta jäi yksinhuoltajaksi, kun tytär Taru Kotta oli alle kouluikäinen.

Henry Kotta jäi yksinhuoltajaksi, kun tytär Taru Kotta oli alle kouluikäinen.

Kaikki tai ei mitään

Henry, Hanna, Taru ja Tami Kotta muodostavat uusperheen.

Henry Kotta oli ollut kaksi vuotta leskenä ja yksinhuoltajana, kun hän tutustui Hannaan netin deittipalstalla. Henry oli laittanut ilmoituksen, jonka Hanna bongasi.

— Kyllä minulla oli toiveissa parisuhde ja halusin lisää lapsia, Henry kertoo.

Hanna asui tuolloin opiskelijasolussa Tampereella ja Henry Nastolassa 4-vuotiaan Tarun kanssa. Sähköpostikirjoittelun jälkeen Henry ja Hanna tekivät treffit Tampereelle.

— Tiesin alusta alkaen, että Henkalla on lapsi, mutta olihan se jännä tilanne, varsinkin kun Henkka oli yksinhuoltaja eikä viikonloppuisä niin kuin miehet yleensä.

— Olin vastikään eronnut avoliitosta, enkä etsinyt kumppania. Halusin vain kirjoitella ihmisen kanssa, jolla tuntui olevan samanlaiset arvot kuin minulla.

Kumpikaan ei tarkkaan muista, milloin Hanna tapasi Tarun ensimmäisen kerran. Hanna muistelee, että hän tapasi ensin pari kertaa vain Henryn ja vasta sitten tytön. Henry on sitä mieltä, että Hanna tapasi heidät molemmat jo toisella kerralla.

— Joka tapauksessa ensimmäistä kertaa Tarun tavatessaan Hanna luki hänelle iltasadun. Minusta heidän tapaamisessaan oli heti lämpöä ja ystävyyttä. Vaikka alussa olin hiukan epäileväinen, yllätyin positiivisesti, kun äkkäsin, että heillä menee hyvin.

— Hyvin se meni, vaikka en ollut pitkään aikaan ollut tekemisissä niin pienten lasten kanssa. Minua hymyilytti se, että Taru oli aika paljon samannäköinen kuin minä nelivuotiaana, Hanna muistelee.

— Meillä oli Tarun kanssa omia juttujamme. Ja he soittivat minulle aina, kun tapahtui jotain erityistä, esimerkiksi kun Tarulta lähti ensimmäinen hammas.

Suhteen alkuaikoina Taru oli vähän mustasukkainen, jos hän huomasi isänsä ja Hannan suukottelevan. Isän piti silloin antaa yhtä monta suukkoa Tarulle.

Taru ei juurikaan puhunut Hannalle äidistään, mutta hän esitteli valokuvia, jotka olivat olleet äidin. Seinällä oli yksi kuva äidistä 1-vuotiaana.

— Taru sanoi, että mun äiti on kuollut, mutta onneksi mulla on kuva seinällä, Hanna kertoo.

Hanna ja Taru keskustelivat joskus siitä, miten tyttö Hannaa kutsuisi. Hannalle olisi ollut ok, että häntä kutsutaan äidiksi.

— Kokeilimme sitä, mutta ei se ollut luontevaa. Olin ollut alusta lähtien Tarulle Hanna ja niin olen nytkin.

Kun pari oli seurustellut vuoden verran, Hanna oli valmistumassa ja oli aika luopua opiskelija-asunnosta. Hän mietti, että ei enää haluaisi muuttaa yksin asumaan.

— Hanna ehdotti, että menisimme naimisiin ja tekisimme lapsen. Minä en vielä siinä vaiheessa lämmennyt ajatukselle. Siihen vaikutti myös se, että Hanna halusi pääkaupunkiseudulle asumaan, hän kun on täältä kotoisin. Minä en ollut siitä innostunut, Henry kertoo.

Hanna muutti Vantaalle yksiöön ja Henry jatkoi elämäänsä Tarun kanssa Nastolassa. Tavatessaan yksiössä heillä oli aika ahdasta. He kävivät paljon leikkipuistoissa tai ulkona syömässä.

— Kävimme myös minun äitini ja isäni luona saunomassa, Hanna kertoo.

Pikkuhiljaa Henry alkoi kiinnostua yhteen muutosta. Hän sanoi Hannalle, että ”alapas katsoa niitä kämppiä siellä”. Henryn ja Tarun muutto Vantaalle tuli sopivaan saumaan, kun tyttö oli kohta aloittamassa koulun ja Henry oli työttömänä. Mikään ei pidätellyt Nastolassa.

— Minä aloin soitella ja etsiä Tarulle eskaripaikaa. Olihan se aika kummallista, että olin vasta viettänyt opiskelijaelämää ja yhtäkkiä aloin hoidella lapsen asioita, Hanna toteaa.

Asunto löytyi Asolasta, ja niin he muuttivat saman katon alle — kaikki kolme. Tai oikeastaan neljä. Kun Henry pakkasi viimeistä muuttokuormaa Nastolassa, hän sai merkittävän puhelun.

— Hanna soitti ja kertoi olevansa raskaana.

— Ja aika pian sen tiesi koko uuden kodin pihapiiri, kun Taru kertoi siitä kaikille, Hanna jatkaa hymyillen.

Elämä alkoi asettua uomiinsa. Taru sai kavereita pihalta ja päiväkodista. Mutta erimielisyyksiltäkään ei vältytty.

— Meillä oli riitoja siitä, kumman tavarat saavat jäädä yhteiseen kotiimme. Keittiössä oli aluksi kaksi mikroaaltouunia, muistelee Hanna ja naurahtaa.

— Minusta tuntui, ettei se ollut minun kotini ollenkaan, kun Hanna määräsi, mihin tavarat laitetaan, Henry toteaa.

— Ihmeen nopeasti totuin siihen, että vein Tarun aina aamulla päiväkotiin ja järjestin hänen asioitaan, Hanna muistelee.

Vihdoin Henry lämpeni naimisiin menolle ja pariskunta osti kihlat. Tami päätti syntyä Tarun syntymäpäivänä.

— Meillä oli ollut Tarun seitsenvuotissynttärit hänen kavereilleen. Seuraavana päivänä oli tarkoitus järjestää juhlat sukulaisille, mutta ne piti perua, sillä minä jouduin lähtemään Kätilöopistolle.

Hanna oli aiemmin huomannut, että Taru huolehti usein isästään ehkä turhaankin, olihan hän vasta pikkutyttö.

— Jos Henry laittoi ruokaa, Taru huolehti, että ”muista myös se vesimeloni”. Sama piirre nousi esiin, kun Tami syntyi. Tarua selvästi jännitti, ja hän yritti ottaa vastuuta. Mutta minä sanoin, että ei sinun tarvitse hoitaa vauvaa, vaan aikuiset tekevät sen.

Hannaa hiukan harmittaa jälkeenpäin muistellessaan, että Tamin synnyttyä hän melkein unohti Tarun, kun hän vaan hössötti, että vauva sitä ja vauva tätä. Mutta onneksi Henry muisti myös isosiskon.

Tamin syntymän jälkeen elämä muuttui kiireisemmäksi. Hanna hoiti vauvaa ja Tarua, kun tämä tuli koulusta.

— Omaa aikaa ei paljon jäänyt, mutta onneksi vanhempani asuvat lähellä, Hanna toteaa.

— Minulle Tamin syntymänaika oli yhtä hullunmyllyä, kun samalla oli opinnot kesken ja neuvottelin mahdollisesta työpaikasta, Henry kertoo.

Kotan uusperheessä kaikki loksahti kohdilleen melko kivuttomasti. Häitä juhlittiin vuonna 2006. Hannalle haettiin varmuuden vuoksi Tarun oheishuoltajuus, jos isälle sattuisi yllättäen jotakin. Koulun papereihin Hannan allekirjoitus on yhtä pätevä kuin Henryn.

— Me olemme lähes välttyneet uusperheellisten ongelmilta. Alussa minua epäilytti, kuinka Hanna suhtautuu siihen, että Taru tapaa äitinsä puolen isovanhempiaan ja että myös minä käyn heitä tapaamassa.

— Mutta nyt kun siellä on ollut rippijuhlia tai muita juhlia, heti kysytään, missä Hanna on, jos hän ei ole mukana.

Hannakaan ei ole kokenut, että uusperheen muotoutumisessa olisi ollut mitään ihmeellistä.

— Kaikki tuli pikkuhiljaa ja ihmiset hyväksyivät toisensa. Minun isänikin hyväksyi Henkan.

— Ja vanhempani kokivat Tarun ensimmäiseksi lapsenlapsekseen. Mummoni oli adoptiolapsi, joten äitini oli oppinut sitä kautta, että perheet voivat muotoutua eri tavoilla, Hanna miettii.

Henry sanoo, ettei hän enää edes ajattele, että heidän perheensä on niin sanottu uusperhe. Hannan mielestä äiti- ja isäpuolen rooleihin pitää asettua rauhallisesti ja avoimin mielin.

— Äitipuolen ei kannata alkaa määräillä, koska perheellä on jo valmiita kuvioita. Toki muutoksia tulee, mutta niiden pitää antaa tapahtua hitaasti ja huomaamatta.

— Ylipäätään jos tapaa mukavan tyypin, jolla on lapsia, pitää osata ajatella niin, että siinä on otettava koko paketti, Hanna summaa.


Kenen leivänmuruja on pöydällä?

Kun Suomen Uusperheellisten Liiton toiminnanjohtajalta, diakoni ja perhepsykoterapeutti Pekka Larkelalta kysytään uusperheellisten yleisimpiä ongelmia, vastaa hän aina samalla tavalla.

— Uusperhe ei ole ongelma. Uusperhe on perhe.

Uusperheellisten Liitto perustettiin vertaistukiryhmien kokemusten pohjalta. Siihen ollaan yhteydessä, kun jokin uusperheessä mättää.

Liitto järjestää parisuhdekoulutusta, vertaisryhmätoimintaa ja puhelinneuvontaa sekä ohjausta ammattilaisille, jotka ovat työssään tekemisissä uusperheiden kanssa.

Suomessa 10 prosenttia lapsiperheistä on uusperheitä.

— Tilastojen mukaan eronneita perheitä on eniten isoissa asutuskeskuksissa ja eroja tapahtuu useimmin vanhemmille, joilla on epäsäännölliset työajat, Larkela kertoo.

Larkelan mukaan uusparit ja -perheet käyvät läpi tietyt kehitysvaiheet. Tai ne pitäisi käydä läpi, jos haluaa että monen vuorovaikutussuhteen yhtälö toimii. Ensimmäisenä läpikäytynä pitäisi olla ero.

— Usein eroprosessi voi olla kesken, kun uusi suhde alkaa — ihmiset vain rakastuvat, minkäs teet.

Uusperheen muuttaessa saman katon alle alkaa muotoutumisvaihe.

— Biologisen vanhemman tehtävä on osoittaa uuden puolison paikka perheessä ja kertoa lapsilleen, että uusi puoliso on nyt perheen jäsen. Etenkin tässä vaiheessa äiti- tai isäpuolen hyviä ominaisuuksia ovat elastisuus ja ulkopuolisuuden sietokyky.

— Kutsun uusperheen roolienhakuvaihetta rähinävaiheeksi.

Rähinävaiheessa aikuiset pohtivat, ovatko he toisen lapselle isä, äiti, aikuinen vai mikä. Ainoa lapsi saattaa saada uudessa perheessä isompia tai pienempiä sisaruksia. Ex-perheen kuopus saattaa olla uuden perheen esikoinen.

Kun rähinävaihe on käyty läpi, alkaa perheytyminen.

— Lapsi syntyy kolmioon, ja eron jälkeen se kolmio hajoaa. Kun uusperhe muodostetaan, lapsi pudotetaan uuteen kolmioon, jossa hän saa olla lapsi. Luodaan uusi vuorovaikutusmalli. Uusi parisuhde alkaa toimia vasta, kun vanhemmuuskysymys on selvitetty.

Uusperheeseen tuodaan ainakin neljä eri vuorovaikutusmallia: aikuisten omien lapsuudenperheiden mallit ja molempien ex-perheiden mallit. Uudessa perheessä eivät enää päde samat säännöt kuin entisessä.

— Eron jälkeen uusperheessä pitää luoda uudet säännöt, joiden mukaan toimitaan juuri siinä perheessä. Täytyy sulkea eksät pois ja hyväksyä, että lapsen molemmissa perheissä, sekä äidin että isän luona, on omat sääntönsä. Uusperheen aikuisten täytyy luoda rakenteet, tarkat rajat ja säännöt tapaamisille.

— Uusperheessä on imu eri puolueisiin, mutta kun perheen aikataulut suunnitellaan yhteisissä palavereissa, vältytään väärinkäsityksiltä, neuvoo Larkela.

Huumorin käyttö ei ole kiellettyä uusperheenkään kuvioissa. Larkela kertoo esimerkin uusperheen isästä, joka totesi, että heidän perheensä keittiön pöydällä on kahdenlaisia leivänmuruja: hänen lastensa ja vaimon lasten.

— Tällaisissa leivänmuruasioissa täytyy tehdä selvät säännöt. Hyväksytäänkö ne leivänmurut? Kuka ne korjaa pois? Jompikumpi perheen aikuisista? Aina sama aikuinen? Vai korjaako jokainen pois omat murunsa? Kun säännöt on luotu, niitä pitää noudattaa. Jos niitä ei noudateta, seuraa rangaistus.

Larkela muistuttaa, että uusperhe ei voi olla pelkkä vuorovaikutussuhteiden sekamelska tai jokaisen tulojen ja menojen organisointikeskus, vaan perheellä pitää olla jokin yhteinen asia.

— Yhteinen asia voi olla naimisiinmeno, uusi lapsi, sijaislapsi, talon rakentaminen tai koira, joku joka osoittaa sen, että tähän systeemiin on nyt sitouduttu.

Lisätietoja: www.supli.fi

Jaa tämä artikkeli: